15.3.2014

AARREJAHDISSA


Tänään ajoin ensimmäistä kertaa peräkärryn kanssa(!). Kaikkeen sitä suostuu pakon sanelemana. Ei minua mitenkään tuo tuleva lehtikuvaus stressaa, oli vain pakko suunnata nokka kohti aarreaittaa. Kiuruvesi on muutenkin ollut maailman kartalla viikon puolivälin jälkeen. Sattuipa eräs nimeltä mainitsematon Stig vierailemaan suunnittelija-siskoni lempivaatekaupassa, Vaatekauppa Hannussa. Minä tosin en Hannuun ehtinyt, vaan ajelin peräkärryineni mökille, josta mukaan tarttui vanha paripulpetti, jonka olen sinne säilönyt vastaisuuden varalle. Halusin paripulpetin ehdottomasti tyttäreni huoneeseen kuvauksiin, joten matkaan oli pakko lähteä. Myöhemmin iltapäivällä pistäydyin eräässä toisessa aarreaitassa, josta muun muassa nämä kalleudet lähtivät mukaani. Nyt minulla on takakontti ja peräkärry täynnä somistustarvikkeita, joista olen ihan sekaisin. Tässäpä pari kuvaa tältä päivältä. Lisää seuraa kunhan pääsen takaisin kotiin.



Näistä koulun vanhoista kasvitauluista kotiin lähti tuo vasemmanpuoleinen. Nyt vaan jännään mihin sen laitan.

Tämä vanha lankapuhelin pojan huoneeseen.

Lopuksi tämä mielettömän hieno vanha Sherry-laatikko. Googlasin jo yrityksen nimen ja sain selville firman toimineen 1800-luvun lopusta 1980-luvulle saakka. Millainen tällaisen laatikon arvo voi olla, olisipa kiva tietää..

Pin It!

14 kommenttia:

  1. Oi oi, voi voi, uliuli.. jännityksellä jään odottamaan, mistä nämä löytävät paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaksi on jo paikoillaan! sain hyvää palautetta kotiinviemisistäni: tuommosta mummolakamaa, hirveen värinen, viitaten siis tuohon kasvitauluun ;) onneksi minulla on VIELÄ vapaat kädet sisustamisen suhteen ja laitoinkin taulun nojaamaan sängynviereen seinää vasten ja miehen puolelle vielä :P

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään ja ihanan keväinen varsinkin tuo kasviaiheinen taulu, vaikka mies sen heti kättelyssä teilasikin ;)

      Poista
  3. Voi vitsi mitä ihania tavaroita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit mitä kaikkea muutakin mulla on mukana. Ei riitä enää hyllyt esittelemään niitä. Onneksi paripulpetin päälle voi kasata aarteita vielä vähän...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti Johanna, kuulemma mummolakamaa, mutta minä taidankin olla vähän mummo myös itse, vai oliko se moderni mummola just nyt trendikästä ;) ;P

      Poista
  5. Hienoja! Varsinkin toi laatikko! Aijai. Näkyyköhän se lehtijuttu netissä? Jos näkyy, niin linkkiä kehiin! t. Kumpulan aarreaitoista haaveileva Jo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jo! Oivoi mitä löytöjä Kumpulasta tekisit! Ja on netissä, laitan linkit kunhan juttu tulee ulos:)

      Poista
  6. Nuapurin innoittamana tutustumiskäynnillä, ihanalta näyttää :) Meillä myös samanlainen puhelin eteisaulan pöydällä, usein myös lasten leikeissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudestaankin, puhelin on ollut käytössä lasten leikeissä meilläkin, on soitettu jopa Afrikkaan asti:)

      Poista
  7. Hei, sinut on haastettu. :) Menikö haastattelu hyvin? Tai noh, tietty se meni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pitää mennä kuikkimaan, päivällä jo näin, että olit laittanut jonkun linkin blogiini, KIITOS TAAS! Haastattelu meni hyvin, mutta puhuin niin paljon, että oon nyt ihan rättiväsynyt :P

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...