2.5.2014

DIY - Kuormalavasta sohvapöytä






Ajattelin esitellä  tarkemmin olohuoneeseen ilmestynyttä sohvapöytää. Alunperin minulla oli haaveena saada olkkariin jokin sievä ja pyöreä, valkoinen pöytä tammijaloilla, mutta kyseinen pöytä sattui olemaan  duunarin palkoille tavoittelemattomissa, jolloin jouduin tyytymään toisenlaiseen vaihtoehtoon. Eräänä iltana töistä palatessa tarttui silmäni pihamaalla lojuvaan kuormalavaan. Olin minä sen kyllä siinä aiemminkin nähnyt, vaan sinä iltana päätin kantaa sen rapulle kuivumaan. Pinnassa meni jokin tumma rantu ja ajattelin, että jospa se häviäisi kuivetessaan. Onneksi hävisi ja pääsin esittelemään idean perheen päänikkaroijalle.  Elikkäs toisin sanoen, sanelin miehelle mitä hänen tulisi kuormalavalle tehdä. 




Lava nimittäin purettiin käskystäni osiin, sillä siinä oli  liian isot raot. Lavaa kutistettiin noin 25 sentillä, niin että lautojen raot olivat timpurin kynän levyiset. Laudat ruuvattiin takaisin paikoilleen sen vanhoista rei'istä. Pöydän alle tulevia pyöriä metsästettiin jokunen tovi. Ensin mies ajoi rautakauppaan, jossa pyöristä olisi saanut pulittaa kolmekymmentä euroa kipaleelta. Onneksi tajusi mennä etsimään renkaita muualta, sillä hinta tippui alle kymmeneen euroon. (Siis tuttavallisemmin pyörät löytyivät Maksista, josta löytyy oikeasti kaikkea kaikille). Pyöriksi hommattiin kaksi kääntyvää ja lukittavaa pyörää, sekä kaksi kääntymätöntä. Hintaa pyörille tuli noin kaksikymmentä euroa. 

Säästöä tässä projektissa tuli ennen kaikkea, mutta parasta kuitenkin on se, kuinka hyvin harmaantunut lava sopii ympäristöön missä se on nyt. Tykkään siitä niin, vaikka lasia se ehkä jo kaipaa, sillä nyt sen pinta on täynnä pieniä tahmaisia sormenjälkiä.



























//
We made this coffee table from an old pallet. First we removed the old screws and made the pallet's gaps smaller by cutting part of the underside away. After that we put all of the parts together and added wheels under the table.



Pin It!

12 kommenttia:

  1. Ja ihana siitä tulikin! <3 Olen mietiskellyt tällaisen toteuttamista meille pihakalusteiden kaveriksi. Pitäisi vaan ensin olla se patio, jolle pöydän sijoittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Eurolavasta tuunatut kalusteet sopii patiolle kuin nenä päähän, elikkä terassia odotellessa :)

      Poista
  2. Ai että toi on kivan rouhea, tykkään!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo vain toimii tuohon kun nakutettu! Todella kaunis toi harmaantunut puu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Minäkin tykkään erityisesti tuosta harmaantuneesta sävystä.

      Poista
  4. On se hieno! Mäkin silloin tällöin kattelen tuolla pihalla lojuvia lavoja, että pitäiskö niistä jotain väsätä. Tosin mä en saa isäntää avuksi, se ei ymmärrä ollenkaan tätä lavaideaa. Mutta mulla olis tarkoitus tehdä kaapelikelasta terassille pöytä, kun vaan ehtisin. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea! Väkerrät itse, kun ei niitä miehiä aina saa kaikkeen houkuteltua;) Samoin sinne!

      Poista
  5. Olisiko tälläisille pöydille tietojenne mukaan kysyntää suomessa? Löytyy kasoittain kuormalavoja, joista pystyisin tuunaamaan pöytiä ja kuljetuskin kotiin onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti ostajia löytyisi. Saman idean on tosin keksinyt moni muukin, että miten erottua joukosta kannattaisi miettiä tarkkaan. Voisiko lavoista rakentaa myyntiin jotain muutakin kuin pöytiä?

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...