9.1.2013

K*E*I*T*T*I*Ö*I*S*T*Ä

Keittiön suunnittelu on hyvä aloittaa aikaisessa vaiheessa. Sen muoto, toimivuus ja koko on hyvä suunnitella tarkoin, myös ikkunoiden paikat kannattaa miettiä etukäteen. Olen asunut asunnoissa, joissa on  ollut keittokomero, käytävän mallinen I- tai II-keittiö. Edellinen keittiömme oli L-mallinen. Olen nähnyt elämää saarekekeittiössä ja mummollassa olen laittanut ruokaa myös U-mallisessa keittiössä. Kaikissa on omat hyvät puolensa, kunhan välimatkat eivät ole liian pitkät, tai tilat liian ahtaat, ja aina täytyy löytyä tilaa likaisille astioille (nimim. laiska tiskikoneen täyttäjä). Keittiön suunnitteluasioissa palvelee muun muassa sivusto Rakenna Oikein. Toimivassa keittiössä viileäkaappi, liesi ja vesipiste muodostavat kolmion, jota on esteetöntä kulkea. Olen piirtänyt seuraavanlaisen kuvion meidän tulevasta keittiöstä. Keittiömme koko on  11,4 m2. Harmaa alue kuvaa laatoitettua eteistä. Jos vesipiste pystyy olemaan ikkunaseinällä, niin vieressä olisi ergonomiselle korkeudelle nostettu astianpesukone. Toinen vaihtoehto vesipisteelle on viileäkaappien vieressä pitkällä seinällä. Vielä on ratkaisematta mikron ja uunin paikka. Jos haluamme ne torniin, muuta mahdollista paikkaa ei taida olla kuin jääkaapin vieressä tai astianpesukoneen paikalla. No, sitä pohdimme vielä... 


1:50 piirros Emilia Knuutinen

Kun keittiön muoto on valittu, alkaa kodinkoneiden ja materiaalien valinta. Yleensä olen antanut miehelleni vapaat kädet kodinkoneiden valinnassa. Nyt saatan sanoa jotain kodinkoneista, kuten side-by-sidestä: "Kunhan ei ole liian massiivinen ja työnny ulos kaapistosta liikaa. Sekä: "Uunissa on oltava elektroninen näyttö, josta voi määrätä paistoajan." Muita vaatimuksia olenkin jo listaillut aiemmin blogissani. Siihen millaiset kaapistot valitsemme keittiöömme selviää kevään mittaan, mutta väritys on luultavasti valkoinen. Seuraavissa keittiöissä on ideaa ja kauneutta.


Kvikin Mano keittiösarja on ykkössijalla. Tykkään vetimettömistä laatikoista, sellaiset meillä on nytkin, tosin alumiinipäällysteiset.
















Samaa linjaa, mutta eri hintaluokkaa esittelee Puustellin Colours -malliston korkeakiiltoiset vetimettömät ovet ja valkoinen kvartsitaso oli livenä aikas näyttävä ilmestys.



Sitten hieman inspiraatiota ja värimaailmaa hakemaan seuraavista kuvista.


avointa ja valoisaa.


kiva puupanelointi.


Kodinkoneet on nostettu  kivasti ylemmäs niin,
että yläpuolelle on jätetty tilaa sisustusesineille, eikä
kaappeja ole kattoon asti.



puuta tuomaan lämpöä ja valkoista antamaan valoa.


baarijakkarat pistivät silmään - hienot!

valkoista kaapistoa ja tummaa tasoa, sekä puupanelointia.


Pin It!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...