Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelma. Näytä kaikki tekstit

26.4.2014

TERASSISUUNNITELMIA


Tulevana kesänä riittää tekemistä pihalla. Takapihan terassi, nurmikko ja istutukset tulisi saada kesän aikana valmiiksi. Monen monta muutakin hommaa on tiedossa, joten loma kuluu luultavasti maalisia käsiä tai multaisia kynnenalusia pestessä. Koska työmäärä on valtava, on perheessämme ollut havaittavissa hieman käynnistymisvaikeuksia. Kuitenkin viime viikolla on jääkaapin oveen ilmestynyt A4-kokoinen To Do -lista! Aurinko on sittenkin herättänyt meidät talven jälkeisestä horroksesta.

Pääsiäisenä sain nauttia ensimmäiset kahvit takapihan terassilla. Siinä istuessa ja tuijotellessa soraista pihaa alkoi päässä raksuttaa ja kohta täytyi uusi terassisuunnitelma piirtää paperille.




Viime kesänä merkkasimme puupalikoihin kellon aikoja mihin kohtaan aurinko paistaa päivän aikana takapihalle. Koska piha on itään päin (saamme siis herätä auringon nousuun, mikä on uskomatonta katseltavaa kello kuuden aikaan maisemaikkunoista - se herääminen ei niinkään ), eli ilta-aurinko ei juurikaan paista takaterassille. Mutta viime kesän merkkien ja kokemusten mukaan, aurinko paistaa illalla talon sivusta, eikä naapureiden talot varjosta nurkkaa juurikaan. Siispä heräsikin idea, jos terassi tulisikin jatkumaan talon sivulle. Alemmassa kuvassa idea selvenee ehkä paremmin. Siis, jos terassi olisikin L-muotoinen näin:



Maisemaikkuinoiden eteen ei tulisi rimoitusta vaan terassi jatkuisi noin 1,5-2 metrin levyisenä olohuoneen ja ruokailutilan edessä, kodinhoitohuoneen eteen rakennettaisiin isompi terassi, jossa olisi sitten tilaa ruokailla ja istuskella. Terassilta pääsisi sivupihalle liuskaa pitkin, jolloin rattaiden kanssa olisi myös mahdollista tulla takaterassille. Takapihalle päin tulisi pari porrasta L:n muotoisesti.


Sisustushulluna näin heti sieluni silmin jotkut ulkovalot roikkumassa tuolla terassin kaiteissa. Myös puulaatikoista rakennetut sohvat voisivat kiertää ruokailutilan reunaa. Tässä ihana idea, jonka bongasin Emilia Olssonin instagram-tilistä. Tässä linkki naisen blogiin.



Semmoisia ajatuksia täällä tänään. Me jatketaan päivää ulkoilun ja grillailun merkeissä. Seuraavana suunnittelulistassa on takapihan istutukset ja etupihan kivetys. Aurinkoista viikonloppua toivotellen!






Pin It!

21.1.2014

KEKSITÄÄN TEKEMISTÄ




Samaa tahtia mitä mies latelee korviini listaa tekemättömistä raksahommista, niin samalla tahdilla minä kehittelen keskeneräisiä sisustusprojekteja omaksi kiusakseni. Viikon päästä alkavalle lomalle olen ahtanut jo niin monta hommaa, etten enää tiedä saanko niistä mitään tehtyä. Kirjoitan nyt tänne itselleni muistilistaa, mitä kaikkea olen ajatellut aloittaa tässä kevään aikana. Saatte sitten kommentoida, kuinka suuruudenhulluilta ideani kuulostavat.

1. Verhoile nojatuolit, kangas on jo tilattu ja pitäisi olla noudettavissa tällä viikolla.
2. Spraymaalaa eteisen lamppu ja osta Ohlssonilta uusi johto. 
3.Yritä etsiä matto eteiseen, niin päästään vihdoin tekemään postaus siitä, ja unohda se 79 euron Ikean matto, sillä se on alta aikayksikön ihan kurassa, etsi siis halvempi. 
4. Osta tauluhyllyjä lastenhuoneisiin, sekä verhot.
5. Osta hyvä ihminen ne verhotangot kans.
6. Suunnittele pojan huoneen liukuovi.
7. Tee pojan huoneeseen myös DIY-työpöytä ja hommaa myös tuoli.
8. Taulukehyksiä olkkariin ja matto, niin matto sinnekin.
9. Naulakko kodinhoitohuoneeseen, etsi joku musta kiva, tai sitten niitä rautakaupan nuppeja.
10. Hommaa kattolamput makkariin ja ruokapöydän päälle, sekä olkkariin, vai laittasko sinne sittenkin jalkalampun.
11. Askartele jostakin se ATK-pöytä tuonne makkarin nurkkaan. 
12. Ompele lattiatyynyjä ja mieti miten verhoilis ne vanhat rahit.


Tämänhetkinen työhuoneeni (sänkyni) on esitelty yllä. Tuonne nurkkaan, missä seinään nojailee vanha ikkunanpoka, on meillä suunnitteilla pikkuinen työpiste. Jokin itsetehty pukkijaloilla seisova yksinkertainen pöytä ja seinälle pari taulua, tai korkkitaulu ehkäpä. Siihen vielä lipasto, jonne voisi työntää laskut. Tää on ihan loputonta tää suunnittelu. Pakko lopettaa. Onneks on päivät töissä, niin ei mee ihan mahdottomaks tämä touhu.


PS. Unohdin listasta sen himmelin, haluisin niin tehdä mehupilleistä himmelin johonkin!







Pin It!

28.10.2013

SISUSTA PUULLA


Lapsuudenkotini oli lattiasta kattoon vuorattu mäntypaneelilla. Pystyyn paneloitu ja ajan tummentama mäntyseinä, herätti minussa pitkän aikaa kylmänväreitä. Kaiken lisäksi asuimme metsän laidassa ja pihakin oli täynnä haapaa ja kuusta, sun muuta puuta. Tunnelma lähenteli Twin Peaksia. Siksi en olisi ikinä uskonut, että käännän kelkkani näin ja fanitan kovasti puupaneeliseiniä. Vai, onko ne vaan niin ajan hermolla, että mä tykkään niistä siksi? Mutta hei, katsokaa ja päättäkää itse.


Kuva: Ferm Living,
muut kuvat Pinterest.





Sain vähän aikaa sitten näytteitä Siparilalta, kiitos vielä kerran niistä, sekä erittäin nopeasta lähetyksestä. Päästiin äskettäin ihailemaan paneeleja myös isommassa mittakaavassa, kun  Kodin Terra oli hankkinut sisustuspaneelia hyllytuotteeksi asti. Meille on tulossa ruokailutilaan Struktuuri STS, valkoinen paneeli, 14x145. Yllä olevissa kuvassa on mainio idea paneloidusta liukuovesta. Kyllä. Haaveilin sellaisesta hetken, mutta ei varmaan ehditä tässä hötäkässä toteuttaa. Tuollainen ladonovi rouheilla kiskoilla olisi niin magee.

Tässä Siparilan paneelinäytteet. Vasemmalla valkoinen struktuuripaneeli. Oikealla Railo-paneeli, joka on harmaaksi käsiteltyä mäntyä. Suunnittelin sitä kylpyhuoneen kattoon, mutta myyjää ei suositellut sitä kattomateriaaliksi saunaan, kun kyselin tuotteen soveltuvuutta koko pesutilaan. Sävy on vaan niin ihana. Vähän harmittaa, mutta kai me löydämme vielä oikean matskun kylppärin ja saunan kattoon jostain.










Pin It!

8.9.2013

KÄYTIIN IKEASSA ...

...

onneksi tarina ei ole se tavallinen, että piti mennä shottilaseja hakemaan ja tultiin ulos sohvan ja jääkaapin kanssa. Tultiin ulos nimittäin tyhjin käsin, mutta monta päätöstä rikkaampana. Kävimme tutkimassa Pax-vaatekaappeja, WC:n kalusteita ja Bestå-säilytysjärjestelmiä. Vieraspaikkakuntalaisetkin jäivät meidän jalkoihin, kun me rynnittiin mittanauhojemme ja suunnitelmiemme kanssa vaatekaappeja ihmettelemään. Mutta tässä tuotteita, jotka varmimmin päätyvät kotiimme.

Kuvat: www.ikea.com

Eteiseen voisimme valita normaalia kapeamman PAX-
vaatekaapin peiliovilla, syv. 43 cm, lev. 200 cm
Vaatehuoneessa voisi tällainen kulmavaatekaappi olla näppärä keksintö.
Olohuoneen tv-taso koottaisiin erikokoisista Bestå-laatikoista.
Kaluste kiinnitettäisiin seinään.

Kylpyhuoneen vessaan ehkä tällainen musta
Godmorgon-allaskaluste.

Toisen wc:n kalusteet olenkin suunnitellut aiemmin tässä postauksessa. Mutta, kyllä oli mukavaa kiertää Ikea, kun oli selkeä missio mitä tarkkaillaan. Maanantaina alamme vihdoin nikkaroimaan väliseiniä ja nyt on paljon helpompaa tehdä väliseiniin ylimääräisiä tukipuita, kun tiedämme millaista tv-tasoa meille esimerkiksi laitetaan. 

Ai niin, ja tärkein asia viimeiseksi. Valontalon facebook-tykkäjät saivat aamulla jo vihiä, että pian on tulossa arvonta 30 000 sivunäytön kunniaksi. Palkinnon tarjoaa ihanan naisen ihana kauppa, Metkakauppa.fi. Käykäähän tutustumassa erityisesti Metkan Kyläkauppa-tuotesarjaan. Tosi kivoja tuotteita!





Pin It!

14.6.2013

SÄHKÖSUUNNITELMA

sähkösuunnitelma asunto 1

Tässä meidän virallinen sähkösuunnitelma, joka on tainnut unohtua päivittää tänne. Tähän palataan varmasti myöhemmin uudelleen ja arvioidaan mitä kaikkea onkaan tehty toisin. Ollaan muuten touhuttu kaikenlaista  teidän selkänne takana. Nopeimmat ovatkin ehkä lukeneet sen päivittyneestä aikataulusta. Siis, mehän olemme aloittaneet pihan mylläyksen ja jatkoa seuraa koko viikonlopun ajan. Pian siis matskua muuttuvasta pihasta. Valmistahan siellä ei tule olemaan pitkään aikaan, mutta raamit tehdään nyt.






Pin It!

25.5.2013

W*C

WC:n sisustussuunnitelma





Yllä olevaan kuvaan olen suunnitellut wc:n kalusteita, pintamateriaaleja ja värimaailmaa. Kuvan kalusteet ovat Ikean Godmorgon-sarjaa. Lattiaan laitamme harmaan laatan, joka jatkuu samana keittiössä ja eteisessä. Seiniin tulee valkoinen kiiltävä laatta, mutta takaseinään voisi ajatella jotain tehostetta, kuten kuvassa vasemmalla olevaa valkoista laattaa. Takaseinän tehoste voisi olla koko seinän matkalta tai sitten vain laatan leveydeltä wc-istuimen takana. Laatassa saisi olla mieluusti jokin efekti, mielenkiintoinen pinta aaltokuviolla, tai graafinen muotokieli. Kivoja laattoja olen koonnut aiemmin koollaasiin täällä. Olen ihastunut vaalean puun, kiiltävän valkoisen ja mattaharmaan yhdistelmään. Näillä mennään myös vessan sisustuksessa. Minulla on myös lahjaksi saatu Vitriini-rasia, joka pääsee vihdoinkin oikeuksiinsa uudessa vessassa. 

Luksusta vessaan voi tuoda monin keinoin, kuten kauniin hanan muodossa.



Hansgrohen Axor Starck -pesuallashanan vesiputoussuuttimella.
Leikittelevää muotoilua tarjoaa SOLO-pesuallashana.
.
Pesuallashana Vienda 1714F, ORS6110072, 1
Oras Vienda pesuallashana on yksinkertaisen tyylikäs.
Hansa Hansamurano -hanasta vesi laskeutuu kauniisti.






Pin It!

23.5.2013

G*A*R*D*E*N

Istutussuunnitelma 


Takapihamme viettää loivasti alaspäin pääväylää kohti. Olemmekin nyt miettineet takapihan istutuksia ja toimintoja, ja mitä sinne kaipaamme. Pihalle toivomme tasaista nurmikenttää oleskelua ja pallopelejä varten, hiekkaläjää, istutuksia, vajan/leikkimökin ja minä kaipaan marjapensaita tai hyötypuutarhaa, jossa voisi kesäisin kasvattaa yrttejä, salaattia, tai vaikka perunaa. Olen koonnut Pinterestiin kuvia muun muassa asuntomessujen pihoista ja  kivoista istutusideoista, joita olisi ihana toteuttaa pihaamme. 

Rinne olisi mahdollista muokata kahteen eri tasoon käyttämällä pihalta louhittuja kiviä. Kuvaan piirsin kivimuurin alapuolelle havuistutuksia, joita ympäröisi koristekate. Yläpuolella olisi tasainen nurmikenttä, jossa olisi askellaatoilla kulku vajalle. Vajan molemmin puolin olisi rappujen kautta käynnit alapihalle. Alapihalla voisi olla marjapensaita, sekä  isoja kiviä ja puita suojaamassa ison tien liikenteeltä. Paritalon takaterassien väliin jäisi istutusalue, joka rajaisi pihoja. En ole yhtään aitaihminen, mieluummin katselen havuaitaa, kuin puusta tehtyä seinää. Silloin siihen voisi istuttaa korkeammaksi kasvavia havupuita, kuten tuijia, jotka viihtyvät varjoisammassakin paikassa. Takaterassille on mahdollista tehdä tiheä rimoitus, jolla saa suojaa naapureita kohti, jos sitä kaipaa. Hiekkaatikko voisi olla muodoltaan jotain muuta kuin tavallinen neliö. Se olisi kiva rajata takana olevan vajan seinään. Suomelan sivuilla on näppärä idea leikkimökistä ja hiekkalaatikosta. 

Tässäpä tätä haavelistaa, jota voisi jatkaa loputtomiin. Täytyy pitää palaveria naapureiden kanssa ensin :)






Pin It!

27.4.2013

N*A*A*P*U*R*I*N K*E*I*T*T*I*Ö

Meidän paritaloahan rakentaa sisarukset. Eli minun miehen siskon perhe asuttaa tulevaisuudessa talon toista päätyä. Sain jossain vaiheessa komennon suunnitella heidän keittiönsä toimintoja talotehdasta varten. Toivottavasti eivät anna sapiskaa, kun kerron heidän keittiösuunnitelmistaan myös tänne. Kyseessä on L-mallinen keittiö, jonka kalustettavaa seinäpintaa on yhteensä 7 metriä. Toiselle seinälle tulevat integroitu astianpesukone, kalusteisiin sijoitettava mikro, vesipiste, liesituuletin, induktiotaso ja uuni. Toiselle ikkunaseinälle jää tilaa  jääkaappi-pakastimelle ja työskentelylle. 


Toiminnot asettuvat keittiöön näin:


L-mallinen keittiö


Astianpesukone olisi  integroituna mikron alla.


Keittiöön mahtuu myös 6-istuttava ruokailuryhmä.

L-mallisen keittiön pohjakuva.

Sen enempää en tiedä heidän materiaalivalinnoistaan, mutta toivottavasti saan  laittaa ensi talvena kuvia valmistuneesta keittiöstä (jos, vaikka jokin kuvien ideoista olisikin eksynyt lopulliseen keittiöön ;). Suunnitteluhan on siitä mukavaa hommaa, että aina voi muokata ja vaihtaa mieltään. Mutta sitten, kun tulee se päätösten aika, niin mistä saada voima siihen? Ehkä päätökset tehdään vaan suunnattoman stressin alla, nimim. kokemusta on. Mutta onneksi vielä ei ole ostosten aika. Suunnitteluvaihe on ihanaa, eikö?







Pin It!

12.4.2013

K*H*H*2*

Muokkasimme taannoin meidän kodinhoitohuoneen pohjakuvaa siten, että saimme tilaa kurasyöpölle  ulko-oven sisäänkäynnin viereen. Teimme viime hetken muutoksia pohjaan myös niin, että pukeutumiselle ja pyyhenaulakolle syntyi selkeämpi tila. Pohjakuvan löydät täältä.



Huoneen mitat siis 3,4m x 2,7m. Pyykinpesukoneen molemmin puolin tulisi nelikymppiset korkeakaapit, vasemmalla siivouskomero ja oikealla pyykinlajitteluun tarvittavat korit. Pyykinpesukoneen yläpuolella olisi varaus kuivausrummulle. Me tulimme kuitenkin hankkineeksi koneen, joka myös kuivaa, mutta varalta, jos joskus tarvitsemmekin pyykkitornin. Yläpuolella voisimme säilyttää lakanoita. Vesipiste tulisi nurkkaukseen ja yläpuolelle kaapistot, joiden alla ledinauha valaistus. Välitilan laattaa en ole koomin tuuminut. Mutta siihen voisi käyttää samaa laattaa kuin pesuhuoneessa: kiiltävää valkoista 20mm x 40mm laattaa. Ikkunan alle jäisi työtaso, jonka oikeanpuoleisessa vetolaatikossa olisi integroitu silityslauta.

Huoneen oikealle puolelle pitäisi tehdä jokin puoliseinä, joka suojaisi kalusteita. Kurasyöppö olisi mini mallia, eli noin 40mm x 60mm. Seinä vesieristettäsiin ja laatotettaisiin kurapisteen kohdalta mustalla laatalla 10mm x 30mm. Koko muu seinä voisi olla mustasta paneelista. Voisiko saunan mustaa seinäpaneelia tuoda huoletta kodinhoitohuoneeseen, mitäs sanotte? Seinä toimisi huoneen kiintopisteenä ja valkoiset yläkaapistot olisivat kontrastina mustalle seinälle. Yläkaapeissa ja istuimen vetolaatikossa olisi säilytystilaa pyyhkeille. Pyyhenaulakolla voisi leikitellä ja siihen voisi tuoda jotain näyttävää designia.

Olisiko tässä ideaa pyyhenaukakoksi?
Crown-naulakko 58€ (http://www.scandinaviandesigncenter.fi)

Aika hauska idea, eikö?
Tikka-naulakot Anthony Chrispiltä 28€. (http://www.suck.uk.com/products/dartcoathooks/)

Miten ois veikeät pikkulinnut?
Qualy Bird 2kpl/13€ ( http://www.verhokauppa.com/)

Kodinhoitohuoneista on hyvin vähän OIKEASTI hyviä kuvia netissä, mutta pienenä vinkkinä annan, että usein parhaimmat ideat saa napattua vastavalmistuineiden myytävien asuntojen kuvista jokakoti.fistä tai etuovi.comista. Kokeilkaapa vaikka hakea 2012-2013 valmistuneita omakotitaloja tai rivitaloja ja vakoilkaa hieman niiden kodinhoitohuoneratkaisuja. Löytyy välillä oikeita helmiä.



Erään kuopiolaisen omakotitalon kodinhoitohuone on simppeli, siisti ja hyvin suunniteltu.
(myynti-ilmoituksen löydät kiinteistövälitys Gitta Mielosen sivuilta)

Tämän kodinhoitohuoneen jujuna on harmaa seinä käytävän päädyssä.
 ( Tämäkin kuva kaapattu viime syksynä  asunto-ilmoituksesta,  pyydän anteeksi röyhkeyttäni.)

Siispä ideamatka myynti-ilmoituksiin kannattaa ihan  myös täällä Suomen kamaralla. Ruotsalaisten välitysfirmojen asuntoesittelykuvat ovat jo monen bloggarin suosiossa inspiraatiota hakiessa. Suosittelen myös lukemaan kirjasarjan Suomalainen koti 1-3, joista löytyy hyviä ideoita nykypäivän omakotitalon sisustukseen.


PS.
Huomenna suuntaamme kohti Rakenna ja Asu 2013 -messuja. Aiheesta lisää pian.







Pin It!

8.3.2013

K*Y*L*P*Y*H*U*O*N*E

Eiköhän se olisi aika raapaista hieman tuota kylppärinkin värimaailmaa ja ideoita.  Mennään varmaan hillityin vedoin, eli lattiaan 10x10 ja seiniin 20x40 laattaa. Väreinä puhtaanvalkoinen yhdistettynä pehmeään harmaaseen. Teimme aikaisemman asuntomme pesutilojen katon sormipaneelista (huom. linkki remonttikuviin) ja se oli aika kivan näköinen, kun käsittelimme sen Tikkurilan saunavahalla mustaksi. Nyt ollaan mietitty vähän paksumpaa paneelia, jossa olisi valeura. Mitenhän kuvan paneeli toimisi katossa? Pitäisiköhän senkin olla tumma?


Kuva lainattu täältä.
Laattojen valintaan vaikuttaa vahvasti kokemuksemme tummasta lattiasta. Samaiseen kylpyhuoneeseen, jonka remontoimme, valitsimme juuri tummat 10x10 laatat. Laatassa ei niinkään ollut mitään moittimista, vaan tummissa saumoissa, joihin jäi koko ajan ikäviä kalkkitahroja. Nykyiseen asuntoomme valitsimme juuri tästä syystä vaaleanharmaan laatan ja vaaleanharmaan sauman, eikä saumaongelmaa tullut. Nyt hakusessa on näiden välimuoto, eli keskiharmaa laatta, jonka koko saisi olla 10x10. Seuraavanlaiset seinä-ja lattialaatat ovat minun mieleeni tällä hetkellä.

1. DVB MEMOIRE OCEANE WHITE DECO 25X70, Laattapiste
2. EV ONA NATURAL 33,3X100, Laattapiste
3. EV PEARLS WHITE 33,3X100, Laattapiste
4. EV DIAMOND WHITE 33,3X100 Laattapiste
5. WABI RUGIADA 20x40, Cello
6. LUOTO 10x10, Rtv-yhtymä

Kylpyhuoneeseemme haluaisin jonkun kivan idean shamppoille ja purnukoille. Seuraavissa ihan kelpoja ideoita sekä mieluisaa värimaailmaa ihasteltaviksenne.














































Pin It!

23.2.2013

V*E*R*H*O*U*S

Pohdinnan alla on julkisivun puuverhous paritalon etu- ja takapuolella. Alkuperäinen piirros Nokela A. Olen kokeillut erilaisia tehosteita julkivuun. Tehosteet tulisivat kapeammasta puusta ja väriskaala kulkee ajatuksissani tumman harmaasta lämpöpuun ruskeaan. Mitkä ideoista miellyttävät sinua?

Vaihtoehto 1.

Vaihtoehto 2. 

Vaihtoehto 3.
Vaihtoehto 4.  

Lisään tänne vielä jälkikäteen yhden vaihtoehdon, jossa tehosteena tummanharmaata.
Vaihtoehto 5.


Pin It!

12.1.2013

K*Ö*Ö*K*I*S*T*Ä

Olen puinut tulevaa keittiötämme parin illan ajan lasten nukkumaan menon jälkeen. Latasin Kvikin sivuilta ilmaisen 3D-keittiön suunnitteluohjelman, joka toimi ensimmäisenä iltana hieman takkuillen, mutta toisena iltana moitteitta. Tässä hieman aikaanasaannosta kuvina. Vesipisteen siirsin lähemmäs saarekkeeseen tulevaa liettä. Astianpesukoneen nostaisin hieman korkeammalle, en sitä vain ohjelmassa osannut. Ikkunan vieressä olevaan korkeaan kaapistoon sijoittaisin uunin ja ehkä myös mikronkin. Kaapiston ovet olisivat korkeakiiltoiset ja vetimettömät ovet, tasot laminaattia.

Saarekekeittiö 1


Saarekekeittiö 2

Olen hiukan skeptinen ollut tuota laattalattiaa kohtaan, mutta jotenkin luulen, että laitamme samaa laattaa kuin eteisessä, myös keittiön puolelle. On se aikamoista läträämistä tuo astianpesukoneen täyttö ja keittiössä tapahtuu usein myös lasten vesileikkejä, sitä laminaattilattia ei paljoa kestä. 3D-piirroksesta puuttuu myös tila saarekkeen tuoleille. 60 cm leveään saarekekaapistoon tulisi 90 cm leveät tasot, jolloin istuminen olisi mahdollista saarekkeen äärellä.



Keittiön toimintojen suunnittelua.
Saarekekeittiö 3


Yllä olevat kuvat olen piirtänyt Word-ohjelmaa käyttäen.
Kuvaan Saarekekeittiö 3 suunnittelin isommat yläkaapistot. Sittenpä kyselisinkin, mikä määrä yläkaappeja on tarpeen? Riittääkö kaapit yhteen kerrokseen vai kahteen kerrokseen,  kuten kuvassa Saarekekeittiö 3? Alakaapistoja on ihan riittävästi, myös saarekkeeseen tulee vetolaatikostot. Miltäs vaikuttaa?




Pin It!

9.1.2013

K*E*I*T*T*I*Ö*I*S*T*Ä

Keittiön suunnittelu on hyvä aloittaa aikaisessa vaiheessa. Sen muoto, toimivuus ja koko on hyvä suunnitella tarkoin, myös ikkunoiden paikat kannattaa miettiä etukäteen. Olen asunut asunnoissa, joissa on  ollut keittokomero, käytävän mallinen I- tai II-keittiö. Edellinen keittiömme oli L-mallinen. Olen nähnyt elämää saarekekeittiössä ja mummollassa olen laittanut ruokaa myös U-mallisessa keittiössä. Kaikissa on omat hyvät puolensa, kunhan välimatkat eivät ole liian pitkät, tai tilat liian ahtaat, ja aina täytyy löytyä tilaa likaisille astioille (nimim. laiska tiskikoneen täyttäjä). Keittiön suunnitteluasioissa palvelee muun muassa sivusto Rakenna Oikein. Toimivassa keittiössä viileäkaappi, liesi ja vesipiste muodostavat kolmion, jota on esteetöntä kulkea. Olen piirtänyt seuraavanlaisen kuvion meidän tulevasta keittiöstä. Keittiömme koko on  11,4 m2. Harmaa alue kuvaa laatoitettua eteistä. Jos vesipiste pystyy olemaan ikkunaseinällä, niin vieressä olisi ergonomiselle korkeudelle nostettu astianpesukone. Toinen vaihtoehto vesipisteelle on viileäkaappien vieressä pitkällä seinällä. Vielä on ratkaisematta mikron ja uunin paikka. Jos haluamme ne torniin, muuta mahdollista paikkaa ei taida olla kuin jääkaapin vieressä tai astianpesukoneen paikalla. No, sitä pohdimme vielä... 


1:50 piirros Emilia Knuutinen

Kun keittiön muoto on valittu, alkaa kodinkoneiden ja materiaalien valinta. Yleensä olen antanut miehelleni vapaat kädet kodinkoneiden valinnassa. Nyt saatan sanoa jotain kodinkoneista, kuten side-by-sidestä: "Kunhan ei ole liian massiivinen ja työnny ulos kaapistosta liikaa. Sekä: "Uunissa on oltava elektroninen näyttö, josta voi määrätä paistoajan." Muita vaatimuksia olenkin jo listaillut aiemmin blogissani. Siihen millaiset kaapistot valitsemme keittiöömme selviää kevään mittaan, mutta väritys on luultavasti valkoinen. Seuraavissa keittiöissä on ideaa ja kauneutta.


Kvikin Mano keittiösarja on ykkössijalla. Tykkään vetimettömistä laatikoista, sellaiset meillä on nytkin, tosin alumiinipäällysteiset.
















Samaa linjaa, mutta eri hintaluokkaa esittelee Puustellin Colours -malliston korkeakiiltoiset vetimettömät ovet ja valkoinen kvartsitaso oli livenä aikas näyttävä ilmestys.



Sitten hieman inspiraatiota ja värimaailmaa hakemaan seuraavista kuvista.


avointa ja valoisaa.


kiva puupanelointi.


Kodinkoneet on nostettu  kivasti ylemmäs niin,
että yläpuolelle on jätetty tilaa sisustusesineille, eikä
kaappeja ole kattoon asti.



puuta tuomaan lämpöä ja valkoista antamaan valoa.


baarijakkarat pistivät silmään - hienot!

valkoista kaapistoa ja tummaa tasoa, sekä puupanelointia.


Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...