8.8.2013

A*R*K*I

Kaikenlaista haaveilua on ilmassa. Betonitapetti kiinnostaisi toteuttaa makuuhuoneen seinään. Lastenhuoneen sisustussuunnitelmat tekisi mieli pyöräyttää ympäri ja eteisen sisustus uusiksi. Mutta arkihan on ihan toisennäköinen. Tuntuu, että mitään ei tapahdu. Aikataulukaan ei juuri päivity, kun mies ja appiukko painaa kolmatta viikkoa töitä tuolla katonrajassa. Onneksi isä sanoi tulevansa jatkamaan maalausurakkaa viikonloppuna. Halleluja, ulkotyötkään ei junnaa paikoillaan. Mutta hidasta on, näkymätöntä, ja minä vain lakaisen sen minkä kerkiän.  

Miltä näyttää tonttiarki? No tältä.


Ilmastointiputket odottavat eristystä.

Hirveen näköstä hommaa tuokin rautalangan ja villan kieputtaminen putken ympärille. Tsemppiä loppumetreille, poijjaat!
Taas yksi kummallisen työasennon vaativa vaihe. Elementin ja sokkelin välinen rako täytettiin saumavaahdolla.


Takapihalla alkaa olla jo fiksumman näköistä. Täyttömaata on levitetty louhikon päälle. 

Ollaan muuten saatu ensimmäinen töppelö katolle. Meinasin tipahtaa pyllylleni,
kun kuulin että noita on tulossa kuusi puolelleen. WTF?






Pin It!

4 kommenttia:

  1. Ihan tulee oma raksa-aika mieleen, en ole varmaan koskaan lakaissut niin paljon koko elämäni aikana, kun sinä kesänä :) Nyt kolme vuotta rakentamisen jälkeen on kyllä aika ihanaa, vaikka edelleen on jotain pikkuhommaa kesken, mutta ei häiritsevästi. Voin jopa sanoa, että toisen talon rakentaminen kutkuttaa jo kovasti :)

    Olen seurannut joka postauksen, mutta valitettavasti kommentointi aina jää. Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä SanMa ja kiitos että olet jaksanut seurata projektiamme! Vielä on aika pitkä rutistus edessä, mutta saahan sitä haaveilla, että joulusaunaan pääsisi.

      Poista
  2. Raksassa on sama juttu kuin laadukkaassa vaatteessa. Laatutalossa suurin työ ja aikaa vievät työvaiheet jäävät piiloon pintojen alle, laatuvaatteessa päällisen ja vuorin väliin. Kyllä me kestetään ja lakaistaan, eikö vaan :) kun odotuksen tuloksena on koti. Tsemppaan täsää nyt vähän, jos on raksaväsymys jo iskenyt. Se tulee joka kerta. Ja menee ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan ihme mitä kaikkia työvaiheita talonrakennukseen kuuluukaan ennen kuin näkyvää tulosta tulee. Kuin vaatteen valmistus, todellakin! Juu ja kyllä kieltämättä vähän jo väsyttää. Ei malttas enää odottaa, että saatas väliseiniä paikoilleen, silloin ois jotain tulosta ainakin itselle ihmeteltäväksi.

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...