29.6.2015

TERASSI │SIELLÄ ON KESÄ











HEDELMÄLLINEN YHTEISTYÖ

Kun tapasimme kuopiolaisen suunnittelutoimiston Ateljee Keltaisen Talon kanssa huhtikuussa*, oli sanomattakin selvää, ettei yhteistyö  jää tähän. Uusien tuotteiden lanseerauksen yhteydessä ihastuin ompun lisäksi myös sitruunaan, tarkemmin sanottuna mustaan sisustustyynynpäälliseen "Siellä on kesä", jonka etupuolella komeilee kirpeän keltainen sitruuna. Taisinpa sen nähdessäni sanoa, että tuon haluan ehdottomasti meidän kesäterassille. Suunnittelijat nyökyttelivät, ehkä hieman epäuskoisinakin, kun minä visioin välimerellistä kesäpatiota räntäsateen vihmoessa olohuoneen ikkunoihin. Onneksi kuitenkin luottivat, sillä ilman sitruunaa, ei olisi tullut inspiraatiota terassin muista tekstiileistä. Eikä olisi syntynyt ohjetta sitruuna-basilika-limonadiin, jonka reseptin muuten löydät tekstin lopusta. 

Kuvissa esiintyvät Ateljee Keltaisen Talon tuotteet:

Sisustustyynynpäällinen "Siellä on kesä" on vahvaa 100% puuvillacanvasia. Sen etupuolella on printti ja sen toinen puoli on musta. Kiinnitys tapahtuu vetoketjulla ja sisään sujahtaa 50x50 sisustyyny. Pesu tapahtuu 40 asteessa. Klikkaa itsesi verkkokauppaan tästä
Keittiöpyyhe "Siellä on kesä" on 56% puuvillaa ja 44% pellavaa. Tuote on valmistettu Kuopiossa.
Tilaa tuote tästä.
Korttisetti "Yrttitarha" sisältää 8 erilaista yrttiaiheista postikorttia painettuna mattapintaiselle 100% kierrätyspaperille. Verkkokauppaan pääset tästä.
Pullokassi viininystävälle. Tukevassa juuttikassissa on irrotettava kuuden pullon lokerikko  (näppärä kuljetusväline pullojen lisäksi myös pikniklaseille). Teksti: There´s always time for a glass of wine. Tilaa tuote tästä.


*Valontalon ja Ateljee Keltaisen Talon yhteistyöstä voit lukea tekstistä Hurmaavat omput





TERASSIN KALUSTEET JA TEKSTIILIT

Terassimme suunnittelu alkoi varmaan niillä metreillä, kun tontilla oli pelkkä antura. Alkuperäinen suunnitelma terassin paikasta muuttui heti ensimmäisen rakennuskesän aikana, kun seurasimme auringon liikkeitä ja merkkailimme kellonaikoja puupalikoille maahan. Terassi siirtyi suunnitelmissa talon nurkalle, ilta-aurinkoon. Piirtämäni lyijykynäpiirros suunnitelmasta löytyy tekstistä: Terassisuunnitelmia

Alusta asti tiesimme, että teemme terassikalusteet itse. Mies nikkaroi viime vuoden loppukesästä niin sohvan, kuin kuutiot, sekä ylijäämälankuista ja Ikean pukkijaloista syntyneen ruokapöydän. Nyt kuvissa esiintyvä lavapöytä on roudattu olohuoneestamme. Ruokapöytä toimii tällä hetkellä kesäkeittiömme tarjoilupöytänä. Sen pinta on ihanasti harmaantunut, sillä jätimme sen talveksi ulos. Terassin rakentamisen vaiheista voit lukea täältä, täältä ja täältä. Terassikalusteista löydät lisää tietoa postauksesta Terassikalusteet ja pöydän teko-ohjeet jutusta DIY:Terassipöytä. Ohjeet lavapöydän tekoon löydät tekstistä DIY:Kuormalavasta sohvapöytä.

Tekstiilit halusin toteuttaa low-budgetilla. Pari viikkoa sitten huutelin facebookissa sattuiko kenelläkään pyörimään vanhoja patjoja nurkissaan. Työkaverini oli valmis luopumaan kahdesta patjasta, jotka hain tuunattavaksi ennen kesälomani alkua. Leikkasin patjat kahteen 60x180 pätkään ja ompelin päällisen Ikean valkoisesta, tukevasta puuvillakankaasta. Samasta kankaasta syntyi tyynyt selkänojaan. Raitatyynyt on ommeltu myös Ikean kankaista.














 SITRUUNA-BASILIKA-LIMONADI


Pullollinen virkistävää limonadia syntyy käden käänteessä. Itse asiassa toinen satsi tehtiin yhdessä lasten kanssa ja apua kaivattiin vain sitruunoiden puristeluun.  Sekoita aluksi sokeri veteen, sulamista nopeuttaa, jos kiehautat veden ja sokerin kattilassa. Purista sitruunoiden mehu sekaan ja anna juoman tarvittaessa jäähtyä. Nauti jäämurskan ja silputun basilikan kera. Myös sitruunan raastettu kuori antaa pikantin lisän kesäjuomaan. 


SITRUUNA-BASILIKA-LIMONADI
(Pullollinen)

0,5 desiä sokeria
1 l kylmää vettä
2 sitruunaa
nippu basilikaa 
jäitä






Ateljee Keltainen Talo pähkinänkuoressa:

Emmi Niikko ja Jonna Silvennoinen perustivat suunnittelutoimisto Ateljee Keltaisen Talon lokakuussa 2013. Ateljee Keltainen Talo suunnittelee ja myy omaa designmallistoaan keittiöpyyhkeistä ja juuttikasseista sisustusjulisteisiin ja postikortteihin. Tänä keväänä mallisto laajeni myös sisustustyynynpäällisillä. Yrityksen tuotteet ovat kotimaisia ja saatavilla omasta verkkokaupasta, sekä jälleenmyyntiliikkeistä. 






Pin It!

16 kommenttia:

  1. Todella upea ja viihtyisä terassi. Tiedätkö, saako tuollaisia valosarjoja tällä hetkellä mistään? Houkuttelisi omallekin terassille, ne tuovat niin ihanasti tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Ostin valosarjan Clas Ohlsonilta vuosi sitten. Myös Kodin1 on myynyt samannäköistä valosarjaa, mutten tiedä onko nyt valikoimassa.

      Poista
  2. Voi kuinka ihanan näköistä, kesäistä ♥ Ja tuota limua täytyy kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Suosittelen kokeilemaan, oli ainakin piristävän kirpeää :)

      Poista
  3. Todella ihanan kesäinen ja sitruunainen tunnelma terdelläsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Harmi, että aurinkoa paistoi vain kaksi päivää. Odotellaan kuitenkin viikonlopun helteitä, että pääsis uudestaan nauttimaan terassielämästä :)

      Poista
  4. Näistä kuvista välittyy todella kesä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Onneksi keli suosi kuvaajaa. Nyt ulkona pakkasta, tai siltä se ainakin tuntuu :P

      Poista
  5. Upeita kuvia ja ihana terassi teillä! Tuota limua pitääkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jossu! Suosittelen kokeilemaan. Yksinkertaiset ainekset ja sitruunassahan on paljon terveyttä edistäviä eliksiirejä.

      Poista
  6. Alkoihan se aurinko paistaa. Ihanan näköisen terassin sait aikaan. Tykkään :)
    Hauskaa kun kaikki kuvat näyttää nyt niin erilaiselle kun pääsin vihdoin käymään teillä :D.

    Kiitos viimeisestä <3
    -anu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistaa ja paistaa, kohta taas sataa :D Kiitos ihanasta vierailusta. Jouduimme käymään eilen Superparkissa, jostain kumman syystä :D

      Poista
  7. Superihanan näköinen terassi teillä! Toivotaan paljon ihania aurinkopäiviä, jotta pääsette todenteolla nauttimaan terassista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanna! Sormet ristissä täällä helteiden puolesta!

      Poista
  8. Erittäin kaunis ja houkutteleva terassi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...