Näytetään tekstit, joissa on tunniste talosänky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talosänky. Näytä kaikki tekstit

6.4.2017

Täydellinen elämänmuutos









Olin aina koulussa se, joka mieluummin piirteli vihkot täyteen, kuin olisi tehnyt säntillisiä muistiinpanoja. Minulle oli jo ala-asteella tärkeää valita sointuvat värikynät, joilla kirjoitella muistiinpanoja ja otsikoita. Sain aina käsitöistä ja kuviksesta hyviä numeroita - mutta miksi sitä ei osannut arvostaa silloin? Ei piirustustaito ollut se juttu, oikea koululainen kun oli hyvä matikassa, kielissä ja historiassa. Ei käsityötaidoilla voi pärjätä elämässä. Näin minä luulin, tai tätä meille syötettiin. Vaan pah, vähän minä tiesin! Toivottavasti tänä päivänä koulussa kehitetään niitä taitoja, joita lapsilla on synnynnäisenä.

Elämäni paras päätös, oli siirtyä vastikään sivutoimisesta yrittäjästä täyspäiväiseksi. Minut työllistää tällä hetkellä oma yritykseni EK; Emilia Karenina sisustussuunnittelu ja EK for kids -lastenhuonemallisto. EK on minun kolmas lapseni, jota olen kasvattanut rakkaudella ja harkiten, kohta kaksi vuotta. Nyt annan vaan tuulen johdattaa, sillä tässä työssä saan käyttää kaikkea sitä luovuutta joka minulle on synnynnäistä - piirtää, suunnitella ja luoda!

Kuvissa näkyy valmistamamme uniikki UNIAITTA-talosänky, sekä vanerinen NIMIVIIRI, josta on muuten arvonta käynnissä Instagramissa ja Facebookissa. Sieltä meidät löydät nimellä @ekforkids. Mukava olisi, jos kävisit kommentoimassa. Nimiviiri lisätään verkkokauppaan kevään aikana. Verkkokauppamme palvelee osoitteessa www.emiliakarenina.fi/shop.

Parin viikon päästä olemme mukana Kuopio Designmarketissa. Tervetuloa moikkaamaan myyntipisteellemme lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.4, Opistotie 2, 70110 Kuopio. On muuten aika hieno kattaus kotimaista osaamista paikan päällä!







Pin It!

28.7.2016

OMA KOTI MALLISTON NÄYTTÄMÖNÄ


Eilen juhlistimme vastavalmistuneen UNIAITTA-talosängyn ja sängynaluslaatikoiden valmistumista järjestämällä pienet kotikuvaukset keittiössämme. Aluksi raivasimme ruokapöydän ja tuolit olohuoneen puolelle ja sitten kasasimme EK for kids -malliston sängyn ruokailutilaan. 

Uskomatonta, miten paljon hyödyllistä stailaustavaraa löytyy kotoa! Pojan huoneesta siirsin työpöydän, valaisimen ja tuolin, tyttären huoneesta kannoin maton, makuuhuoneestamme  taulun ja vaaterekin, sekä muuta pientavaraa.  Ja voilá! Pieni kuvausstudiomme oli valmis. Kuvasin samalla tuotteet verkkokauppaamme, joka päivittyy pian myös näillä sängynaluslaatikoilla. 

Tämä kokonaisuus matkasi tänään koulutytön huoneeseen. Vastassa oli  iloisia, pieniä asiakkaita, kun kasasimme sänkyä lastenhuoneeseen. Jälkikäteen sain kuulla, että sängyssä oli heti käynnistynyt veneleikki: "Laiva on lastattu!"












Tämä sänky on valmistettu koossa 80x200cm. Lisäksi olemme valmistaneet lisälaidan, sekä sängynaluslaatikot, jotka ovat kokoa 80x90x20cm. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä emilia.aman@outlook.com

Mikä ihmeen EK for kids?


EK for kids lastenmallisto sai alkunsa keväällä 2016, kun Kuopio Designmarket -myyntitapahtumaan kaivattiin lapsille leikkipiste. Aluksi syntyi tiipii ja talosänky, sittemmin suloiset pisara- ja pilvityynyt. Viattomasta leikkipisteestä syntyi vahingossa EK-lastenhuonemallisto.

Malliston suunnittelijana ja tekstiilien valmistajana toimii Emilia ja kalusteet valmistaa Joni. Yhdessä he ovat rautainen tiimi, joiden toiveena on uudistaa muovittunut lastenhuone. EK-malliston tuotteet valmistetaan alusta asti käsityönä Kuopion Pirttiniemessä. Kalusteiden materiaalina on kotimainen koivuvaneri ja mänty. Tekstiilit painetaan käsin puuvillatrikoolle. Mallistoa yhdistää leikkimielisyys ja skandinaavisuus. Se suunnattu kaikille lapsille ja lapsenmielisille, joiden mielestä aikuistenkin on välillä hyvä leikkiä.


Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...