25.3.2014

MAKUUHUONEEN VERHOT


Olen aina ollut kehno ruoanlaittaja ja saamaton leipoja. Kasvien hengissäpitäminen on myös ollut haasteellista minulle. Yleensä joko unohdan kastella tai kastelen liikaa. Oman äidin leipomistaitoja ei voi kuin kehua ja ihmettelen vain, mistä hän sen intonsa erilaisten reseptien kokeiluun saa. Olen odotellut omaa kokkailuinspiraatiota yli kymmenen vuotta mutta ei näy, ei kuulu. Kauhulla odotan kuinka selviän pihamaan istutusten valinnassa. Leikkokukat ovat kuitenkin piristäneet minua tämän viikkoa. Narsissit ja helmililjan olen saanut pysymään elossa, sipulikasveja kun ei kuulemma kannata kastella usein. Myös makuuhuoneen vanha opetustaulu, jota koristaa erilaiset herneet on tuonut kevään tuntua kotiin.



Saimme viimein myös verhot makuuhuoneeseen. Viikonloppuna ilostuttanut kevätaurinko siivilöi valoaan kauniisti ohuiden verhojen läpi. Minä makoilin sisustuskirjojeni keskellä ja yritin etsiä inspistä olohuoneen verhoihin. Yhden kivan rusetti-idean sain, mutta nyt mietin onko se liian romanttinen. Toinen ajatus olisi liukuvärjätä ohut puuvillaverho. Ongelmalliseksi tällä hetkellä koen sen, että ruokapöydän ikkuna on erikokoinen kuin muut olohuoneen ikkunat.




Vanha puulaatikko toimittaa nyt yöpöydän virkaa sängyn vierellä. Säilöin sinne rakkaimmat aarteeni, eli sisustuskirjani, joita minulle on kertynyt mukava pino. Yleensä teen kirjalöytöjä alelaarista tai cdonista. Yksi lempparikirjoistani on ehdottomasti Monique Wiemeyerin Nauti kodistasi, 2010. Vaikka opus on neljä vuotta vanha, löydän siitä aina jotain uutta. Nyt se sai minut haaveilemaan ruusutyynyistä. Sisäinen romantikkoni koki kolauksen, kun pistäydyin  H&M:n Homessa viikko sitten. Myyntiin oli tullut ihania turkoosin ja vaaleanpunaisen sävyisiä kukkatyynyjä, joita nyt haaveilen olohuoneeseen ja ruokapöydän istuintyynyiksi. Voih, miten kivasti ruusujen kanssa sopisi valkoiset valoverhot. 


Jouduin muuten googlettamaan 'helmililja', kun en ollut varma, onko se edes tuon kukan nimi.
Olen varmaan toivoton jonkun mielestä. Kaikesta huolimatta, keväistä viikon alkua!


Niin ja tervetuloa uudet lukijat. Sivunäyttöjen määrät ovat kasvaneet useilla sadoilla päivässä, pannaanhan satatuhatta täyteen niin saadaan joku kiva arvonta pystyyn!



Pin It!

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen surka ruoanlaittaja ja leipoja. Aina kun yritän jotain leipoa se jollakin tavalla menee pieleen. Samoin viherkasvit kuolee meillä. Mutta leikkokukat pysyy hengissä, vähän aikaa :) Kauniit verhot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Meitä täydellisiä äitejä ruoanlaitto ja kodinhoitotaitoineen on siis jo kaksi ;)

      Poista
  2. Täällä kolmas, mutta menen vielä askeleen pidemmälle - en osaa käyttää verhoja enkä silitä. :)

    VastaaPoista
  3. :D hehe. Osataan rakentaa talo, muttei tehdä pullaa ?! :P

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää siellä, tykkään tyylistäsi<3
    Tervetuloa kurkkaamaan meillekin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kävin kuikkimassa, kiva blogi!

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...