20.10.2015

NETTISIVUT AVOINNA EMILIAKARENINA.FI │ ARVONTA


Kun viime kesänä aloin lähestyä ystäviäni yritykseni perustamisen merkeissä, niin eivätpä varmaan arvanneet millaiseen tulikokeeseen joutuivat. Halusin heiltä rehellistä palautetta ideoistani, herättää keskustelua ja saada apua luomisentuskaani. Ketkäs muutkaan sitä on parasta antamaan,  kuin lapsuudenkaverit, jengi, joka on kulkenut rinnalla ala-asteelta saakka. Pistin pahaa aavistamattomat ystäväni miettimään yritykselleni slogania ja taisinpa samalla spoilata  viattoman WhatsApp-rinkimme. 


Liikemerkin yritykselleni on suunnitellut kuopiolainen HuHu. Hienostihan se toimii, nimittäin tuo nuoli tuossa.

Jostain kumman syystä sain taannoin päähänpinttymän, että logossani olisi oltava nuoli. Nuoli? Niin, nuoli. Tämä mielikuva oli niin selkeä, että olen myöhemmin ihmetellyt miten kummassa sisustussuunnittelu ja liikennemerkkinä tunnettu nuoli oikein liittyvät toisiinsa. Mutta intuitio oli liian kova vastustettava. Vaadin jopa ystäviäni miettimään iskulausetta nuoliteemalla. Muutamia hyviä tulikin, kuten "lennokasta suunnittelua" tai "tähtäimessä koti." Mutta lähestyin aihetta aivan väärästä suunnasta! Väkisillä keksiminen on nimittäin tuhoksi. Onneksi WhatsApp-ketju hiljeni ja minä myös. Aloin keskittyä nettisivuihini ja etsimään sisältöä ja ajatuksia sinne. Ideointi  käynnistyi uudelleen, kun sivuille täytyi todenteolla miettiä tekstiä. Täytyy pystyä seisomaan sanojensa takana ja tuottaa sisältöä, jolla on merkitystä. Aloin miettimään sisustusfilosofiaani. 



Kesken ruoanlaiton se tuli sitten ulos. Sanoin miehelle: "En halua suunnitella mitään katalogikoteja, haluan suunnitella aitoja koteja, joissa näkyy kerroksia - elämää."  Siinäpä se sitten oli. Slogan, jota päädyin illalla googlettamaan, että oliko joku jo napannut tämänkin. Eipä ollut. Minä sen nappasin ja olen siitä ylpeä. Sisustussuunnittelu Emilia Karenina suunnittelee tästä päivästä eteenpäin pysäyttäviä tiloja, elämännäköisiä koteja. Nettisivuni ovat vihdoin auki ja luomisentuska tainnutettu. Tervetuloa tutustumaan: www.emiliakarenina.fi.

Nettisivujen ilmeen ja logon takana on kuopiolainen, SoMe-markkinointiin erikoistunut digitoimisto HuHu. Yrityksen takaa löytyy kaksi ammattitaitoista Teemua, jotka yhdessä muodostavat rautaisen tiimin. Kiitos vielä pojille kaikesta avusta. Käykää ihmeessä tutustumassa HuHun uudenkarheisiin nettisivuihin tästä. www.huhu.fi Lämmin kiitos myös ystävilleni, että kestitte aiheuttamani kännykkäterrorismin. Olitte suureksi avuksi!




Kaiken tämän kunniaksi haluan pistää pystyyn arvonnan. Jakoon lähtee kaksi valkoista Iittalan Nappula-kynttiläjalkaa. Matti Klenellin suunnittelemat Nappula-kynttilänjalat on kooltaan 107mm ja 183mm. Niiden materiaalina on käytetty maalattua terästä ja messinkiä. Siksi kynttilänvalumat on helppo puhdistaa metallipinnasta, kertoi Iittala Outletin myyjätär Kuopion Matkuksesta.


ARVONNAN SÄÄNNÖT

1)Saat yhden arvan kommentoimalla tämän postauksen alle ensireaktiosi nettisivuistani www.emiliakarenina.fi. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

2)Toisen arvan ansaitset  tykkäämällä Sisustussuunnittelu Emilia Kareninan Facebook-sivuista.

Muista merkitä monellako arvalla osallistut ja anonyymit, muistakaa jokin erottuva nimimerkki.
Onnea arvontaan! Arvonta päättyy 26.10.2015. klo 15:00 Samalla juhlitaankin Valontalon 3-vuotista taivalta. 


Pin It!

75 kommenttia:

  1. Bannerisi on ainakin selkeän yksinkertainen,
    Fb tykkääjä eli kahdella mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. paras kotisivu sinulla on ja selkeä ja hyvä kotisivusi on t: aki.ensio.karjalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Rauhallisen yksinkertainen, kutsuva ! Yhdellä mukana.
    teijahe@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Huikeesti onnea! Tosi tyylikkäät ja selkeet sivut ja tykkään erityisesti tuosta logossa olevasta nuolesta. Kahdella mukana.
    johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Sivut ovat suorastaan pysäyttävät :)! Sivujen ulkoasu kuvaa hyvin sinua suunnittelijana, oikeesti. Onnistunut juttu. Arvontaan osallistun ihan ehdottomasti kahdella arvalla, oli se sloganeiden keksiminen niin rankkaa puuhaa ;)

    VastaaPoista
  6. Sivusi on pelkistetyn tyylikäs, hyvä! Kahdella mukana koittamaan arvontaonnea Suska KoivulaDesignesta.

    VastaaPoista
  7. Onpa upea logo, selkeät ja kauniit sivut ja hieno konsepti! Ihan pitää onnistella. Tuolla ilmeellä tulee takuulla töitä. Osallistun myös kahdella arvalla arvontaan :)

    VastaaPoista
  8. Sivut selkeät, väritys kaunis ja navigointi helppoa. Hyvin esteettisesti onnistunut ja helposti käytettävä sivusto siis, mikä varmasti palvelee asiaansa! Myös fb-tykkäys, eli mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana. Tosi selkeä ja tyylikäs.Banneri on aivan huippu.

    VastaaPoista
  10. Liisa Arpiainen20/10/15 21:21

    Selkeät ja tyylikkäät nettisivut. Miellyttää silmää. Yksinkertainen käyttää ja toimi mobiililla moitteettomasti.

    Kahdella arvalla mukaan, sillä fb-tykkääjä olen. :)
    liisa.arpiainen (miumau) gmail.com

    VastaaPoista
  11. Selkeät, kauniit ja helppolukuiset sivut. Enemmän referenssikuvia on varmaankin enemmän jatkossa tulossa? Kahdella mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana! Ja ihana tuo "logo", tosi nätti ja mieleenpainuva :) Sivut näyttävät myös hyviltä, selkeiltä, ei liikaa asioita!
    sasu-84@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Selkeät ja tyylikkäät sivut, jotka antavat lupauksen hyvällä maulla toteutettavasta palvelusta. Pidän myös logosta :)
    2 arvalla mukana, piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Todella kauniit sivut ja nuoli maastoutuu kivasti :) Se on sellainen "pakkomielle" jonnekin saatava kun sen saa päähänsä :D Hyvä niin !

    Kahdella mukana arvonnassa :) Kovasti tsemppiä yrityksellesi <3

    VastaaPoista
  15. Onnittelut Valontalolle. Ja onnittelut vielä kertaalleen upeista nettisivuista. =) Tykkään kovasti.
    Kyllä jo itseänikin mietityttää tulevan yritykseni nettisivut. Taidankin pyytää sinua avukseni.
    Arvonnat ovat kivoja, mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  16. Sivut ovat todella hienot! Tekevät vaikutuksen ja herättävät luottamusta ja kiinnostusta. Arvonnassa olen mukana tietenkin kahdella arvalla :) jaana.athome@outlook.com

    VastaaPoista
  17. Tuli ylpeä olo että meidän sukuun on nyt tullut sisustussuunnittelija. Hienot olivat sivut ja teidän koti on kaunis. Arvonnassa kahdella arvalla. T. Matleena-serkku

    VastaaPoista
  18. Nettisivut heijastavat oman kotisi tyyliä ja selkeitä linjoja, ilman tekstin lukemistakin ajatus välittyy selkeästi. Olen jo jonkin aikaa ihaillut blogisi kuvia, ihanan skandinaavista! -Anuriina

    VastaaPoista
  19. Ja 2 arpaa! -Anuriina

    VastaaPoista
  20. Mustikkapusu20/10/15 23:13

    Selkeät ja "ammattimaiset" sivut, pidän erityisesti tuosta logosta. Ihana oivallus tuo "elämännäköisiä koteja". Fontti näkyy ainakin tällä koneella paikoin turhan pienenä. Saa sen siis luettua, mutta ei olisi pahitteeksi kokoa isompanakin. =) Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  21. Nettisivut on slelkeät, tyylikkäät ja hyvällä tavalla yksinkertaiset (siis tyyliltään).

    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  22. Oikein kauniin hillityt, mukava katsella :)
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana, tykätty Fb:ssa nimelläni Elise H..
    Mielestäni hyvin onnistuneet sivut, ennen kaikkea selkeät. Hyvä ettei ole liikaa asiaa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Sivut ovat sopivan selkeät, mutta silti tyylikkäät. Kahdella arvalla mukana.
    maria.knpp(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tyylikkäät ja kauniit sivut. Slogan on ihan huippu ja sisustusfilosofiasi juuri oikea. ;)

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  26. Tyylikkäältä näyttää! Onnea ja menestystä :-)
    Yhdellä arvalla mukaan viljari@live.fi

    VastaaPoista
  27. Tyylikkäältä näyttää! Onnea ja menestystä :-)
    Yhdellä arvalla mukaan viljari@live.fi

    VastaaPoista
  28. Selkeät sivut ja ulkoasu on erittäin tyylikäs. Ja slogan sekä tuo nuoli ovat ihan huippuja! Hyvä sinä!
    Yhdellä arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  29. Sivusi ovat selkeät ja todella raikkaat sekä kuvat ovat kauniita. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  30. Ammattimaiset ja edustavat sivut! Menestystä tiellesi.

    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  31. Todella hyvältä näyttää sivut! Selkeät ja kauniita, inspiroivia kuvia :) Kahdella arvalla mukana.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Todella hyvältä näyttää sivut! Selkeät ja kauniita, inspiroivia kuvia :) Kahdella arvalla mukana.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Selkeät, pysäyttävät sivut :) Yhdellä arvalla mukaan.
    -TiinaH-

    VastaaPoista
  34. Tykkään tosi paljon näistä sun sivuista! Professionaalit ja ihan Emilia Kareninan näköiset. Mukana kahdella. :)

    VastaaPoista
  35. Mielestäni oikein tyylikkäät ja hyvä ensivaikutelma tuli.
    Kaksi arpaa.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Selkeät sivut. Kahdella mukana :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  37. Hyvä Emppu! Hyvät kotisivut. Vähän liian vaaleahkot. Sinne voisi esim laittaa jotakin lankkulattiaa taustalle, mutta ei sotkemaan selkeää yleiskuvaa vaan luomaan tunnelmaa. Ammatitaitoitiset kuitenkin on. Onnea matkaan! Ps.Hyvä logokin. Niin ja kaksi arpaa. esarinko@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Ihan sinun näköiset sivut, tyylikkäät ja selkeät. Onnea kovasti :) Nyt kerrankin osallistun arvontaan, voitto kotiin :) t. Miia. miia.saastamoinen@netti.fi

    VastaaPoista
  39. Tosi hyvät! Tämä on ihan vilpitön mielipide. :) Aloin miettiä, voisinko jotenkin hyödyntää palveluitasi vaikka asunkin ihan väärällä paikkakunnalla ja olen itse innokas sisustaja. Oma koti on jotenkin vain niin solmussa ja koko ajan keskeneräinen. Mutta siis hyvät sivut, rauhalliset, selkeät ja innoittavat. :)

    Yhdellä arvalla mukana. :)

    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  40. Yritin mennä sivulle, mutta tämä teksti tuli "Tietokantayhteys epäonnistui" :( Joten kovin hyvää ensivaikutelmaa en voi sanoa että sain ;)

    Onneksi pääsin facebooksivulle, ja siitä tykkäsin.

    Kahdella arvalla mukaan?

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Yksinkertaisen tyylikästä! :)

    Mukana kahdella arvalla!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Seesteistä ja tyylikästä! Mukana yhdellä arvalla! Ramahe

    VastaaPoista
  43. Selkeät ja sielukkaat sivut, tykkäilen myös facebookissa (ja Kuopiossa!) Kahdella siis mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana. Sivut selkeän tylikkäät. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tyylikäs oli sana joka ekkana tuli mieleen :)

    Kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana kahdella arvalla. Mielestäni sivusi ovat ihanan hennot ja selkeät :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  47. 1 arpa.

    Tyylikkäät ja monipuoliset sivut :)

    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Yksinkertaisesti kaunista, selkä logo. Tykkään! 2 arvalla mukana. Olisipa ihana voittaa, nämä olisivat ekat Nappulat meille! :)
    -Jutta
    juttawargelin@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Muuten tykkään, mutta mun makuun sivupalkit saisivat olla kapeammat ja varsinainen blogi eli keskiosio leveämpi.
    Yhdellä mukana :)
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  50. Kauniit sivut ja hieno logo! Kahdella arvalla mukana.
    jarmaxi@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Kauniita kuvia. Niitä kun itse blogeja lukiessani arvostan. Yhdellä mukana.
    inka.lehtio@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Hyvin selkeät ja tyylikkäät sivut! Kahdella arvalla mukana - ihana arvonta.. (:

    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ensivaikutelma oli: kyllä toimii! :)

    Kahdella arvalla mukana, ksvuori@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yksinkertainen selkeä tyyli. Kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  55. 👍🏻 . Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukaan ihanaan arvontaan! Ihanan raikkaat sivut ja slogan on kyllä ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  57. Mukana kahdella arvalla. Ihanat yrityksen sivut sulla <3

    VastaaPoista
  58. Kauniin raikkaat sivut ja selkeä logo! Sivuilta löytyy kaikki tarvittava tieto helposti ja referenssikuvat ovat hienoja, peukuttaisin jos tässä sellainen ominaisuus olisi :D -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  59. Kauniit ja selkeät.
    Yhdellä arvalla mukana.
    -JennaJe, jsaariniemi @ hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Selkeät sivut ja tyylikäs banneri.. selailu käy näppärästi..Ja tuota kodin stailausta olisi kiinteistövälittäjät saaneet käyttää :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukaan. Onpa tyylikkäät ja ammattimaiset sivut! Täytyypä tutustua tarkemminkin. :) :)
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  62. Oikein selkeät ja siistit nettisivut! Paljon onnea uudelle yrityksellesi :)
    Kahdella arvalla ihanaan arvontaan mukaan.
    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Onnea, valoa ja iloa! Selkeää ja kaunista.
    Kaksi arpaa.

    - mary s-

    VastaaPoista
  64. Selkeät sivut ja kiva logo! :)
    Mukana yhdellä arvalla.
    fitsyy (at) outlook.com

    VastaaPoista
  65. Kaunista, tavallisellekin sisustajalle sopivaa, iloista ja positiiviosta <3 Mukana yhdellä arvalla!
    Terveisin Anna Turusta

    VastaaPoista
  66. Upeat ja tyylikkäät sivut ja tukevat hyvin tuota mainiota sloganiasi! Yes, onnea!! <3
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  67. Kaunis värimaailma sivuilla, houkuttavia kuvia, kiinnostavia juttuja. Tykkään kovastikin. Yksi pikkujuttu harkittavaksi; voisiko yläbanneri olla kiinnitetty eli jäädä kaikenaikaa sivun ylälaitaan... Helpottaa sivuilla liikkumista.
    Mukana arvalla
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  68. Houkutteleva ja inspiroiva! Kaksi arpaa.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Skandinaavinen! Ihana tuo Matleena-serkun kommentti! Minäkin olen siskoseni ylpeä sinusta, vaikkei sukua ollakaan! ;) Kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  70. Ensireaktio: Tyylikkäät, mutta ihmisläheiset, tulee helposti lähestyttävä fiilis.
    Kahdella arvalla mukana.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Todella selkeät, kauniit ja helposti lähestyttävät sivut. Kaikki hienosti esillä, ei tarvitse kaivaa monen klikkauksen takaa jos etsii jotain tiettyä, myös ihanan rauhallinen tunnelma.

    Olen kahdella arvalla mukana arvonnassa! :) katisarita(at)gmail.com

    VastaaPoista
  72. Freesit sivut! Yhdellä arvalla mukana :) ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...