UUDET LAKANAT

Käväisin alennusmyynneissä maanantai-aamuna. Mukaan lähti pojan huoneeseen Nami-pussilakana ja viltti, molemmat Kodin Ykköseltä. Vielä haluaisin käydä katsastamassa Matkuksen H&M Homen tarjonnan, muttei täältä kodista (lue: työmaalta) ole pystynyt vielä irtaantumaan. Onneksi mies jää lomalle perjantaina ,niin päästään ehket johonkin reissuun. Ihan vaikka sadan kilometrin päähän riittäis, kunhan vaan pääsis hetkeksi pois ajattelemasta tuota kilometrin mittaista to do -listaa. 

Pientä raksapäivitystä tulossa piakkoin, sillä maalattiin pilarit tummanharmaalla. (Siis aivan toisin kuin alunperin oli suunniteltu.) Nämä on taas näitä luovutusvoittoja, joita rakennuksen varrella joutuu tekemään yhden jos toisen. 

AUTOKATOS NOUSEE

Meidän etupihalle on ilmestynyt viime viikolla aivan uusi rakennus. Tässä pari kuvaa autokatoksesta, jonne sijoittuu myös paritalomme ulkovarastot. Katoksen julkisivu tulee mukailemaan päärakennuksen värimaailmaa, vaikka joskus taisin haaveilla täysin mustasta katoksesta (blogitekstiin tästä). Katos maalataan valkoiseksi, mutta joitakin tummanharmaita yksityiskohtia on tulossa. Niistä päätämme luultavasti viimeistään panelointivaiheessa. Nyt saa olla vähän luovempi, kun rakentaa pitkästä tavarasta. 

Tänään pojat käsittelivät sokkelin. Pinnoitteena käytimme Yki Aitokivi luonnonkivipinnoitetta, joka on sävytetty mustaksi. Sokkelin maalasimme aiemmin keväällä Tikkurilan Yki sokkelimaalilla. 

Pinnoite oli levittäessä huomattavasti vaaleampaa kuin lopputulos.

Luonnonkivipinnoite kuivui noin 4-5 tunnissa lopulliseen väriinsä. 

Seuraavaksi onkin tiedossa sepelin levitys sokkelin vierelle.

JUHANNUS

Tyttäremme ensimmäiset sanat autosta ulos päästessä olivat yksinkertaisesti "Vau."

Vietimme juhannusta vanhalla maatilalla joen rannalla. Tällainen paikka luonnon keskellä kahmaisee kaupunkilaislapsen (sekä aikuisen) hetkessä syleilyynsä. Luonnon helmassa maistoimme raparperia ja ruohosipulia suoraan penkistä, kalastimme laiturilta, saunoimme ulkosaunassa ja kävimme ulkohuusissa. 

Juhannuspäivänä hiippailimme tyttären kanssa vanhassa navetassa ja minä sain napsittua nämä keskikesän juhannusmuistot. Tästä on hyvä aloittaa kolmeviikkoinen loma.

Näiden kuvien myötä oikein hyvää juhannusta ja rentouttavaa lomaa kanssalomailijoille!

"Mitä lehmä sanoo?" No tietenkin: "Ammuuuu!"

UUDEN TAULUN JUHLAT

Uusi taulu saapui viimein kotiimme. Tämä Noora Svärdin* maalaama herkkä maalaus koristaa nyt ruokailutilaamme ja oikeastaan koko olohuonettamme. Mikäs sen parempi syy pitää pienet kesäjuhlat, kuin uusi taulu. Mansikkakakku maistui hyvälle. Melkein yhtä hyvälle, kuin uudet perunat iltapäivällä! Kylläpä erilainen kattaus saa ruoan maistumaan. 

Sen pitemmittä puheitta, mitäs tykkäätte taulusta?

*Kiinnostuitko? Lisätietoja, kuten maalausten hintoja voit kysellä itse taiteilijalta täältä: noora.svard@outlook.com

BAARITUOLIT

Voisin kirjoittaa pitkän tarinan siitä, kuinka kauan olen metsästänyt baarituoleja saarekkeeseen, tai siitä kuinka monta tuntia olen käyttänyt aikaa toripistefissä keksien mitä erilaisimpia hakusanoja (kuten baarituoli(t), baarijakkara(t), baaripöytä ja tuolit, korkeat tuolit) oikeiden tuolien löytämiseksi. Mutta tyydyn kertomaan vain sen ratkaisevan liikkeen, johon päädyin kohtaloa uhmatakseni. Päätin leikisti lakata etsimästä. 

Useinhan käy niin, että kun unohdat sen mitä olet etsimässä, tulee se vastaan mitä kummallisemmassa yhteydessä. Päätin kiusata kohtaloani ja "lopettaa" etsinnän. En kurkkinut myynti-ilmoituksia, en tarkistanut kaikkia kirpputoreja, lakkasin etsimästä ja kaiken lisäksi kuulutin tätä kovaan ääneen jopa töissä. Pomollenikin kerroin, että nyt ostan kalliit tuolit, en enää etsi muuta, enkä varsinkaan vanhoja puutuoleja. Tätä  showta kesti noin pari viikkoa.

Ja hähää.

Lauantai-iltana päätin huvin vuoksi suorittaa hakuammunnan tori.fissä ja selailin ilmoituksia sängyn päällä loikoillen. Siinä sitten yhdessä kuvassa, auton konepellille nostettuna seisoi käytetty, puusta valmistettu korkea jakkara, joka sai minut kiljahtamaan. "Siinä se on, siinä se on", hihkuin vieressä pötköttelevälle miehelle. Niitä oli kaksi, ne olivat oikean korkuiset, eivätkä maksaneet kuin viiskymppiä, saanko ostaa? Helatorstain jälkeisenä perjantaina tuolit asetettiin ensimmäisen kerran omalle paikalleen meidän keittiöön. 

Hetki oli  nostalginen.

Kiertelin niitä haltioissani, katselin eri suunnista, ihmettelin. Napsin kuvia instagramiin ja facebookkiin. Onnen tunne oli valtava. Puolen vuoden metsästys oli ohi.

Aloin miettiä, että voisiko niitä maalata? Pitäisikö vain lakata? Pitäisikö dipata niiden jalat valkoiseen maaliin? 

Baarikäytössä olleet tuolit olivat päätyneet aikoinaan edelliselle omistajalle huutokaupassa. Ilmoituksessa luki rottinkia, mutta eivät tuolit rottinkia olleet. Puuta, pakko olla, ajattelin.  Muotokieli muistutti minua jostain aiemmin näkemästäni. Googletin ja päädyin Michael Thonetin sivuille. Näytölle, silmieni eteen läsähti aivan samanlainen tuoli, mikä edessäni oli luonnossa. Taivutettua puuta, saksalainen kuuluisa muotoilija, joka keksi taivuttaa puuta höyryn avulla. Hänen tunnetuin tuolinsa No. 14, tunnetaan myös nimellä bistro tuoli. Voisivatko nämä olla aidot Thonetit? 

Ensimmäinen ajatukseni oli tosiaan maalata tuolit valkoiseksi.Nyt en enää tiedä mitä tehdä, koska jos kysessä arvokas antiikkinen tuoli, olisi maalaaminen pyhäinhäväistys.  Tarvitsen siis apuanne.

Maalaanko vai pidänkö puun sävyn?