15.7.2017

Asuntomessujen Deko Premium hetki -kontti


Pääsin tällä viikolla todistamaan avajaishulinaa, kun Asuntomessut avasivat ovensa Mikkelissä. Mukana olin  Dekolehden, Marabou Premiumin ja Asuntomessujen kutsumana, sillä tehtävänäni oli stailata lukunurkkauskisan voittokohde. Kyseessähän ei ollutkaan mikään pieni lukunurkkaus, kuten aluksi luulin, vaan suunniteltavakseni tuli loppujen lopulta kokonainen messukontti.



 

"Varsinaisen lukunurkkauksen lisäksi, minun oli keksittävä miten
 kokonainen kontti saataisiin täyttymään."


Kun tieto kisan voitosta pari viikkoa sitten tuli, sain saman puhelun aikana tietää, että lukunurkkaus tultaisiin rakentamaan kuusi metriä leveään messukonttiin. Varsinaisen lukunurkkauksen lisäksi, minun oli siis keksittävä miten kokonainen kontti saataisiin täyttymään. Kapean ja leveän tilan suunnittelu on haastavaa, mutta onneksi taustalla on kokemusta näyteikkunoiden teosta ja suunnittelusta. Messukontin suunnittelussa lähdin pohtimaan, mitä lukunurkkauksen lisäksi tilassa voisi olla. Sain idean jakaa tilan kahteen eri käyttötarkoitukseen. Toiselle puolelle suunnittelin tunnelmallisen lukunurkan upottavine nojatuoleineen ja kirjoja notkuvine hyllyineen,  toiselle puolelle budoaarihenkisen pukeutumistilan, jossa niin sanotusti valmistauduttaisiin tähän omaan Premium-hetkeen. 










Kaikki ei aina mene niinkuin pitäisi, joten  ongelmilta ei vältytty tälläkään kertaa. Ensimmäisenä selvisi, ettei kontin seiniä voinut tapetoida tai maalata, joten Sandbergin Ava -tapettiseinä tuli toteuttaa tapetoitujen levyjen avulla. Myöskään kattoon ei pystytty kiinnittämään valaisinta ja Tom Dixonin Mirror Ball -riippuvalaisin jäi pelkäksi haaveksi. Tilalle vaihdettiin Le Klintin Carronade 360S -jalkavalaisin, joka toimii tilassa kyllä muuten upeasti. Kalusteet hankittiin yhteistyössä mikkeliläisen Kaluste Marsalkkan kanssa ja yhteistyö oli mielettömän sulavaa. Nopea aikataulu ei aina kohdannut tuotteiden toimitusaikataulujen kanssa, joten &Traditionin Fly SC1 -nojatuoli vaihtui harmaan verhoilun sijasta tummansiniseksi ja Menun Shadow Play -tuikkupidike Normann Copenhagenin Flip-peiliksi. Näin jälkikäteen tuntuu, että sininen toimii nojatuolissa vieläkin paremmin, kuin alkuperäinen harmaa. Nojatuolin alla lepäilee upea viskoosimatto ja sen hapsujen väri toistaa kivasti tapetin kukkien väriä. Matto on Linie Designin Almeria Midnight. 





Törmäsin ihanan tunnelmalliseen Sandbergin Ava tapettiin jokin aika sitten Pinterestissä, sekä viime keväänä uudelleen Taivaldeco-tilissä Instagramissa. Kannattaa muuten käydä kurkkamassa Taivaldeco-tiliä, sillä heidän upea keittiö on tapetoitu kyseisellä kukkatapetilla. Halusin sekoittaa lukunurkkaukseen modernia skandinaavista muotoilua, sekä mennyttä aikaa, joten Ava tapetissa yhdistyivät molemmat. Lisäksi kuvio on hyvin trendikäs. Suunnitelman kalusteet halusin valita myös samalla ajatuksella "jotain skandinaavista, jotain vanhaa", mutta kalusteiden sävyt saivat ehdottomasti olla tummia, suklaisia. Tummaa puuta löytyi Materin Bowl-sohvapöydästä, &Traditionin nojatuolista, sekä rottinkisesta sermistä, joka maalattiin ruskeaksi, ihan tätä konttia varten. Lundian Classic-avohylly on mielestäni täydellinen ja ajaa asiansa kirjahyllystä täydellisesti tässä tilassa. Kirjahyllyn somisteet ovat Kaluste Marsalkasta. Kaikki kontin stailauksessa käytetyt tuotteet löydät muuten helposti heidän nettisivujen kautta, tästä linkistä














Lopussa on helppo hymyillä. Kontista tuli ihanan tunnelmallinen pesä, jonne olisi ollut mukava jäädä pidemmäksikin aikaa. Kiitos Dekon väki upeasta ennakkotyöstä ja ihanan lämpimästä vastaanotosta keskellä kaatosadetta keskiviikkoiltana. Dekon Premium -kontti on siis avoinna ihmeteltäväksi Mikkelin Asuntomessuilla 14.7-13.8.2017 kohteessa Ua11.

Lisätietoja:

Deko-lehti lukunurkka-blogihaaste

Sisustussuunnittelu Emilia Karenina

Kaluste Marsalkka

Dekon Premium hetki -kontti
Mikkelin Asuntomessut
14.7-13.8.2017
Kohde Ua11.

Alkuperäinen suunnitelma näytti muuten tältä:


3D-visualisointi: Sisustusuunnittelu Emilia Karenina



Pin It!

9.7.2017

Valontalo lehdessä




Sain perjantaina käsiini tuoreimman Kotiliesi sisustusnumeron 14/2017, jossa on kodistamme juttua. Jutun kävi tekemässä toimittaja Tanja Hakala ja kuvat ovat Johanna Lehtisen. Tämän postauksen kuvat olen ottanut vuosi sitten, juuri kun toimittajapari poistui kotoamme. 

Monesti kirjoitetaan, että onpas hassua nähdä koti lehdessä, kun sisustus on ehtinyt mennä uusiksi vuoden aikana monta kertaa. Nyt kyllä hävettää tunnustaa, ettei juuri mikään ole muuttunut. Tai olohuoneen sohvatyynyt ovat vaihtuneet ja ruokailutilan seinää koristaa poronsarvet. Muuten kuvat voisivat olla ihan hyvin tänään otettuja. Tai ei ehkä tänään, sillä lattiat on vuorattu leluilla ja keittiön tasot astioilla ja niin edelleen. 

Kuvauspäivä oli oikein leppoisa. Tanja sai meidät muistelemaan rakennusaikaa ja monet rakentamiseen liittyvät vastoinkäymiset olivat kaukainen muisto vain. Perhekuvaa katsoessa muistuu hyvin mieleen hikikarpalot, kun vastentahtoinen neitimme ei millään meinannut pysyä aloillaan kuvan oton aikana. Hyvin on kuitenkin Johanna saanut taltioitua hetken, haastavasta tilanteesta huolimatta.  Muistan myös vuoden takaisesta, ettei meillä ollut mitään tarjottavaa toimittajille. Vitsit, että hävetti, kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Myös alla olevan kuvan  kukkakimpun poimin tienposkesta, juuri ennen toimittajien saapumista. Eipä nämä arjen haasteet aina kuviin välity, eikä toisaalta tarvitsekaan. Riittää, että naurattaa jälkikäteen.













Ensi viikolla matkaamme Mikkelin Asuntomessuille, jonne menen viimeistelemään Dekon lukunurkkauksen. Iiik! Ihan huippua ja jännittää jo kovin. Myös UNIAITTA-talosänkymme löytyy kohteestä 9, Villa Sukka jonne viedään vähän flaijereita. Ollaan siis paikalla torstaina ja perjantaina, oletko menossa avajaisiin?


Aurinkoista sunnuntai-iltaa toivottelee,

Emilia



Pin It!

5.7.2017

Miltä tuntuu voitto






Käsiä vapisuttaa, jännittää ja naurattaa  - kaikkea yhtä aikaa.


Sain hetki sitten tietää, että mä voitin kisan. Osallistuin nimittäin keväällä Deko-lehden, Marabou Premiumin ja Suomen Asuntomessujen lukunurkka-blogihaasteeseen ja voittohan sieltä tuli. Käsittämätöntä. En ole aiemmin voittanut juuri mitään. Siksi voitto tuntuu  vieläkin paremmalle ja tätäkin kirjoittaessa vieläkin sormia vapisuttaa. Tässä vähän tarinaa miten kilpailuun osallistuin.

"Oli eräs keväinen ilta, kun olin lukenut tuoreen Deko-lehden ja palasin sivulle, jossa kerrottiin kisasta, jossa tehtävänä oli suunnitella unelmien lukunurkkaus. Istahdin koneelle ja tein suunnitelmaa parisen tuntia. Yhdeksän aikaan illalla suunnitelma oli valmis ja laitoin ehdotukseni menemään. Ihan noin vain, sen kummempia miettimättä. Huikkasin makkarissa loikolevalle puolisolle vielä, että osallistuin yhteen kisaan. Siinä se.

Kuukausi myöhemmin kilahti sähköpostia: olet valittu kymmenen parhaimman joukkoon. Vau! Tämähän hienoa, ajattelin ja tuntui hassulta nähdä oma, yhdessä illassa syntynyt suunnitelma Deko-lehden sivuilla. Kun sitten selvisi, että yleisöäänestyksestä selvittiin kolmen parhaan joukkoon, oli fiilikset katossa. Toisaalta alkoi myös hieman pelottaa, että tässähän saattaa vaikka voittaa. "


Tulevilla Mikkelin Asuntomessuilla on siis nähtävillä suunnittelemani lukunurkkaus Deko-lehden pisteen vierellä. Ensi viikolla menen paikan päälle viimeistelemään stailauksen ja luvassa on varmasti suoraa tarinaa ja kuvia IG:ssä @emilia_karenina, tulkaahan seuraamaan! 


PS. Tässä iloisessa kuvassa on  EK for kids-mallistomme Piilopaikka-tiipii ja asiakastyönä valmistunut Päiväuni-sänky. Lisäksi tulevilta Mikkelin Asuntomessuilta voit bongata Uniaitta-talosänkymme kohteesta numero 9, Finnlamellin Villa Sukka. Tästä kirjoittelen lisää ensi viikolla.

Mahtavaa viikkoa! 


Emilia




















Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...