28.10.2013

SISUSTA PUULLA


Lapsuudenkotini oli lattiasta kattoon vuorattu mäntypaneelilla. Pystyyn paneloitu ja ajan tummentama mäntyseinä, herätti minussa pitkän aikaa kylmänväreitä. Kaiken lisäksi asuimme metsän laidassa ja pihakin oli täynnä haapaa ja kuusta, sun muuta puuta. Tunnelma lähenteli Twin Peaksia. Siksi en olisi ikinä uskonut, että käännän kelkkani näin ja fanitan kovasti puupaneeliseiniä. Vai, onko ne vaan niin ajan hermolla, että mä tykkään niistä siksi? Mutta hei, katsokaa ja päättäkää itse.


Kuva: Ferm Living,
muut kuvat Pinterest.





Sain vähän aikaa sitten näytteitä Siparilalta, kiitos vielä kerran niistä, sekä erittäin nopeasta lähetyksestä. Päästiin äskettäin ihailemaan paneeleja myös isommassa mittakaavassa, kun  Kodin Terra oli hankkinut sisustuspaneelia hyllytuotteeksi asti. Meille on tulossa ruokailutilaan Struktuuri STS, valkoinen paneeli, 14x145. Yllä olevissa kuvassa on mainio idea paneloidusta liukuovesta. Kyllä. Haaveilin sellaisesta hetken, mutta ei varmaan ehditä tässä hötäkässä toteuttaa. Tuollainen ladonovi rouheilla kiskoilla olisi niin magee.

Tässä Siparilan paneelinäytteet. Vasemmalla valkoinen struktuuripaneeli. Oikealla Railo-paneeli, joka on harmaaksi käsiteltyä mäntyä. Suunnittelin sitä kylpyhuoneen kattoon, mutta myyjää ei suositellut sitä kattomateriaaliksi saunaan, kun kyselin tuotteen soveltuvuutta koko pesutilaan. Sävy on vaan niin ihana. Vähän harmittaa, mutta kai me löydämme vielä oikean matskun kylppärin ja saunan kattoon jostain.










Pin It!

6 kommenttia:

  1. Hui, kun aika kiitää enkä edes ehdi kommentoida!! :0 Tykkään puusta!! Kauniita kuvia, jotenkin rauhallisia ja harmoonisia... Mun lapsuudenkodissa oli tumma raakalautakatto, jota isä ei antanut maalata. Jossain vaiheessa se oli kamala, mutta nyt tykkään sen persoonallisesta ilmeestä kovasti. Samoin takkahuoneessa oli koivuvaneriseinät - edellä aikaansa?!? :D Nekin oli hirvitykset joskus, nyt en niitä enää muuttaisi. Vaalea vaneri kiehtoo kovasti tällä hetkellä ja onkin vähän ajatuksena tunkea sitä johonkin - edes pöydän kanteen. Kokoat kauniita insipiraatiokuvia ja niitä on kiva käydä kurkkimassa aina välillä, kiitos! <3

    Nuo Siparilan näytteet on aika ihkuja! Varsinkin tuo kylppäriin ajateltu. Harmi ettei se sovi saunaan. :/ Olisiko Supilla saman sävyistä litkua? Tai voisiko sen sekoittaa esim. valkoisesta ja mustasta? Tuo paneelin neliskanttisuus on kyllä kaunis... Samaten tuo ruokailutilan paneeli! Millainen ruokailuryhmä teille tulee? Tai valaistus siihen tilaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kommentoit, lämmittää sydäntä tosi paljon, kiitos myös kohteliaisuuksista :) Se on jännä miten nyt palataan monessa asiassa menneeseen, etenkin sisustuksen puolella, viiskytluvun tiikkikalusteet, poronsarvet, räsymatot, sekä puu sisustusmateriaalina. Ah, vaneri on ihana matsku, meille sitä kans johonkin. Supilla on vähän saman sävyistä litkua, ja sillä varmaan sävytetään kunhan oikea paneeli löytyy. Ruokailuryhmä!! En tiiä, haaveilen jostain puisesta, ehkä jopa vanhasta pirtinpöydästä modernit tuolit ympärillä, lamppu vois olla vaikka kuparinen :)

      Poista
  2. Puutuotteet on nyt niin pinnalla, että niistä väkisinkin alkaa pitämään. Olen elänyt lapsuuteni kodissa, jossa seinissä oli sininen puolipaneeli, katto oli ruskeaa mäntyä ja katossa pari hassua hehkulamppua. Inhosin tästä syystä mänty-panelikoteja pitkään, mutta douglaskuusilattiat, struktuuripaneelit, vanerit ym. ovat vähitellen kääntäneet kelkkani niin, että aion laittaa tulevaan kotiini puisevia seiniä, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolipaneeli. Olen unohtanut koko jutun, sekin varmaan palaa kohta takaisin ;) Vielä vähän puistattaa tuo sanakin, huh. Kiva kiva, pitää tulla kurkkimaan mihin puuta laitatte!

      Poista
  3. Kylläkyllä, puupaneelit on ihania! Varsinkin yhdistettynä rouheisiin, kivi-kaakeli-tiili- seinä ja lattiamatskuihin. Tuo harmaa Siparila on hieno - saisit varmaankin saman sävyn itse tehtyä sävytetyllä saunavahalla/saunasuojalla pintakäsittelemättömään kattopaneeliin. ???
    Pakko kertoo, että vanha, harmaa ladonovi tulee meillä pukuhuoneeseen 'saluunaoveksi'. Oon ihan tohkeissani siitä. Toivottavasti onnistuu. Tsemppausta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiiih, ladonovi! Siitä tulee varmasti ihan huippuhieno! Joku saunasuoja varmaan on ostettava, kunhan ensiks löytyy se hyvä valeurapaneeli. Kerrostalokodissa maalattiin kylppärin ja saunan katto Supi Arcticilla ja se oli ihan kiva, kun siinä oli hieman sitä helmiäistä seassa, saatiin luksustunnelmaa halvalla ;)

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...