Lähdemme huomenna viikonlopuksi Helsinkiin ja suuntaamme tietysti myös Hyvinkään Asuntomessuille. Messupostaukset tulevat monelta varmasti jo korvista, mutta yritän etsiä uusia näkökulmia ja kuvakulmia messupostauksiini. Menen sinne inspiroitumaan avoimin mielin. Jos joitakin wtf?-ratkaisuja löytyy, niin ilmiannan ne mielelläni täällä blogissa. Olemme saaneet kuulla kyllästymiseen asti Lammi-Kivitalon Majasta ( kohde 25), mutta itse odotan näkemistä innolla. Toivon viimeinkin lämpeneväni betonilattialle, sillä siitä en ole vielä oppinut tykkäämään. Myös Ulla Koskisen sisustus inspiroi. Samoin odotan näkeväni Lapplin Lumon (kohde 10), sillä talon moderni ulkoilme vinoine pulpetikattoineen kiehtoo. Vaikka neliöt talossa ovat suhteellisen pienet, haluan nähdä kuinka ne toimivat. Helena Karihtalan suunnittelema sininen keittiö (kohde 20) on myös ehdottomasti nähtävien listalla. Tietysti pihat ja istutukset ja talojen muodot ja värit kiinnostavat.
Tontilla on tehty sitä 'näkymätöntä työtä'. Mutta näistä pienistä edistysaskelistahan se on kaikki kiinni. Olemme saaneet ulkovuorausta paikoilleen, mutta maalisuti odottaa vielä ottajaansa. Kelit ovat paranemaan päin, joten sormet ristiin, että ensi viikolla olisi aikaa aloittaa. Seuraavalla viikolla alamme lisäksi asentamaan ilmanvaihtoputkia yläpohjaan ja iv-koneita (Vallox 110) tekniseen tilaan. Pojat jatkavat myös panelointia takapihan puolelle.
|
Etupuolen ulkovuoraus on valmistunut ja ulkovalojen paikat on saatu merkattua. |
|
Teknisen tilan väliseinä on rakennettu ja pintaan on laitettu Gyproc-levyt, tässä meneillään saumojen hionta. |
|
Vinon sisäkaton lämpökatko on eristetty villalla. |
|
Katkon pintaan on asennettu tuulensuojalevyt. |
|
Ulkomaaliksi valitsimme Colorian puolihimmeän ulkomaalin Linnean. Sävyinä Tikkurilan valkoinen f497 ja tummanharmaa 1969. |
Minä ainakin luen mielelläni messupostauksia, vaikka niitä on ollut jo monessa blogissa ja itsekin messut kahlasin. Jokaisella on kuitenkin oma näkökulmansa. Ja kyllä - WTF-juttujakin sieltä varmasti löytyy niiden hyvien ideoiden joukosta:D .
VastaaPoistaNiin on mukava seurailla muiden huomioita ja mukavintahan koko hommassa on, että saa hyvän kuvakollaasin ideoita, joihin voi aina tarvittaessa palata.
Poista