23.3.2013

T*O*N*T*I*L*L*A

Ensin tehtiin hieman polkua...

 ... sitten aseteltiin viittoja ympäri tonttia.

Sitten päästettiin kaivuri hommiin!



Lumet kasattiin tontin perälle.

Valmista tuli! paitsi että tuo lumivuori on meidän tuurilla
 tuossa vielä  juhannuksenakin, auts ;)


Niinpä päästiin mekin tonttihommissa alkuun. Huomenna alkaakin muutto. Surulliset jätesäkit nojaavat jo valmiina makuuhuoneen seinää vasten. Se on menoa nyt. Tunnelmat vaihtuvat helpotuksesta masennukseen. On outoa muuttaa pois keskustasta, jossa on asunut kolmetoista vuotta. Mitä? Minne nämä vuodet ovat kadonneet. Nyt muutetaan ensimmäistä kertaa rivitaloon, ei enää rappusia, ei kaupungin meteliä - vaan lähiöelämää, lastenääniä ja tiivistä pihapiiriä kera uusien naapurien. Uusia naapureita tuli tavattua myös tontilla. Saimme kuulla ja nähdä, että lähitaloissa asuu paljon pieniä lapsia, onpahan kavereita meidänkin mukuloille! Kaikki puhuivat jo pihatöistä, mikä on meille vielä niin kaukainen aihe, ettei oikein osattu ottaa kantaa syreenin istutukseen tai puolukan varpujen suojeluun :) Edessä vasta rakennusluvan hakeminen ja naapurien kuuleminen. Sitä siis ensi viikolla. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Hei, me muutetaan nyt!


Pin It!

2 kommenttia:

  1. Moikka Emppu!

    Olit laittanut faceen linkin tästä blogista, joten kävin kurkkaamassa! Onnea talonrakennus projektille! Terkkuja Australiasta!!

    VastaaPoista
  2. Heidi moi! Tulehan uudestaankin lukemaan. Tästä alkaa meidän taloprojekti, pitkä mutta palkitseva, toivon:) ihanaa reissua teille, näinkin kuvia facessa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...