24.10.2017

KUVAUKSET HARJAMÄESSÄ


Hyvä kuva ei synny hetkessä. Sen sain huomata jälleen viime kesänä, kun yritin etsiä oikeanlaista kuvauspaikkaa Kuopiosta. Kyselin vanhoja veturitalleja, tyhjiä liiketiloja, tietty visio päässäni. Kunnes sitten eräs valokuvaaja vinkkasi Harjamäestä. Harjamäki jo itsessään kuulostaa pelottavalta, onhan siellä toiminut mielisairaala vuosina 1926-1997. Nykyisin Harjamäessä toimii  muun muassa sairaalamuseo, yrityskeskus, päiväkoti ja konservatorio, jonka tiloissa mekin saimme kuvata. Harjamäen historian saattoi aistia käytäviltä ja huoneista. Hieman ristiriitaisin tuntein kannoimme lastenhuoneen kalusteita kolmanteen kerrokseen, epävarmoina siitä onnistuuko stailaus tai taipuuko tila lastenhuoneeksi. Onneksi apuna oli luottokuvaajani Ari Kesonen, jonka käsistä tämäkin otos on.




Kuva rakentuu yrityksen ja erehdyksen kautta. 





Välillä sometetaan.





Sitten toivotaan, että malli pysyy aloillaan...



... ja äiti pysyy paikoillaan.



Ja voilá! Yksi onnistunut kuva!









Niin vain taipui mielisairaala lastenhuoneeksi, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ja se visio, mistä alussa kerroin. Ikkunat! Huoneessa täytyy olla suuret ikkunat.

Kuvat: Ari Kesonen
Stailaus: Emilia Åman
Malli: Milana Åman


Kiitos Kuopion Konservatoriolle kuvauspaikasta!

Kuvien tuotteet:


Milanan mekko: Emilia Åman
Matto ja taulu: kuvausrekvisiittaa




Pin It!

30.7.2017

Työpiste uusiksi



Elokuu on aivan nurkan takana ja täällä arki alkaa muistutella itsestään. Huomenna nuorempi lapsista palaa hoitoon ja pian myös poika tallustaa takaisin koulun penkille. Minustakin tuntuu kuin koulu alkaisi, sillä edessä on ensimmäinen syksy yrittäjänä. Pakon edessä joudun laittamaan myös kotitoimistoni uusiksi, sillä tämän hetkinen työpisteeni keittiön pöydän ääressä, ei pidemmän päälle palvele.

Moni varmaan muistaa meidän vanhan minibudjetin työpöydän, joka syntyi vanerin palasta ja hyllyn kannattimista. Nyt on kuitenkin tilanne sellainen, että joudun sijoittamaan samaan nurkkaan hieman järeämmät koneet ja koska työpisteeni sijaitsee makkarissa (vastoin  kaikkia sisustusoppaita) haluan, että työpisteestä tulee vaalea ja ilmava. Lisäki ikkunan alle tarvitaan senkki, koska tällä hetkellä lattialle on kertynyt vinot pinot kirjoja ja sisustuslehtiä. Yksi kaunis vaihtoehto olisi Bergen B21 senkki. Työtuoli, josta olen jo pitkään haaveillut on Hay About a Chair. Siihen olisi mukava laittaa syksyn tullen harmaa talja pehmikkeeksi. Koska tilan leveys on hyvin kapea, alta metrin, on työpöydän etsiminen tuottanut vaikeuksia. Ainoa sopiva vaihtoehto on tällä hetkellä String System, jonka lattiapaneelien avulla saisin sekä työtason, että hyllyjä tason päälle. Seinälle olisi ihana kiinnittää esimerkiksi nuo Normann Copenhagenin Pocket -säilyttimet. Niissä kynät ja viivottimet pysyisivät hyvässä tallessa. Samoin etsinnässä ovat kauniit mapit, joiden selkämyksen tuijottaminen ei häiritsisi yöunta.  



Vaaleat ja ilmavat kalusteet sopisivat pieneen työtilaamme. Tuoli on Hay About a Chair ja tammijalkainen senkki Bergen B 21.

Vähän surettaa purkaa meidän diy-työpisteemme. Lisäksi mietityttää, mihin siirtäisin pyöreän peilin. Se on istunut nurkkaan niin hyvin. Saa nähdä millainen lopputuloksesta tulee ja toteutuuko kaikki haaveet.

Loppukesä on aina hieman haikeaa aikaa. Toisaalta odottaa että arki palaa, mutta toisaalta hiipuva kesä, joka ei tänä vuonna antanut kovin montaa hellepäivää on jäämässä taakse. Lapset ainakin tuntuvat jo odottavan kaveriensa näkemistä. Itse vähän salaa odotan, että saan jäädä kotiin - itsekseni. Voi sitä hiljaisuuden määrää ja niitä ihanan pieniä tiskivuoria.






Pin It!

20.7.2017

Yksi ylitse muiden | Villa Sukka | Asuntomessut


Tänä vuonna Mikkelin Asuntomessujen kohteella 9, Villa Sukka ja minulla on erityisen tärkeä suhde. Viime keväänä saimme kunnian valmistaa Finnlamellin Timberkoti-messutaloon UNIAITTA-talosänkykokonaisuuden. Sänky ja vuodevaatelaatikot tilattiin meiltä maaliskuussa ja kokonaisuus valmistui sopivasti toukokuun alkuun, juuri ennen Deko-lehden kuvauksia. Sänky on osa EK for kids -mallistoa, jota suunnittelen päätyökseni. Sänky siis tosiaan jää asiakkaalle, mikä on vielä ihanampi asia, kun tietää että se saa näin upean kodin. 










Villa Sukka on arkkitehti Anne Mäkisen yhdessä rakennuttaja Jyrki Valkosen kanssa suunnittelema koti. Sisustuksesta vastaa Sari Kosonen Sisustussuunnittelutoimisto Butterflysta. Sarin apuna lastenhuoneen sisustuksessa on ollut Sanna Haikonen Vienola Designista. 

Talon suunnittelussa on ollut keskeistä Saimaan maisemien avautuminen asujille tärkeistä tiloista sekä niin yksityisyyden kuin perheen yhdessä tekemisen kunnioittaminen. Finnlamellin Timberkoti –taloissa on kantavana rakenteena aito pilaripalkkijärjestelmä, joka mahdollistaa suuret lasipinnat ja vapaavalintaiset julkisivumateriaalit. 






"Villa Sukan keittiösuunnittelu lähti siitä, että keittiö 
on koko kodin sydän, ja kooltaan suurempi kuin olohuone."


Villa Sukan keittön pohjaratkaisu on erittäin toimiva. Asukkaiden toiveena oli maiseman huomioiminen sekä mahdollisimman suuri ja avara keittiö. Keittiöön on käynti ulko-ovelta, josta on suora näkymä ruokailutilan läpi kauniille Saimaalle. Keittiön toiminnot jäävät siis sopivasti kotiintulijalle näkymättömiin, kun saarekekeittiön toiselle puolelle sijoittuu nerokkaasti eteisen liukuovikaapit. Puustellin keittiön ovet ovat mustaa, vaakaharjattua mäntyä ja tasot tammea. Keittiön kanssa samaa väri- ja materiaalimaailmaa toistavat kodinhoitohuone ja  WC-tilat, jolloin koti muodostuu harmoniseksi kokonaisuudeksi.






Kuva: Puustelli


Villa Sukassa on nelioitä 225m². Kahteen asuinkerrokseen sijoittuu neljä makuuhuonetta, kaksi olohuonetta, keittiö, ruokailuhuone, saunaosasto, sekä suuret monitoimitilat. Lämmönlähteenä on maalämpö. 

Yläkertaan sijoittuvat olohuoneen ja ruokailutilan lisäksi, työhuone, lastenhuone, saunaosasto, sekä vaatehuone. Alakerrassa on toinen olohuone, sekä kaksi makuuhuonetta. Suuret varastotilat antavat mahdollisuuden harrastaa monipuolisesti kellarikerroksessa. Yläkerran ja alakerran yhdistää suuri terassi, jossa on tilaa niin ruokailuun, oleskeluun, kuin kylpemiseen. 








Vanhempien makuuhuone on yksi Asuntomessujen kauneimmista. Huone sijoittuu pohjaratkaisussa hieman erilleen muista ja siitä on oma käynti myös terassille. Makuuhuoneen vierelle jää wc, sekä tilava vaatehuone. Parasta huoneessa on kuitenkin upea musta seinä, sekä mahtava huonekorkeus, joka ei valitettavasti tule oikeuksiinsa näistä kuvista. Myös Punkaliven Ruuhi-sarjan puiset tuotteet tuovat kauniisti pehmeyttä tilaan. Punkaliven tuotteita on esillä kohteessa muitakin, muun muassa lastenhuoneesta löytyy vihreäkantinen Kaiku-säilytinkaluste.













Harmoninen Villa Sukka on siis ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Tontin rinteeseen on lisäksi rakennettu upea kasvihuone. Kasvihuoneesta ja sisustuksesta voit katsella lisää alla olevasta, Meillä kotona- sivuston videosta. Videolta selviää lisäksi minne mummolan kivinavetan vanhat seinäkivet, sekä tuvan kattolankut ovat asuntomessukohteessa 9 kierrätetty.



VIDEO: Tutustu Mikkelin Asuntomessujen lämminhenkiseen Villa Sukkaan.






Pin It!

17.7.2017

VIISI PARASTA | Asuntomessut


Viime viikolla sain kiertää Mikkelin Asuntomessukohteet pressipäivänä, siis ensimmäistä kertaa ilman jonotusta. Oli muuten hieno, kiireetön kokemus, kun sai jäädä ihmettelemään arkkitehtuuria, sisustusta tai utelemaan rakennuttajilta materiaaleista, sekä mielenkiintoisista kodin älylaitteista - ihan rauhassa. Kokosin viisi mieleenpainuvinta kohdetta, jotka kutsuivat luokseen niin julkisivun, kuin sisustuksen puolesta. Näitä ei siis kannata missata. 

Ensimmäisenä kohde 5, Wave, joka on varmasti tämän vuoden asuntomessujen vetonaula. Arkkitehtuurisesti upein ja mielenkiintoisin kohde, jonka sisustuskaan ei petä.

Kohde 5 | Wave









Kohde 6 | Kannustalo Harmaja Saimaa














 Kohde 10 | Honka Ink












Kohde 18 | Casa Wellikulho











Kohde 24 | MinunVALO














Seuraavaksi kirjoittelenkin kohteesta numero 9, Villa Sukka, josta löytyy meidän EK for kids UNIAITTA-talosänky.

Mukavaa viikon alkua, 

Emilia


Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...