Näytetään tekstit, joissa on tunniste trendit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trendit. Näytä kaikki tekstit

7.1.2017

SISUSTUSKEVÄT 2017


Vuoden 2017 halusin aloittaa tutkimalla sisustustrendejä. Niiden pureskeleminen, kun tuottaa omituista mielihyvää. Etenkin, jos löytää jotain uutta. Ja kyllähän minä löysinkin, vaikka aika paljon mennään sisustuksessa viime vuoden linjoilla. 


Crushed Velvet - Leiskuva sametti

Sisustustrendeissä minua kiinnostavat  värit ja niiden yhdistelmät. Kokosin väriyhdistelmien pohjalta kaksi erilaista trenditaulua. Toinen tauluista on lämpimän oranssin, puuteriroosan ja viininpunaisen sekoitus,  jossa pääosaa näyttelee sametti. Toinen kollaaseista on tummien sinisten ja harmaiden sävyistä syntynyt Terrazzo Denim.        

                                                                                                                                                                                              
Kuva 1 │234567

Sametti Mikään materiaali ei varmasti jaa niin paljon mielipiteitä kuin sametti. Loimusametti ihastuttaa ja vihastuttaa meitä sisustuksessa ja muodissa vuonna 2017. Mutta myönnettävä se on. Sametti tuo huoneeseen glamourin tuntua ja parhaiten se tulee oikeuksiinsa juuri sirolinjaisten sohvien tai pyöreiden nappikoristeisten rahien verhoilumateriaalina. Vai mitä sanotte kuvan vaaleanpunaisesta sohvasta? Aika upeasti se sopisi kultakehyksisen maalauksen pariksi olohuonetta koristamaan.

Keramiikka Käsintehdyt keraamiset kupit ja maljakot ihastuttavat uniikkiudellaan. Tänä vuonna keramiikassa pinnalla on retro - punasaviset ruukut tai liukuvärjätty lasitus, joka muistuttaa minua Kermansaven kuuluisista nimimukeista. Mattapintansa ja rosoisen, viimesteilemättömän ulkonäon ansiosta, keramiikka antaa sisustukseen syvyyttä ja toimii loistavasti muun muassa lasin ja metallin vastaparina. 

Terrakotta Pitkään pinnalla ollut valkoinen sisustaminen alkaa väistymään värien tieltä. Tästä on puhuttu jo pitkään, mutta nyt on sallittua tarttua maalisutiin toden teolla ja maalata koko huone yhden seinän sijaan. Terrakotta tuo mieleen 80-luvun, mutta näyttää yllättävän tuoreelta etenkin puuteripinkin ja harmaan rinnalla. Myös lämpimien metallinsävyjen kanssa tai näyttävien viherkasvien parina, punasaven sävyt toimivat loistavasti. Uskaltaisitko maalata seinän tällä sävyllä vai sisustaisitko pieninä ripauksina kuten alla?

Kuva 1 



Terrazzo Denim -  Sinisen sävyjä


Kuva  1 234567


Mosaiikkibetoni eli terrazzo valmistetaan sementin, kiviaineksen, veden ja väriaineiden seoksesta. Pinnan täplikkyys tulee esille, kun betonin pinta hiotaan. Mosaiikkibetonista  tulee ensimmäisenä mieleen julkitilojen lattiamateriaali, mutta tänä päivänä värikäs pinta olisi upea nähdä muun muassa suihkutiloissa seinälaatan sijaan tai keittiötasojen materiaalina. Olisiko mosaiikkibetonista marmorin kruununperijäksi?

Historia Mennyt aika kiehtoo sisustajia. Puolipaneelia näkyy sisustuksessa edelleen, samoin peiliovet tekevät vahvaa paluuta modernin keittiön rinnalle. Vuosisadan vaihde inspiroi ja taidetta ja etenkin muotokuvia näkyy sisustuksessa syrjäyttäen pitkään trendinä olleet tekstijulisteet. 70-luvun retro näkyy värien puolesta ja 50-luku taas kalusteiden muotokielessä.

Sävy sävyyn sisustaminen on ollut pinnalla jo jonkin aikaa. Käytännössä sävy sävyyn sisustaminen toteutetaan valitsemalla pääväri ja sisustaen muuta huonetta saman sävyn vaaleammilla ja tummemmilla  asteilla. Voit esimerkiksi maalata seinän keskisävyllä, täydentää huonetta tummemmalla sohvalla ja somistaa sohvaa vaaleilla tyynyillä. Tyylin juju on  pysytellä valitun väripaletin sisällä ja synnyttää mahdollisimman vähän kontrastia.

Denim Drift Monet maalitehtaat ovat valinneet vuoden värisävyn ja niin teki myös brittiläinen Dulux. Denim Drift on harmaansininen sävy, joka voi hyvinkin syrjäyttää viime vuonna vahvasti pinnalla olleen vihreän. Siniharmaa sävy toimii hienosti lämpimien metallien kanssa, sekä korkin (joka on muuten yksi vuoden 2017 trendimateriaaleista) parina. Tämä sävy sai minutkin haaveilemaan makuuhuoneen uudelleenmaalauksesta.

Kuva 1

Minkä trendin sinä tuot kotiisi vuonna 2017 ja minkä jätät kaupan hyllylle?




Pin It!

6.9.2016

MAKUUHUONE SYKLAAMIN VARJOSSA │ LEHTIKUVAUKSET KOTONA

Yhteistyössä H&M Home













"Yleensä minulla on selkeä visio tilasta, jota lähden sisustamaan. Tällä kerralla se oli kukkatyynyt, joita metsästin. "

Olin haaveillut makuuhuoneen stailaamisesta jo tovin, kun sain yhteydenoton Kotiblogit-lehdeltä. Lehdestä kysyttiin, olisinko innokas tuottamaan sisältöä heidän syksyn numeroonsa. Totta kai, vastasin! Niinpä avautui mahdollisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja ehdotin toimitukselle makuuhuoneen stailausta käsittelevää artikkelia. Mieleeni juolahti myös, että tässäpä olisi oiva tilaisuus saada joku muukin yhteistyökumppani ja parin vaihdetun sähköpostin jälkeen sain sovittua yhteistyön myös H&M Homen kanssa. Aivan mahtavaa!

Täydellistä tyyliä metsästämässä

Yleensä minulla on selkeä visio tilasta, jota lähden sisustamaan. Tällä kerralla se oli kukkatyynyt, joita metsästin. Olin tutustunut vuoden 2016 trendeihin jo aiemmin (lue kirjoittamani jutut täältä ja täältä), mutta oikeanlaisia, tyyliin sopivia tyynyjä ei vaan ollut tullut vastaan. Sillä kerralla olin hakemassa kangasta ihan toiseen juttuun, kun se kangas löytyi. Kuvan tyynynpäälliset ompelin lopulta Eurokankaasta löytyneestä Yön puutarha -kankaasta. Metrihinta kankaalla oli kuitenkin aika korkea, joten tyynyjen toisen puolen ompelin omasta varastosta löytyneestä mustasta puuvillakankaasta. 

Lehtiartikkeliin halusin tuottaa kuvia, joita ei ollut aiemmin näkynyt missään mediassa ja siksi eräs toinenkin esine pyöri mielessäni. Esine, jonka halusin ehdottomasti mukaan stailaukseen, oli antiikkinen kynttilänjalka. Sen löysin heti, kun vaan astelin keskustan kirpputorille Kuopiossa. Käyn muuten aika harvoin kirpputorilla. En tiedä mistä se johtuu, mutta  minusta on paljon helpompi mennä kirppikselle, kun etsii jotain tiettyä. Kun tyynyt ja kynttilänjalka oli hankittu, olin valmis täsmäiskuun H&M Homen myymälään.

Myymälässä kiertelin tovin, ennen kuin valitsin tuotteet kuvaukseen. Vaikeinta oli valita vaaleanpunaisten ja viininpunaisten lakanoiden väliltä. Mutta vaaleanroosa pussilakanasetti vei voiton tällä kertaa. Valitsin stailaukseen myös pyöreän lasimaljan kultareunuksella, sekä kultaisen tuoksukynttilän. Mukaan lähti myös pehmeitä syksyyn sopivia tekstiilejä, kuten luumunväriset samettiset tyynynpäälliset ja vaaleanharmaa pehmeä huopa. Minulla oli selkeä mielikuva myös siitä, että sängyn päällä olisi jotain, joten mukaan lähti myös vihreä kivikeramiikkamuki.



Tarinoita tavaroiden takaa

Muut kuvien tuotteet, kuten musta rottinkinen nojatuoli ja wieniläistuoli on hankittu nettikirpputorilta vuosi, pari sitten. Ruskean lasipullon olen tuonut omalta kotipaikkakunnalta. Vihreä marmorinen laatta on matkamuisto Helsingin reissulta viime syksyltä. Sängynpääty on mieheni valmistama, siitä voit lukea lisää täältä. Sängyn päällä oleva kuivattu ruusu on tyttäremme morsiustytön kimpusta viime kesältä. Nappityynyn olen ommellut myös itse. Kesälomalla aloitin  lukemaan Laila Hirvisaaren Sonja-sarjaa ja sängyllä lepäävä pokkari onkin hankittu matkalukemiseksi. Tämä kirja on ollut mukana lomareissulla Ranskassa asti. Näihin kuviin se valikoitui muun muassa hempeän kantensa vuoksi. Kaikkien näiden tuotteiden takana on siis tarina ja halusin sen välittyvän myös kuvista. 

Oma koti on siitä ihana asia, että siellä voi temmeltää mielin määrin sisustuksen kanssa. Voi vaikka järjestää tällaiset pikku kuvaukset. Kuvien rakentaminen oli muuten paljon työläämpää kuin itse purkaminen. Kaksi tuntia vierähti asetelmien tekoon heittämällä, kun taas lainatuotteet sujahtivat pakettiin viidessätoista minuutissa! Mutta kivaa oli! Lopputulos on nähtävissä Kotiblogit-lehden aukeamalla 38-39. Sieltä voit muuten lukaista vinkkini syystrendeihin ja täydellisen petauksen tekoon.










Pin It!

25.7.2016

PIENI KATSAUS SYKSYN TRENDEIHIN


Vielä on kesää jäljellä, mutta ajatukset karkasi Bloomingville AW 2016 kuvaston myötä jo syksyyn. Töissä olen saanut hieman vihiä tämän syksyn trendiväreistä, mutta alla esiteltynä yksi syksyn inspiroivimmista väriyhdistelmistä, burgundi - puuteri. 

1970-luku tulee tänä syksynä näkymään sisustuksessa. 70-luvulta ei nosteta  räikeitä väriyhdistemiä, vaan retrovuosikymmen vaikuttaa sisutuksessa hillitymmin - kuten murrettujen sävyjen, messingin ja puuviilupintojen kautta. Bloomingvillen kuvastosta nostan erityisesti värjätyt taljat ja keinoturkistyynyt, pyöreät samettityynyt ja ryijyt. Näiden uskon jatkavan voittokulkuaan tänäkin syksynä. 

Mutta hei,  ensin nautitaan tää kesä ja viininpunainen väri vaikka lasista.


Kuva: 1 │2345


Pin It!

2.1.2016

SISUSTUSTRENDIT 2016 - Vintage Green


Vihreän sävyt, lämmin messinki ja ripaus vintagea. Ensi keväänä värit tummenevat ja syvenevät.
Kuvat via 1234567

Olen ollut talvilomalla joulun välipäivät ja pureutunut ensi kevään sisustustrendeihin. Mitään muuta sisustukseen liittyvää en ole tehnyt, vaan loma on mennyt akkuja ladatessa. Kokosin teille kaksi taulua, joista toinen on eräänlainen tunnelmataulu ja toinen antaa shoppailuvinkkejä tyylin hankitaan. Jos olisin remontoimassa tai rakentamassa nyt, valitsisin ehdottomasti messinkiset hanat ja altaan, myös keittiön peiliovet olisivat valintani. Onko tyylissä jotain, joka inspiroi sinua?

Tässä vielä tärkeimmät vinkit trenditietoiselle sisustajalle.

Sametti 
Vuoden 2016 materiaali on sametti. Chesterfield-tyyliset samettisohvat nappiselkänojalla ovat rohkean sisustajan valinta, maltillinen hankkii samettisia sisustustyynyjä. Jos tykkäät kierrättää, kannattaa kirpputoreilta metsästää sirojalkaisia, 50-luvun korkeaselkäisiä samettinojatuoleja.
Messinki
Lämmin messinki syrjäyttää kuparin. Nyt  keittiöön kannattaa hanojen lisäksi harkita messinkistä allasta tai jopa liesituuletinta. Messinki sopii erinomaisesti marmoritasojen pariksi. Vetimisissä on valinnanvaraa, sillä messiki taipuu moneksi. Pyöreät ja kuusikulmaiset nupit tai selkeälinjaiset rivat ovat oikea valinta. 
Shaker-tyyli
Modernin keittiön kilpailijaksi nousee shaker-tyylinen keittiö peiliovineen. Yläkaapittomuus on edelleen in, samoin näyttävä välitilan laatoitus, joka toteutetaan tyylikkäimmillään tiililadonnalla tai kalanruotokuvioinnilla. Kaapinovet ovat mattaharmaita, mutta edelläkävijä valitsee smaragdinvihreän oven messinkisillä vetimillä.
Viherkasvit 
Kasvit ja kukat näkyvät edelleen sisustuksessa voimakkaasti. Trenditietoinen sujauttaa lasimaljaan eucalyptuksen oksia ja istuttaa ruukkuun kultapalmun. Myös kaktukset, mehikasvit ja amppeliköynnökset pitävät pintansa. Romanttisia kukkia, kuten suuria ruusuja näkyy paljon tapeteissa ja kodin tekstiileissä, tosin sävyt ovat aiempaa tummempia. Inspiraatiota Ellie Cashmanin kukkatapetin hurmaavasta käytöstä kannattaa kurkkia Salt Lake Cityssa sijaitsevan Finca-ravintolan sisustuksesta.

Hurmaava ravintola Finca, sisustus City Home Collective.


Peilipaneeliseinät
Valkoiset seinät alkavat olla historiaa. Nyt kaivataan tummia sävyjä ja rohkea maalaa seinänsä tummalla turkoosinvihreällä aksenttivärillä.  Blogeissa ja instafeedissä näkyy  paljon paneeliseiniä ja puolipaneelia. Jos remontoit arvokiinteistöä, valitse ehdottomasti peilipaneelia seinälle sekä välioviin.
Geometriset kuviot
Graafiset, art deco-henkiset kuviot pitävät pintansa. Myös etniset kuviot, kuusiokulmiot, kuutiot, viuhkat ja kalanruotokuviot ovat pinnalla. Nyt kannattaa kuitenkin panostaa ennen kaikkea näyttäviin mattoihin, joista esimerkkiä antaa ruotsalainen  Layered.

Näyttävästi kuvioitu matto kruunaa kotisi. Kuva www.layeredinterior.com



Tässä ostoslista, jolla onnistut varmasti.

1. Kattovalaisin, Molecular, House Doctor
2. Keittiön kaapinovi, Ponte 188, Kvik
3. Puinen rasia marmorikannella, Nordstjerne
4. Samettisohva, Mystiq, Ellos
5. Messinkiset nupit, Mid Century Knob, Schoolhouseelectric
6. Ruusujuliste sujahtaa kultaisiin kehyksiin, In black and white 50x70cm, Design by JaanaK
7. Sarjapöytä, Gold, Ellos
8. Matto, Byzantine, Layered
9. Tuoksukynttilät, H&M Home



Pin It!

13.1.2015

SISUSTUSTRENDIT 2015 │ WATERCOLOUR



" Wintry Watercolour"

LASI
AKVARELLI
LIUKUVÄRI
KERAMIIKKA
MARIININSININEN
ABSTRAKTI
VESIVÄRIT
LILA

Varmasti alkaa tuntua että pastellivärit, geometriset kuviot, sekä siveltimenvedot on jo niin nähty, mutta onneksi trendit kehittyvät ja tänäkin keväänä on tarjolla jotain uutta. Kollaasin ei ensinkään pitänyt olla näin sininen, mutta tutustuttuani  Finlaysonin kevätuutuuksiin, sekä etsittyäni inspiraatiota akvarelliteemaan Pinterestistä, sykähdyttivät sinisen sävyt eniten. Hyvä niin, sillä onhan sininen valittu  yhdeksi tämän kevään trendiväreistä.

Vesiväriroiskeet, impressionistiset siveltimenvedot ja akvarellivärein maalatutut kukkakuviot liukuivat tänä keväänä myös muotinäytöslavoilla. Chanelin ja Tess Gibersonin SS2015 näytöksissä nähtiin muun muassa valuvia satiinikankaita, rohkeita siveltimenvetoja ja vapaasti sommiteltuja kukkia.

Finlaysonin kevät tarjoaa väri-iloittelun vastapainona rauhallisen sinisiä sävyjä. Minua ihastutti erityisesti Minttu Wikbergin  Sumu-kangas, jota kuvattiin sivuilla näin: "Varhaiskevään raikas tuoksu. Aamuisen järven yllä kauan odotettu lintujen sinfonia. Luonnon sininen hetki merkitsee unen ja valveen rajaa." Miten ihana olisi käpertyä utuisiin, sinivalkoisiin lakanoihin, titityyn sirkuttaessa ikkunan takana. Voi kevät, tule pian!

Toinen kollaasiin nostamani Finlaysonin kangas on Sami Vullin kukallinen Reina, joka ihastuttaa sinisen ja lilan sävyissä. Pionikuosi on nimetty espanjalaisittain Reinaksi (kuningatar), joka esiintyy kankaassa maalauksellisen kauniina, kukkien kaunottarena, kertoo Vulli.

Jos nyt olisin valitsemassa pintamateriaaleja omaan kotiini, en ehkä pystyisi ohittamaan sinisävyistä vesiväritapettia, jota myy muun muassa Photowall. Jään innolla odottamaan millaisia tekstiilejä kevään mittaan ilmestyy, sillä tapetoiminen ei ole vaihtoehto numero yksi. Olohuoneeseen sopisi vaihtoehtoisesti abstrakti vesivärityyny. Aika inspiroivia ovat Tobias Toveran maalaukset, joista nähdään yksi kollaasin keskellä. Juuri tuollaisesta tyynystä haaveilen. Lisäsin kuvaan myös Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnitteleman lasipullon. Wirkkalan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi muotoilijan tuotteita nostetaan uudelleen valokeilaan. Saa nähdä nousevatko värilliset lasipullot tänä kesänä trendiksi.


Lisää inspiraatiota │

Vesiväritapetti - Photowall, Blue Drops
Lasipullo - Iittala, Tapio Wirkkala 
Kukkakangas - Finlayson, Reina
Sininen asu - Tess Giberson, SS2015 
Maalaus - Tobias Toveran, Entering the Stream, 2011
Rottinkikeinu - Broste Copenhagen , SS2015
Astiat - Marimekko, Oiva sääpäiväkirja
Vesiväritapetti - Photowall, Puddle



Pin It!

4.1.2015

SISUSTUSTRENDIT 2015 / BOTANICAL



"Botanical Beauty"

ORANSSI
TROPIIKKI
HYÖNTEISET
VANHA ROOSA
MINTUNVIHREÄ
VIHERKASVIT
LASIPULLOT
AMPPELIT
MESSINKI














Tänä keväänä sisustuksessa ja muodissa vilisevät kasvit ja paratiisin hedelmät. Kevään 2015 muotinäytöslavat täyttyivät palmulehtikuvioista, tropiikin kukista, sekä roosan, lilan ja vihreän eri sävyistä. Sisustuksen puolella tekstiileissä seikkailevat tropiikin linnut, hyönteiset ja akvarellimaiset kukat. Viherkasveja nähdään edelleen paljon ja leikkokasvit istutetaan lasipulloihin. Tänä keväänä on sallittua kaivaa vanhat amppelit varastoista ja muistella miten se makrameamppeli solmittiin - amppelit on pop! Pastelliväreistä vanha roosa, mintunvihreä ja lila jatkavat voittokulkuaan, uutena värinä huurteisten sävyjen rinnalle nousee poltettu oranssi. Metalleista messinki ja kupari sopivat erinomaisesti vaaleiden sävyjen vastapariksi. 

Lisää inspiraatiota //

messinkinen amppeli - http://www.bloomingville.com/
kukalliset astiat - http://www.bloomingville.com/
kukallinen asu - Osklen Spring 2015 http://www.style.com/
pussilakanasetti - http://www.hm.com/
muut kuvat - https://www.pinterest.com/ (lähde tuntematon)

















Pin It!

10.9.2014

TRENDIT 2014 OSA2


Skandinaavinen safari/ TRENDIT 2014

Tämän syksyn parasta antia on mielestäni vihreän marmorin ilmestyminen vaalean rinnalle. Myös musta marmori kiinnostaa, mutta vihreä väri lyö nyt kivasti läpi muissakin tuotteissa. Erityisen onnistuneesti vihreä marmori toimii tanskalaisen Norm Architectsin seinäkellossa, jonka muotokieli hurmaa yksinkertaisuudellaan. Toinen vihreästä marmorista valmistettu tulokas on Broste Copenhagenin sirojalkainen sivupöytä. Oikeastaan koko tuotemerkin kuvasto (täällä) on lukemisen arvoinen kokemus, josta voi hakea inspiraatiota syksyn värimaailmaan.

Art deco -tyyli, joka vuosi sitten ilmeni marokkolaisen muotokielen vahvana tulemisena, on saanut rinnalleen Etelä-Eurooppalaisia vaikutteita. Viime kesän Asuntomessuilla esitelty Kannustalon Lato oli sisustettu vaalean skandinaavisesti, mutta jotain oli muuttunut. Hypin melkein riemusta, kun olohuoneen nojatuoleiksi oli valittu italialaista alkuperää olevat sirot, metallijalkaiset, vuonna 1928 suunnitellut Le Corbusierin LC1 nojatuolit. Lehmännahka ja  sen myötä myös safariteema on herkkullinen pari paimentolaismatolle ja mustavalkoiselle skandinaaviselle sisustustyylille  - ja kyllä, sopii mainiosti syksyyn. 

Kannustalo Lato, Asuntomessut 2014

Toinen samassa kohteessa huomaamani asia oli viherkasvit ja erilaiset heinät yhdistettynä rottinkiin. Tänä syksynä olen tömännyt peikonlehtiin, oliivipuihin ja meriheinäisiin Bloomingvillen koreihin useammassa kuin yhdessä blogissa. Ei siinä mitään, tykkään kyllä viherkasveista ja toivon, että itsekin saisin kasvit elämään pidempään kuin sen yhden kesän.

❤️
Meriheinäkori, paimentolaismatto ja seinän upea tapetti. Kuva täältä.

Tarpeeksi vihreää? Kuva täältä.
Tämä kuva herättää varmasti paljon ajatuksia, mutta oli ihan pakko jakaa. Kuva täältä.






Mitä mieltä olet valitsemistani tuotteista ja tyylistä? Iskeekö? 


Kollaasin tuotteet vas. oikealle:

1.Gaddis-kori, Ikea
3.Knot-tuoli, Normann Copenhagen
4.Kannustalo Lato, Asuntomessut 2014
6.Pyöreä peili löytyy täältä
7.Marmorikello, Norm Architects
8.Kalanruotokuosi, Laser Cut Studio, Instagram
9.Seepratyyny, H&M Home
10. CH24 Wishbone tuoli, Carl Hansen
11.Scarlett Johansson, Russel James
12.Kubus By Lassen




Pin It!

8.9.2014

TRENDIT 2014 OSA1




Pehmeät pastellit / TRENDIT 2014















Muistatteko H.C. Andersenin tarinan keisarista, joka ei välittänyt kuin uusista vaatteistaan. Eräänä päivänä häntä huiputtaa kaksi kankuria, jotka kutovat keisarille taikakankaan, jota ei kykene näkemään, jos oli typerys, tai ei ollut kykeneväinen hoitamaan virkaansa. Keikarit pystyvät petkuttamaan jopa ministereitä ja virkamiehiä, sillä kukaan ei uskalla myöntää olevansa typerys, kun ei nähnytkään kangasta. Sadun lopussa keisari astelee alusvaatteisillaan taikakankaasta valmistetussa asussa kansan eteen, perässään näkymätöntä viittaa kantavat lakeijat. Vasta sitten pieni lapsi uskaltaa paljastaa: "Keisarilla ei ole vaatteita!" 

Tarina keisarista on aina ajankohtainen ja sadun opetusta voi tulkita monelta kantilta. Usein tarinaa pohditaan ihmisen tarpeesta tulla hyväksytyksi. Itse aloin vanhaan satukirjaan törmätessäni miettiä bloggaajan tarpeesta hakea hyväksyntää täällä blogimaailmassa, sekä mikä on oma asemani tuossa klassikkosadussa.


Moroccan Rug
Kuva täältä.

Bloggaaja on usein trendien edelläkävijä, joka haistaa tulevat muoti-ilmiöt ennen muita. Blogeissa kiertävä haaste ennustaa tulevia blogihittejä on siten erittäin mielenkiintoinen. Se sai miettimään moneksi päiväksi sitä materialistia, joka minussakin asuu. Haasteen pani alulle Modernisti Kodikkaan Kerttu ja minulle sen antoi Koti Aurorassa blogin Johanna. 

Tämän ei-niin-syvälliseksi-tarkoitetun blogihaasteen takia  olen uhrannut ajatteluun kokonaisen viikonlopun miettien kysymystä: onko bloggari sadun keisari, joka haluaa aina uutta, vai olemmeko keikareita ja lukijat perässämme seuraavia virkamiehiä? Vieläpä kysyn, mikä on mainostajan paikka tässä tarinassa? Olen edelleen hämilläni ja mietin osaanko oikeasti haistella tulevia trendejä ja blogihittejä ilman, että tunnen kankurin kosketuksen olkapäälläni? Olenko trendikoosteita kerätessäni silti mainoksen uhri? Haenko ostamillani tavaroilla vain hyväksyntää teiltä muilta?

love is a big deal living room stikwood paneling stick wood west elm modern rustic style decorate
Kuva täältä.

Kävin myös hyvin hedelmällisen keskustelun työkaverini kanssa tästä kyseisestä haasteesta, sekä blogimaailmaa riepottelevasta materialismista. Keskustelun päätteeksi olin valaistunut. Ilman, että paatostaisin tänne älä-osta-mitään tekstiä (pyöritellen samalla käsissäni upouusia Muuton Dotseja), päätin koota haasteen tilalle tunnelmia, materiaaleja ja niitä toistuvia motiiveja, joiden kohdalla tuntosarveni ovat viimeisen puolen vuoden aikana värähtäneet ja joihin yllättävän usein törmää juuri blogeissa, Instagramissa ja Pinterestissä. Että terve vaan, materialistinen minä!

Kolikon kääntöpuolena lähtee kiitos Kertulle, joka antoi minulle inspiraation palata tutkimaan tulevia trendejä. Yllä esiteltynä ensimmäinen kollaasini "pehmeät pastellit".  Kaikki sen värit ja materiaalit voisin ottaa kotiini milloin vain, nappityynyt, etniset matot, kupariset säilytysrasiat, marmori, vaneri... Seuraavan postauksen trendikollaasi sisältääkin ihan jotain muuta!

suzanne-shade-wallpaper
Kuva täältä.

Kollaasin tuotteet │

Sissy-matto, House Doctor



Lopuksi huutelisin,  heräsikö siellä jotain ajatuksia?


Pin It!

23.3.2014

RETKELLÄ SAARISTOKAUPUNGISSA


Moni Asuntomessukävijä varmaan muistaa Kuopion Asuntomessut pari vuotta sitten. Upeissa maisemissa järven rannalla pidetyt messut ovat olleet mielestäni tähän mennessä parhaimmat, ja saa nähdä miten Jyväskylä onnistuu Äijälänrannassa tänä kesänä. Kuopion Saaristokaupunki on ollut pientalorakentajien leikkikenttä yli kymmenen vuoden ajan ja kaupunki vain laajenee edelleen. Eikä ihme, sillä maastoa halkoo upeat järvimaisemat ja Itä-Savoon kuuluvat mäet ja kukkulat. Vaikka usein rakentajalla saattaa upota pitkä penni louhintaan ja pohjatöihin, on alueena Saaristokaupunki lapsiperheiden ykkönen. Me asumme uudella mustakattoisten talojen alueella. Kaupungin on tarkoitus kasvaa vielä pitkälle tästä, missä nyt ollaan. Jännä nähdä, miten maisema muuttuu parin vuoden sisään, tai miltä täällä näyttää kymmenen vuoden päästä. 

Eilen täällä näytti tältä. Kevään auringonsäteet pakottivat meidätkin neljän seinän sisältä ulos ihmettelemään luontoa ja omaa asuinympäristöä.








Puutalorakentamisen viimeisimmät trendit on helppo hakea näistä kuvista. Tällä hetkellä suositaan valkoisia taloja, tummanharmailla yksityiskohdilla. Joitakin harmaanruskeita taloja löytyy myös, mutta yleinen tyylisuunta näkyy varsinkin yllä olevassa kuvassa. Meidänkin talo noudattaa värimaailmaltaan samaa linjaa. Ensimmäiset rohkelikot ovat maalanneet yksityiskohtia nyt ruskealla ja veikkaankin tulevien talojen värityksen vaihtuvan näihin pehmeämpiin kontrasteihin, kuten valkoisen ja ruskean yhdistelmään. Katon muoto on moderneissa taloissa joko murrettu, tai pulpettikatto. (Oma vinkkini omakotitalosta haaveilevalle: jos haluat olla trendin harjalla, valitse taloosi jyrkkä pulpettikatto ja julkisivuun korkea lasiseinä.)


Meidän piha näyttää tältä. Pitäiskö itkeä vai nauraa, on nimittäin aikamoinen pihaurakka ensi kesänä tiedossa.





Onneksi terassille paistaa aamuaurinko. Se saa haaveilemaan kesästä ja rottinkisesta riipputuolista, joka roikkuisi terassin katosta. Lukisin siinä sisustuslehtiä ja lapset leikkisivät vihreällä nurmikolla.



Valitettavasti ne leikkii tuolla hiekassa ja mudassa ja kantaa sitä soossia sisälle vielä pitkälle kevääseen. Mutta haaveillahan saa. Tässä linkki yhteen piirtämääni  pihasuunnitelmaan, joka on pian kaivettava taas esille.







Pin It!

22.2.2014

LIILAN SÄVYJÄ








Trendien ennustaminen on kivaa puuhaa. Siksi haeskelen mieluusti trendiennusteita netistä. Yllä kuvia, joiden kohdalla taikavarpu alkoi nykiä. Sainsbury's SS14 nimeää trendin englantilaiseksi vintageksi. H&M Home taas Parisian Chiciksi. Mutta jotain yhteistä näillä on. Murretun liilan sävy yhdistettynä messinkiin ja kultaan. Pliseeraukset, ruusut, sametti ja puuterin sävyt. Jotain kevyttä ja tyttömäistä, vieno romantiikan tuulahdus, ehkäpä. Mitäs mieltä olette, sytyttääkö? Tässä alla vielä kesän 2015 väriennusteet. Tuon rosoisen liilan voisin napata vaikka heti oman kodin väripalettiin, nam.





Lähteet │

http://www.interiordesign2015.com/amazing-ideas/sainsburys-ss14-house-way-of-life-collection/
http://weconnectfashion.com/fido/getarticle.fcn&type=trends&SearchString=home&id=737870PH0000086&start=1&tr=17
http://blogs.cotemaison.fr/etcaetera/tag/hm-home/
http://alltihemmet.se/




Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...