Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjatyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjatyöt. Näytä kaikki tekstit

6.6.2013

H*I*O*N*T*A*A


Piti ihan ikuistaa tämä hetki, kun miehellä on imuri kädessä. Onko se varmasti imuri? No, on on! Tuo toinen on lattian hiomakone, jolla on jyrätty pintaa sileäksi parin illan ajan. Ihan luojan lykky on, että tontilta saa joka päivä näin kauniita kuvia. Ei pelkästään työtä tekevistä miehistä, vaan tuosta taivaasta, joka on niin sininen joka kerta, kun tontilla vierailemme! Muistan, että viime kesänä satoi aina, kun ajoimme Saaristokaupunkiin tulevaa tonttiamme katsomaan. Pidimme sitä jopa pahana enteenä. Mutta nyt on kyllä ollut kelpo kevät ja kaunis alkukesä. Pliis, jatkuisitko tällaisena ihana, aurinkoinen kesä.


Lähdemme viikonlopuksi erääseen kaupunkiin, joka on rakentunut kosken rannalle. Sinne lapset lähettävät postia numerolla 33101. Kaupunki on tunnettu mustasta pötkylästä, joka ei ole läheskään yhtä hyvää kuin oman kaupunkimme perinneherkku kalakukko. Suuntaamme ensimmäiseksi tänne.








Pin It!

2.6.2013

V*A*L*U

Olemme päässeet taas askeleen lähemmäs omaa kotia ja saaneet lattiavalun tehtyä, nimittäin kolme viikkoa aikataulua edellä! Tästä kiitos aurinkoisille keleille ja ahkerille työmiehille. Koska nyt olemme aikataulussa edellä, pystymme heittämään pienen kesälomareissun omalla perheellä (mikä on aivan mahtavaa!), sekä työstämään pihaa ennen talopaketin tuloa. Talohan saapuu heti juhannuksen jälkeen. Siis iik, enää kolme viikkoa odotusta.

Tässäpä vähän kuvasarjaa viikon touhuista. 

Teräsverkot asennettu.

Radonsuojien päälle tehtiin muotit, koska lattia valetaan kolme senttiä korkeammalle kuin sokkeli.

Lattialämmitysputkisto asennettu.

Tuleva takan paikka tarvitsee enemmän terästä ja paksumman valun. 

Kurasyöppö on asennettu.

Sitten saatiin betonia tontille.

Lattian valaminen alkoi aamu seitsemältä.

Valun tasoitustyö.

Valu tasoitettiin vielä kertaalleen tämän otoksen jälkeen .

Valun päälle levitetään muovi, jottei betonista pääse kosteus karkuun. Homma oli ohi iltapäivällä kolmelta.










Pin It!

25.5.2013

E*N*N*E*N V*A*L*U*A

Tapahtunut tällä viikolla:


Viemäriputket ja radonputket on vedetty sepelin alle.


Talon ympärille levitettiin routaeriste, jonka päälle kaivinkone teki maatäytön. Kuvassa takaterassin maatäyttövaihe.


30-40cm kapillaarikerros tärytettiin.



























Kuvassa etualalla teknisen tilan jakotukki, josta lähtevät kylmät ja lämpimät vesiputket. Lattiaeristettä on laitettu kaksi kerrosta, johon on uritettu vesiputket, sekä syötöt lattialämmitykselle.


 Eristeisiin on  upotettu  lattiakaivot ja kurasyöppö. Lattiaan on piiretty myös väliseinien paikat sähkömiestä varten.


























Viikonloppuna touhutaan vielä radonsuojat, sekä teräsverkot, johon asennetaan ensi viikolla lattialämmitys. Huomiselle olemme ajatelleet pientä siivousta, riippuu miten neidin päiväunet osuvat kohdalleen. Tänään kävimme moikkaamassa työmiehiä lounastauolla. Vähän jätskiä ja limpparia, nam nam. Ensi viikon perjantaina onkin sitten lattiavalun aika!


Aurinko<3























PS. Huomenna päättyy arvonta. Äänestysaikaa on vielä huomiseen iltakahdeksaan saakka!







Pin It!

21.5.2013

P*U*T*K*I*A

Viemäkaivojen merkkaus

Viime viikolla saimme hiekkaa talon sisä- ja ulkopuolelle. Etupihakin alkaa näyttää tosi kivalle ja isolle. Tieltä tulee matkaa meidän rapulle noin 23 metriä. Harvinaista näin kaupungissa, kun tuntuu että talot ovat usein melkein kiinni tiessä. Mielessä on ollut pihasuunnitelma ja kuinka voisimme hyödyntää tontilta räjäytettyjä isoja lohkareita. Pyöräilimme eilen lähimpään leikkipuistoon ja matkanvarrella oli 2000-luvulla valmistuneita omakotitaloja - pihat valmiina! Hienoja ratkaisuja osui silmään, kuten  kivistä rakennettuja muureja ja upeita  eritasoisia rinneistutuksia. Juuri sellaista haluaisin meidänkin pihaan. 

Alkuviikosta työmiehet ovat touhunneet viemäriputkien kanssa. Kävimme ihmettelemässä paikan päällä, kun homma oli aluillaan ja maahan oli merkattu viemärikaivojen paikkoja. Tuntui hassulta seisoa tulevassa pesuhuoneessa ja kuvitella käyvänsä siinä suihkussa. Hih. Olemme luopuneet vessan lattiakaivosta, mutta pitäneet kiinni kurasyöpöstä, vaikka se kuulemma on veemäinen rakentaa. Toivon, ettei se ole ihan turha investointi. Ainakin kevään pahimmassa rapakelissä olisin sitä tässä vuokra-asunnossa kaivannut.


Viemäriputkia paritalon molemmin puolin.








Pin It!

18.5.2013

H*I*E*K*K*A*A

Seuraa pikainen tilannekatsaus tontin tapahtumista kuvien kera.


Tervetuloa saaristokaupunkiin! Tontin näkymiä etupihalta ja takapihalta.


Alkuviikosta ulkoseinään vedettiin laasti sekä muovinen sokkelilevy. Sitten taisteltiin sadevesiputkien, kaivojen ja salaojien kanssa. Samaan syssyyn tontille on tuotu  kymmenen kuormallista hiekkaa. 

Sisäpuolelle nakuteltiin Finnfoam-lämmöneristeet.

Ja sitten päästiin täryttämään hiekkaa sokkelin sisäpuolelle.

Tässä siis meidän puoli. Näyttää nyt niin pieneltä, voooi,  melkein pieneltä hiekkaläjältä.

Ollaan muuten tällä hetkellä aikataulussa edellä. Luultavasti meille jää aikaa suunnitella myös taka- ja etupihaa ( kuten, mitä me teemme tuolle määrälle kivenlohkareita(?!)) ennen talopaketin tuloa. Ilmoille on heitelty jos jonkinlaista ideaa leikkimökistä tai pienestä vajasta, joka antaisi suojaa pihallemme ja jossa voisimme säilyttää talven aikana remonttityökaluja, autonrenkaita yms. Aloitamme nimittäin autokatoksen rakentamisen vasta ensi kesänä. Katokseen on tulossa myös ne asuntojen pääasialliset ulkovarastot, joten säilytystilan tarve iskee heti muuton yhteydessä. Tämä leikkimökki-varasto tulisi siis takapihalle. Meidän takapiha paistattelee suoraan yhdelle Saaristokaupungin pääväylistä, joten suoja olisi tarpeen sekä lasten kannalta, että oman rauhan kannalta.









Pin It!

11.5.2013

M*U*U*R*A*U*S

Harkkojen muuraus alkoi tiistaina vihjeiden teolla. Kun muurauslangat olivat paikoillaan, päästiin aloittamaan laastin teko. Tiistai oli viikon kuumin päivä ja mies otti kesän ensimmäiset rusketusraitansa sinä päivänä. Keskiviikko, torstai ja perjantai muurattiin vaihtelevassa säässä ja lauantaina muuraus saatettiin jo valmiiksi. Ensin muurattiin talon sokkeli, sitten väliseinä, jonka jälkeen etuterassi ja tekninen tila. Lopuksi muurattiin takaterassin pilarit pilariharkoilla. Ensi viikolla alkaa sisäpuolen eristäminen FinnFoam-lämmöneristeellä ja sokkelin tasoitus ulkopuolelta.








Pin It!

8.5.2013

A*N*T*U*R*A

Pääsimme valamaan anturaa maanantai-iltapäivästä. Onneksi sattui hyvä sää ja työn touhussa saikin heittäytyä teepaitasilleen. Kävimme lasten kanssa viemässä työporukalle jätskit ja upotimme valuun myös pienen muiston. Kohta selviää minkä :) Kiitos myös talkooapulaiselle, eli anopille! 


Harkot odottavat valua. Takaterassin pilareille valettiin myös antura.

Tämän koneen olisi poika varmasti halunnut nähdä. Harmi kun ei ehditty paikalle.

Valun tasoittelua. Siihen se talo vaan alkaa nousta!

Upotettiin viisisenttinen paritalon väliseinän anturaan.
Toivottavasti se tuo onnea!






Pin It!

26.4.2013

P*O*H*J*A*T*Y*Ö*T

Olemme saaneet tontille työmaasähkön, ihanan oman festarikäymälämme eli bajamajan, sekä soraa. Tärytin on tasoittanut pihamaata kerran, mutta pohja oli ilmeisesti painunut sen verran, että tarvitsimme vielä uuden kuorman maa-ainesta ja tärytetään sitä vielä viikonloppuna vähän lisää. Selvityksen alla ovat olleet kaukolämmön, veden ja valokuitukaapelien vetäminen. Olemme myös lähettäneet  tarjouspyyntöjä perustustarvikkeista kolmeen eri rautakauppaan. Viikonloppuna avataan kanaali, jonne laitetaan pohjalle suodatinhiekka. Maanantaina tontille tulevat  putket, viemärit, sekä kaivot ja alkuviikosta aletaan rakentaa liittymiä. Vesiliittymä pitäisi olla auki vapunaattona. Miehen talviloma, sekä kaksi kesälomaviikkoa starttaavat tänään. Jipii! Seuraavan kolmen viikon aikana pitäisi saada sokkeli valmiiksi, eli lomalaista ei paljoa näy, mutta sitäkin mukavampi on, kun pääsee tekemään töitä oman talon eteen :).



Meillä on sähköä.

Meillä on huussi.

Pihakin näyttää jo inhimillisemmältä.

Oman talon nurkalla.


Tasaista on.

Pian päästään tekemään anturaa.


Olemme saaneet lattialämmityksistä tarjouksia kahdelta eri yritykseltä. Sähkösuunnitelmakin alkaa olla hintaa vaille valmis. Ensi viikon torstaille olen sopinut käynnin Kvikille. Eli päästään ihmettelemään tasomateriaaleja, sekä suunnittelijan piirtämiä kuvia, että hintaa. Tekemistä riittää, eikä ihme että välillä vähän sekoillaan, sillä keskiviikkona mentiin tyttären hammaslääkäriin päivää etuajassa. No, eikun seuraavana päivänä sama uusiks.

Hauskaa viikonlopun alkua kaikille!







Pin It!

21.4.2013

K*U*V*I*A L*O*U*H*O*K*S*E*L*T*A

Tänään tontilla vierailivat äiti ja isä. Vanhempani toivat meille tuliasena lapiot ja lapsille hiekkalapiot. Ne tulevat tarpeeseen! Äiti oli ihmeissään tuosta kivityömaasta ja päivitteli: "Mittee työ oikeen ossaatta tuolla tehä?" En minäkään ymmärrä, mutta onneksi on ammattilaisia apuna. Talon ympärille on noussut linjapukkeja ja kaivinkone on käynyt pienentämässa louhosta.

Pientä päivittelyä havaittavissa ...

Etupiha

Näkymiä kalliolta

 Uudet lapiot ja maireat hymyt.

Täällä kasvaa pieni "kapinallinen". Spreijauksen alkeet on opeteltava nuorena!







Pin It!

18.4.2013

L*O*U*H*I*N*T*A

Maanmuokkaustyöt ovat käynnistyneet nopealla tahdilla. Talon kohdalla on jo iso monttu. Räjäytys etenee takapihalta kohti etupihaa. Yllätyksiltäkään ei olla vältytty ja laskettu budjetti paukkuu varmaan heti alussa, kun kalliota onkin odotettavaa enemmän. Muutoksia etupihan suunnitelmiin siis luvassa.


















































































Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...