Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihasuunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihasuunnitelma. Näytä kaikki tekstit

25.5.2015

KESÄPARATIISI













En meinannut uskoa silmiäni, kun etsin blogista tekemääni pihasuunnitelmaa (klik). Olin julkaissut postauksen kaksi vuotta sitten. Nauratti ja itketti yhtäaikaa, sillä tuntui kuin suunnitelman teosta olisi kulunut vain hetki. Voitte siis kuvitella mikä fiilis minulla on ollut istuttaessa puita, haistellessa tuoretta multaa, valitessa pensaita, googletellessa kukkien parhaita kasvupaikkoja rautakaupan puutarhaosastolla! Kauhunsekaisin tuntein olen valinnut alppiruusua varjoon, lumipalloheisiä rinteeseen, oikeanlaisia perennoja (Siis perennoja! Sana, joka oli minulle hepreaa kauan aikaa) paahteeseen ja köynnöksiä istutuslaatikkoon.  Istuttaminen on ollut aivan uudenlainen seikkailu ja olen nauttinut siitä. Etupiha on vielä pahasti kesken ja esittelen sen myöhemmin kesällä. Nyt toivon, että kukkani eivät kuole ja että puut lähtevät kasvamaan. Että tulisi lämmin kesä ja voisin hiimailla tuolla kesäparatiisissa liehuvassa kesämekossani.



ISTUTUKSET │

Alppiruusu ´Rhododendron Catawbiense grandiflorum´
Sammalleimu ´Phlox Subulata´ Purple Beauty ja Early Spring Lavender
Klimhortensia ´Hydrangea Petiolaris ´
Omenapuu Punakaneli 'Malus domestica '
Lumipalloheisi Pohjan neito ´At Viburnum Opulus´
Timanttituija 60-80cm ´Thuja Occidentalis Smaragd´
Pallotuija Danica ´Thuja Occidentalis Danica´
Pelargonia
Miljoonakello
Kuunlilja









Pin It!

26.4.2014

TERASSISUUNNITELMIA


Tulevana kesänä riittää tekemistä pihalla. Takapihan terassi, nurmikko ja istutukset tulisi saada kesän aikana valmiiksi. Monen monta muutakin hommaa on tiedossa, joten loma kuluu luultavasti maalisia käsiä tai multaisia kynnenalusia pestessä. Koska työmäärä on valtava, on perheessämme ollut havaittavissa hieman käynnistymisvaikeuksia. Kuitenkin viime viikolla on jääkaapin oveen ilmestynyt A4-kokoinen To Do -lista! Aurinko on sittenkin herättänyt meidät talven jälkeisestä horroksesta.

Pääsiäisenä sain nauttia ensimmäiset kahvit takapihan terassilla. Siinä istuessa ja tuijotellessa soraista pihaa alkoi päässä raksuttaa ja kohta täytyi uusi terassisuunnitelma piirtää paperille.




Viime kesänä merkkasimme puupalikoihin kellon aikoja mihin kohtaan aurinko paistaa päivän aikana takapihalle. Koska piha on itään päin (saamme siis herätä auringon nousuun, mikä on uskomatonta katseltavaa kello kuuden aikaan maisemaikkunoista - se herääminen ei niinkään ), eli ilta-aurinko ei juurikaan paista takaterassille. Mutta viime kesän merkkien ja kokemusten mukaan, aurinko paistaa illalla talon sivusta, eikä naapureiden talot varjosta nurkkaa juurikaan. Siispä heräsikin idea, jos terassi tulisikin jatkumaan talon sivulle. Alemmassa kuvassa idea selvenee ehkä paremmin. Siis, jos terassi olisikin L-muotoinen näin:



Maisemaikkuinoiden eteen ei tulisi rimoitusta vaan terassi jatkuisi noin 1,5-2 metrin levyisenä olohuoneen ja ruokailutilan edessä, kodinhoitohuoneen eteen rakennettaisiin isompi terassi, jossa olisi sitten tilaa ruokailla ja istuskella. Terassilta pääsisi sivupihalle liuskaa pitkin, jolloin rattaiden kanssa olisi myös mahdollista tulla takaterassille. Takapihalle päin tulisi pari porrasta L:n muotoisesti.


Sisustushulluna näin heti sieluni silmin jotkut ulkovalot roikkumassa tuolla terassin kaiteissa. Myös puulaatikoista rakennetut sohvat voisivat kiertää ruokailutilan reunaa. Tässä ihana idea, jonka bongasin Emilia Olssonin instagram-tilistä. Tässä linkki naisen blogiin.



Semmoisia ajatuksia täällä tänään. Me jatketaan päivää ulkoilun ja grillailun merkeissä. Seuraavana suunnittelulistassa on takapihan istutukset ja etupihan kivetys. Aurinkoista viikonloppua toivotellen!






Pin It!

23.3.2014

RETKELLÄ SAARISTOKAUPUNGISSA


Moni Asuntomessukävijä varmaan muistaa Kuopion Asuntomessut pari vuotta sitten. Upeissa maisemissa järven rannalla pidetyt messut ovat olleet mielestäni tähän mennessä parhaimmat, ja saa nähdä miten Jyväskylä onnistuu Äijälänrannassa tänä kesänä. Kuopion Saaristokaupunki on ollut pientalorakentajien leikkikenttä yli kymmenen vuoden ajan ja kaupunki vain laajenee edelleen. Eikä ihme, sillä maastoa halkoo upeat järvimaisemat ja Itä-Savoon kuuluvat mäet ja kukkulat. Vaikka usein rakentajalla saattaa upota pitkä penni louhintaan ja pohjatöihin, on alueena Saaristokaupunki lapsiperheiden ykkönen. Me asumme uudella mustakattoisten talojen alueella. Kaupungin on tarkoitus kasvaa vielä pitkälle tästä, missä nyt ollaan. Jännä nähdä, miten maisema muuttuu parin vuoden sisään, tai miltä täällä näyttää kymmenen vuoden päästä. 

Eilen täällä näytti tältä. Kevään auringonsäteet pakottivat meidätkin neljän seinän sisältä ulos ihmettelemään luontoa ja omaa asuinympäristöä.








Puutalorakentamisen viimeisimmät trendit on helppo hakea näistä kuvista. Tällä hetkellä suositaan valkoisia taloja, tummanharmailla yksityiskohdilla. Joitakin harmaanruskeita taloja löytyy myös, mutta yleinen tyylisuunta näkyy varsinkin yllä olevassa kuvassa. Meidänkin talo noudattaa värimaailmaltaan samaa linjaa. Ensimmäiset rohkelikot ovat maalanneet yksityiskohtia nyt ruskealla ja veikkaankin tulevien talojen värityksen vaihtuvan näihin pehmeämpiin kontrasteihin, kuten valkoisen ja ruskean yhdistelmään. Katon muoto on moderneissa taloissa joko murrettu, tai pulpettikatto. (Oma vinkkini omakotitalosta haaveilevalle: jos haluat olla trendin harjalla, valitse taloosi jyrkkä pulpettikatto ja julkisivuun korkea lasiseinä.)


Meidän piha näyttää tältä. Pitäiskö itkeä vai nauraa, on nimittäin aikamoinen pihaurakka ensi kesänä tiedossa.





Onneksi terassille paistaa aamuaurinko. Se saa haaveilemaan kesästä ja rottinkisesta riipputuolista, joka roikkuisi terassin katosta. Lukisin siinä sisustuslehtiä ja lapset leikkisivät vihreällä nurmikolla.



Valitettavasti ne leikkii tuolla hiekassa ja mudassa ja kantaa sitä soossia sisälle vielä pitkälle kevääseen. Mutta haaveillahan saa. Tässä linkki yhteen piirtämääni  pihasuunnitelmaan, joka on pian kaivettava taas esille.







Pin It!

21.6.2013

P*I*H*A*T*Y*Ö*T

Tässäpä lupaamani pihapostaus. Pihasuunnitelman luonnostelin aiemmin keväällä ja sen löydät täältä. Tarkoituksena on pengertää takapihaa käyttäen tontilta räjäytettyjä lohkareita. Toteutus voi vaikuttaa vielä aika karulta, mutta jospa siitä joskus tulisi jotain kaunista...



Etupihalla olleet lohkareet ajettiin kuormina takapihan maatäytöksi,

Kivet aseteltiin suunnitelman mukaisesti loivaan kaareen. Keskelle jätettiin vielä ajotietä.

Pengerrys alkaa muodostua. Säästimme myös takapihan puustoa, jota voi harventaa
tulevaisuudessa ja tai osan voi yrittää istuttaa muualle pihamaalle.

Muurin loiva kaari.

Takapihalle on saatu pari kuormallista täytemaata.

Etupiha on hulppean kokoinen, kun kivikasa saatiin vihdoin pois. Nuo pari kiviläjää
jätettiin etupihan nurmikon rajausta ja istutuksia varten.







Pin It!

23.5.2013

G*A*R*D*E*N

Istutussuunnitelma 


Takapihamme viettää loivasti alaspäin pääväylää kohti. Olemmekin nyt miettineet takapihan istutuksia ja toimintoja, ja mitä sinne kaipaamme. Pihalle toivomme tasaista nurmikenttää oleskelua ja pallopelejä varten, hiekkaläjää, istutuksia, vajan/leikkimökin ja minä kaipaan marjapensaita tai hyötypuutarhaa, jossa voisi kesäisin kasvattaa yrttejä, salaattia, tai vaikka perunaa. Olen koonnut Pinterestiin kuvia muun muassa asuntomessujen pihoista ja  kivoista istutusideoista, joita olisi ihana toteuttaa pihaamme. 

Rinne olisi mahdollista muokata kahteen eri tasoon käyttämällä pihalta louhittuja kiviä. Kuvaan piirsin kivimuurin alapuolelle havuistutuksia, joita ympäröisi koristekate. Yläpuolella olisi tasainen nurmikenttä, jossa olisi askellaatoilla kulku vajalle. Vajan molemmin puolin olisi rappujen kautta käynnit alapihalle. Alapihalla voisi olla marjapensaita, sekä  isoja kiviä ja puita suojaamassa ison tien liikenteeltä. Paritalon takaterassien väliin jäisi istutusalue, joka rajaisi pihoja. En ole yhtään aitaihminen, mieluummin katselen havuaitaa, kuin puusta tehtyä seinää. Silloin siihen voisi istuttaa korkeammaksi kasvavia havupuita, kuten tuijia, jotka viihtyvät varjoisammassakin paikassa. Takaterassille on mahdollista tehdä tiheä rimoitus, jolla saa suojaa naapureita kohti, jos sitä kaipaa. Hiekkaatikko voisi olla muodoltaan jotain muuta kuin tavallinen neliö. Se olisi kiva rajata takana olevan vajan seinään. Suomelan sivuilla on näppärä idea leikkimökistä ja hiekkalaatikosta. 

Tässäpä tätä haavelistaa, jota voisi jatkaa loputtomiin. Täytyy pitää palaveria naapureiden kanssa ensin :)






Pin It!

8.4.2013

P*I*H*A*A

Tein pikaisen pihasuunnitelman louhintaa ajatellen. Kun tontilla räjäytellään, olisi hyvä tietää mihin niitä kiviä sitten sijoitellaan. Tontin takaosan ajattelimme jättää luonnontilaan, jonne kiviä aseteltaiisiin valmiiksi 'aitamaisesti', sekä myöhempää käyttöä varten, kun muu pihan laitto alkaa. Tässä pohjakuvaa.







Seuraavassa istutusideoita, mitä on syntynyt tähän mennessä. Tarve tälle suunnitelmalle ehkä vuoden päästä, mutta kevät, oi kevät sen tekee, että tällaisia tekee mieli miettiä :)


paritalon pihasuunnitelma



































Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...