8.2.2014

DIY - ITÄMAINEN MATTO




Aito käsinsolmittu itämainen matto on loppuelämän sijoitus. Näin ajattelin minäkin, kun astelin päättäväisesti Kuopion Mattokeskukseen. Itse myymälään meno on jo elämys sinänsä, sillä toinen toistaan kauniimpia mattoja on esitelty houkuttelevasti seinillä ja pöydillä. Ihailin aitoja persialaisia mattoja, kelimejä, punaisen kirjavia kuviointeja, noita yksilöllisiä taideteoksia, kunnes - satuin vilkaisemaan hintaa. Neljäsataa euroa. Tuo pienen pieni ihana eteisen mattokin jollaista olin haaveillut, yli kaksi sataa. Onneksi paikalle sattui itse kauppias, joka ymmärsi tiukan budjetin omaavan äidin tuskan. Hän saatteli minut päättäväisesti käytävämattojen puolelle, minä epäröin, sillä enhän minä mitään kuramattoa ollut ajattellut. Mutta niin vaan sieltä rullalta avautuikin upea medaljonkikuvioinen käytävämatto juuri niin rehevän punaisena, kuin olin toivonut. Tein kaupat heti ja ilokseni sain kuulla, että päätyjen kanttaus kuului hintaan. Tähän investointiin minulla kului tasan 25 euroa. Nyt on pala itämaista mattoa meidän eteisen lattialla.



Käykäähän välillä suosimassa paikallista.

Mattokeskus
Kauppakeskus Cantti, 
Leväsentie 2b, 70700 Kuopio

http://www.mattokeskus.fi/




Pin It!

4 kommenttia:

  1. Kylläpäs oli hyvä palvelu, tällaista firmaa kannattaakin kuuluttaa kaupungilla ja suosia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Todellakin. Plussat myös siitä, että hinnasta voi neuvotella, elikkäs savoksi, "suap tinkiä".

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...