Näytetään tekstit, joissa on tunniste mallisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mallisto. Näytä kaikki tekstit

24.10.2017

KUVAUKSET HARJAMÄESSÄ


Hyvä kuva ei synny hetkessä. Sen sain huomata jälleen viime kesänä, kun yritin etsiä oikeanlaista kuvauspaikkaa Kuopiosta. Kyselin vanhoja veturitalleja, tyhjiä liiketiloja, tietty visio päässäni. Kunnes sitten eräs valokuvaaja vinkkasi Harjamäestä. Harjamäki jo itsessään kuulostaa pelottavalta, onhan siellä toiminut mielisairaala vuosina 1926-1997. Nykyisin Harjamäessä toimii  muun muassa sairaalamuseo, yrityskeskus, päiväkoti ja konservatorio, jonka tiloissa mekin saimme kuvata. Harjamäen historian saattoi aistia käytäviltä ja huoneista. Hieman ristiriitaisin tuntein kannoimme lastenhuoneen kalusteita kolmanteen kerrokseen, epävarmoina siitä onnistuuko stailaus tai taipuuko tila lastenhuoneeksi. Onneksi apuna oli luottokuvaajani Ari Kesonen, jonka käsistä tämäkin otos on.




Kuva rakentuu yrityksen ja erehdyksen kautta. 





Välillä sometetaan.





Sitten toivotaan, että malli pysyy aloillaan...



... ja äiti pysyy paikoillaan.



Ja voilá! Yksi onnistunut kuva!









Niin vain taipui mielisairaala lastenhuoneeksi, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ja se visio, mistä alussa kerroin. Ikkunat! Huoneessa täytyy olla suuret ikkunat.

Kuvat: Ari Kesonen
Stailaus: Emilia Åman
Malli: Milana Åman


Kiitos Kuopion Konservatoriolle kuvauspaikasta!

Kuvien tuotteet:


Milanan mekko: Emilia Åman
Matto ja taulu: kuvausrekvisiittaa




Pin It!

28.7.2016

OMA KOTI MALLISTON NÄYTTÄMÖNÄ


Eilen juhlistimme vastavalmistuneen UNIAITTA-talosängyn ja sängynaluslaatikoiden valmistumista järjestämällä pienet kotikuvaukset keittiössämme. Aluksi raivasimme ruokapöydän ja tuolit olohuoneen puolelle ja sitten kasasimme EK for kids -malliston sängyn ruokailutilaan. 

Uskomatonta, miten paljon hyödyllistä stailaustavaraa löytyy kotoa! Pojan huoneesta siirsin työpöydän, valaisimen ja tuolin, tyttären huoneesta kannoin maton, makuuhuoneestamme  taulun ja vaaterekin, sekä muuta pientavaraa.  Ja voilá! Pieni kuvausstudiomme oli valmis. Kuvasin samalla tuotteet verkkokauppaamme, joka päivittyy pian myös näillä sängynaluslaatikoilla. 

Tämä kokonaisuus matkasi tänään koulutytön huoneeseen. Vastassa oli  iloisia, pieniä asiakkaita, kun kasasimme sänkyä lastenhuoneeseen. Jälkikäteen sain kuulla, että sängyssä oli heti käynnistynyt veneleikki: "Laiva on lastattu!"












Tämä sänky on valmistettu koossa 80x200cm. Lisäksi olemme valmistaneet lisälaidan, sekä sängynaluslaatikot, jotka ovat kokoa 80x90x20cm. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä emilia.aman@outlook.com

Mikä ihmeen EK for kids?


EK for kids lastenmallisto sai alkunsa keväällä 2016, kun Kuopio Designmarket -myyntitapahtumaan kaivattiin lapsille leikkipiste. Aluksi syntyi tiipii ja talosänky, sittemmin suloiset pisara- ja pilvityynyt. Viattomasta leikkipisteestä syntyi vahingossa EK-lastenhuonemallisto.

Malliston suunnittelijana ja tekstiilien valmistajana toimii Emilia ja kalusteet valmistaa Joni. Yhdessä he ovat rautainen tiimi, joiden toiveena on uudistaa muovittunut lastenhuone. EK-malliston tuotteet valmistetaan alusta asti käsityönä Kuopion Pirttiniemessä. Kalusteiden materiaalina on kotimainen koivuvaneri ja mänty. Tekstiilit painetaan käsin puuvillatrikoolle. Mallistoa yhdistää leikkimielisyys ja skandinaavisuus. Se suunnattu kaikille lapsille ja lapsenmielisille, joiden mielestä aikuistenkin on välillä hyvä leikkiä.


Pin It!

19.5.2016

ME TEHTIIN SE - VERKKOKAUPPA AUKI



Aurinkoista Emilian nimipäivää! 

Tulin tänne kertomaan, että verkkokauppamme on nyt auki. Se löytyy osoitteesta www.emiliakarenina.fi/shop. EK-mallisto sisältää käsintehtyjä koivuvanerisia piensisustustuotteita, sekä puuvillatrikoolle painettuja lastenhuoneen tekstiilejä. EK-mallisto syntyi kevällä 2016, kun Kuopio Designmarketiin tarvittiin leikkipiste. Tuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta vastaamme me, eli minä ja mieheni Joni. Piensisustustuotteiden lisäksi valmistamme myös isompia kalusteita, kuten PIILOPAIKKA-tiipii ja UNIAITTA-talosänky, jotka muuten syntyivät mallistoomme ihan ensimmäisenä. EK-mallisto sisältää jo 23 tuotetta ja uusia prototyyppejä testataan. Verkkokauppa päivittyy pian, sillä ennennäkemättömät tuotteet odottavat kuvauksia!



Tässäpä EK-malliston uusin tulokas: PUMPULI-valaisin.
Pinnassa on liitutaulumaalia, joten voit kirjoittaa siihen vaikka lapsesi nimen.
Valaisin heittää seinälle kauniin pilven muotoisen varjon.

Verkkokaupan avajaisten kunniaksi sain tehdä EK-malliston ja  Hulivilini-blogin Maarian kanssa blogiyhteistyötä. Hän ihastui HATTARA-naulakoihin Instagramissa ja pian olivatkin kuviot selvät. Käy lukemassa miten Maaria taltutti lastenhuoneen valkoisen seinän haasteen ja mitä kaikkea PISARA BOX-lelulaatikossa voikaan säilyttää. Samalla voit napata EK-alekoodin Hulivilini-blogista!

Klikkaa itsesi Hulivilini-blogiin, sieltä voit napata itsellesi alekoodin EK-verkkokauppaan.
Kuva: Hulivilini


Seuraa EK-mallistoa Instagramissa @ekforkids  ja Facebookissa @EKforkids.

  

Pin It!

17.4.2016

OHO, HUPS - SIITÄ TULIKIN MALLISTO





Enpä ois ikinä uskonut, että lainaan Paula Vesalaa näin heti kättelyssä, mutta kun hän sanoi niin osuvasti vastikään julkaistussa artikkelissa, että on pakko. "On ihmisiä jotka tekevät ja ihmisiä, jotka kommentoivat mitä muut tekevät." Tähän hätään en tietenkään lähdettä löydä, mutta joku voi sen kommenttiboksiin vinkata. Täytyy sanoa, että viime kuukauden olen kyllä tehnyt - korjaan, ollaan kyllä tehty ja paljon. 

Idea omasta mallistosta ei ole tuulesta temmattu. Se on ollut haaveena siitä lähtien, kun kymmenen vuotta sitten seisoin Muotoilijan paperit kourassa Kuopion Muotoiluakatemian sisäpihalla. Ehkä tässä jotenkin ympyrä sulkeutuu, kun viikon päästä lanseeraan oman ensimmäisen tuotemerkkini EK-lastenmalliston samaisen koulun aulassa, josta aikoinaan noudin todistusta. En tosiaan silloin olisi uskonut, että suunnittelen   kaluste- ja tekstiilimalliston lapsille!





Usein elämässä käy niin, että saat jonkun vision, esität sen jollekin (yleensä miehelle, kun se sattuu olemaan siinä vieressä aika usein) ja saat vastaukseksi murahduksen tai kasan tarkentavia kysymyksiä ja niin loistavalta tuntunut idea unohtuu. Tällä kertaa ei käynyt niin. Kuopion Designmarketia ideoidessamme nostin esille tarpeen lasten leikkipisteestä. "Tapahtumassa on hyvä olla paikka jossa lapset voi olla edes hetken, jotta toinen vanhemmista voi kierrellä rauhassa". Asia jäi muhimaan, kunnes sain idean, että tehdään leikkipisteelle kalusteet itse! Yhtäkkiä kaikki sanoivatkin idealle joo! Mahtava ilmapiiri luomiselle, sanon minä. Siitä se sitten lähti.

"Oho, siitä tulikin mallisto"





Ensin ajatuksena oli tehdä leikkipisteelle tiipii ja talosänky. Sitten tajusimme, että sinnehän tarvitaan myös tekstiilejä ja niidenkin pitäisi olla mieluusti omia. Syntyi tyynymallisto, lattialle matto ja ylijäämävanerista kehiteltiin sitten kaikenlaista. Luovuuden puuskassa syntyi naulakko, vaneriset lelulaatikot ja miehen oma design: piirustuspöytä, jonka pinnassa on liitutaulumaalia. Liitutaulumaalia olemme käyttäneet muissakin tuotteissa, naulakossa ja lelulaatikon pinnassa. Näin on helppo nimetä naulakot käyttäjänsä mukaan ja lelulaatikot sisällön mukaan. Myös talosänky sai maalia pintaansa, kun ideoimme siihen vanerisen päädyn. Kaikki tekstiilit painetaan itse ja kalusteet kasautuvat tässä kotonamme. On meillä ollut välistä aika sekaista, kun olen sekä painanut kankaat, että ommellut keittiön pöydällä. Mies on saanut askarrella onneks varastossa. 




Mallisto on saanut lämpimän vastaanoton. Me ollaan lähetty tähän homman kuitenkin sillä asenteella, että "onpahan ainakin kokeiltu". Kaikki ei oo tosiaankaan loppuun asti harkittua. Nettikauppakin on vielä tekeillä, sillä sekin vaatii aika paljon työtunteja ennen kuin tuotteet on saatu verkkokauppaan. Kuvasimme kuitenkin pikkuruisen mallistomme loistavan kuvaajan, Ari Kesosen kanssa. Lauantaiaamuna, huhtikuun alussa pakkasimme malliston pakettiautoon ja hurautimme Satamankulmalle. Malleina kuvauksissa olivat omat lapseni, joille ompelin vaatteet edeltävällä viikolla. Tytölle ompelin mekon ja pojalle T-paidan jossa lukee teksti "Don't grow up, it's a trap." Voi veljet kun meillä oli hauskaa! Lapset tietysti innostuivat isosta tilasta (jossa oli myös piano) ja pian lavalla oli pystyssä tanssiesitys. Esitettiin kuvausten välissä lasten lempikappaleita kuten Sata salamaa ja Meitä odotetaan mulla alla. Kuvauksetkin saatiin kasaan ihan lennokkaissa tunnelmissa.




Saimme Designmarket-tiimin kanssa hankittua Design Week Kuopion ajaksi tyhjän liiketilan H-talosta, Kuopion keskustasta. Ajatus oli piirtää ikkunaan Designmarketin logo ja heittää lasiin pari julistetta. Tila olikin suurempi kuin olimme ajatelleet ja mainos hukkui kirkkaiden valojen loisteeseen. Sain idean kantaa EK-malliston näyteikkunaan viikon ajaksi ennen sen siirtymistä Muotoiluakatemialle Designmarketia varten. Eli nyt voit käydä kurkkimassa EK-mallistoa etukäteen Designmarketin Pop Up-ikkunassa  osoitteessa H-talo,  Haapaniemenkatu 20.




Design Week Kuopio -kaupunkitapahtuma 18.4-24.4.2016
Katso koko ohjelma täältä:
www.designweekkuopio.com

Kuopio Designmarket 23.4-24.4.2016
Kuopion Muotoiluakatemia, Piispankatu 8, 70100 Kuopio
Katso kaikki myyjät täältä:
www.kuopiodesignmarket.fi

EK & Kuopio Designmarket Pop Up-ikkuna 18.-23.4.2016
H-talo
Haapaniemenkatu 20 70100 Kuopio
Kauppakeskus avoinna ma-pe 9:00-20:00

EK-malliston kyselyt voit osoittaa sähköpostiin emiliaknuutinen@gmail.com

Kuvat: Ari Kesonen


Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...