Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

2.12.2014

ORIGAMI: PAPERIKUUSI








Askartelin tyttären huoneeseen jouluisen asetelman. Täytyy myöntää, että se ensimmäinen versio kirjaimellisesti syötiin, kun tytär pisteli kuvun alle sirotellut sokerit poskeensa. Tämä uusi versio uhmaa nyt kohtaloa, mutta on pysynyt koskemattomana kohta 24 tuntia. 

Lasikupu on H&M Homesta ja kakkuvuoka on tullut meille perintönä. Täytyy tunnustaa toinenkin asia, sillä sain vuoan lainaan äidiltä viime keväänä. Silloin hän vannotti minua olla laittamatta alumiinista vuokaa pesukoneeseen ja minä myöntelin, että en tietenkään. Kesään asti se pysyi kaukana keittiöstä, sillä pidin sitä tarjottimena olohuoneen pöydällä. Mutta sitten erehdyksissäni nostin vuoan tiskipöydälle, josta rakas mieheni avuliaasti laittoi sen koneeseen. Vuoka oli mennyttä, täynnä mustia rantuja ja voitte vain kuvitella millainen pakokauhu iski. "Pienen" kriisin jälkeen aloin etsiä samanlaista vuokaa Torista ja onneksi sellaisen löysin. Tämä alimpaan laatikkoon piilotettu perintövuoka sai vastikään uuden elämän, kun maalasin sen kuparispraylla. 

Kuvun alla oleva kuusi on askarreltu Tigerin hopeisista kartongeista. Jos haluat valmistaa samanlaisia paperikuusia joulukuusenkoristeiksi, tai vaikkapa joulukattauksen piristykseksi ruokapöydälle, kurkkaa edellisen postaukseni ohjeet. Kohdat 1-19 toteutetaan aivan samalla tavalla. Tässäpä jatkoa kuusen valmistukseen.

(Katso vaiheet 1-19 postauksesta PAPERITIMANTTI. )
20-22 Leikkaa kolmioon haluamasi määrä lovia ja taittele pieniä kolmiota joka sivulle.
Aukaise kuusi ja asettele sivut tasaisesti toisistaan.





Mukavia askarteluhetkiä!



Pin It!

1.12.2014

ORIGAMI: PAPERITIMANTTI





Enpäs muista milloin origamit kiinnostivat ensimmäisen kerran, mutta sen päivän kyllä, kun tiimarinpuutostila (<- kyllä, tämä on ihan hyväksyttävä termi kaikille niille, joille Tiimari on ollut jouluinen pyhiinvaelluskohde lapsesta lähtien) iski yllättäen. Moni muukin herännee joulukorttisesongille kaipaamaan askartelutarvikkeita. Perinteisen tiimarireissun sijaan joutuu nykyisin tekemään löytöretken muualle, välillä ilahtuen, välillä pettyen. Itse löysin  kartonkeja Tigeristä ja Suomalaisesta, mutta voi pojat, että sydäntä vihlaisi, kun ei päässyt sinne edellä mainittuun kauppaan, josta kartonkien hakeminen kävi niin vaivattomasti. 

Muistan etsineeni ideoita joulukalenterin valmistukseen, kunnes päädyin ihailemaan askarteluohjeita Miniecon sivuilta. Sivuja ylläpitää askarteluun hurahtanut suunnittelija ja kotiäiti, joka on tuottanut kaksi kirjaa koko perheen askarteluhetkiä varten. Sivuilta tulostin ilmaisia kaavoja paperisten kuutioiden, jalokivien ja timanttien valmistukseen. Harmikseni kartongit, jotka ostin Tigeristä olivat liian liukkaita kuutioiden valmistukseen, enkä halunnut pikaliimata myös sormiani. Harmittavan takaiskun jälkeen astelin Suomalaiseen ja ostin kartonkia irtona, ilman vakuumipakkausylläriä. Tigerin kartonkeja varten aloin etsiä ohjeita origameihin, jotka syntyisivät ilman liimaa ja leikkaamista, pelkästään paperia taittelemalla. Silloin löysin ohjeet origamikuusen tekoon, jonka esittelen huomenna!

Jos innostuit, tässä linkki askartelusivuille, josta löydät tulostettavat kaavat ja ohjeet kuutioiden tekoon:

http://www.minieco.co.uk/i-mathematics-platonic-solids-garland/




origami diamond on Make A Gif
Aikani kuluksi tein myös elämäni ensimmäisen gif:n!



Origamien askartelu tuottaa samanlaista mielihyvää, kuin vaatteen valmistus. Minulla on varmasti jokin pakkomielle päästä väkertämään kaksiulotteisesta kolmiulotteista, kun paperin taittelu, himmelien valmistus, sekä vaatteiden kaavoitus ja ompelu ovat olleet rentouttavimmat iltapuhteet tänä syksynä. Tässäpäs ohje timantin valmistukseen. Jospa siellä joku muukin löytäisi innostuksen askarteluun.

OHJEET

Tarvikkeet: Kaksi neliötä paperia, sakset ja liimaa.
1-6 Taita paperi ensin kulmittain, sitten poikittain yhteensä neljä kertaa.
7-9 Taita paperin sivut sisään niin, että saat aikaiseksi pienemmän neliön.
10-12 Käännä neliö ylösalaisin ja taita neljä kulmaa keskelle paperin molemmin puolin.

13-14 Kun kulmat on taitettu leikkaa ylimääräinen osa pois.
15-18 Aukaise sivut uudestaan  ja taita ne takaisin sisälle painaen taitoksesta. Tee näin kaikille neljälle sivulle.

19 Kolmion tulisi näyttää nyt tältä.
20-22 Taita kaikki pienet kulmat sisälle.
23-24 Aukaise paperi ja taita jokainen kulma sisään. Tee vastakappale.

Lopuksi kappaleet liimataan toisiinsa taitoskohdista.


Myönnän, spraymaalasin tämänkin yksilön. Mutta hei, siinäpä vinkki,
kun oikeanvärisiä kartonkeja ei löydy helpolla.


Mukavaa joulukuun ensimmäistä!




Pin It!

20.11.2014

DIY: ADVENTTIKYNTTILÄT TEEMA-KUPEISSA




Viime jouluna katselin kaihoten blogeissa esiintyneitä  adventtikynttelikköjä, lasimaljaan istutettuja huonekuusia ja tunnelmallisia jouluvaloja. Silloin harmittelin, etten pystynyt antamaan samanlaista joulua lapsillemme, kun muuttomme uuteen kotiin sattui juuri aaton kynnykselle. Joululaatikkojen sijaan, huokailin muuttolaatikoiden keskellä ja päätin, että ensi vuonna aion tehdä kaikki toisin ja tarjota lapsille kunnon joulun. 



Muistan elävästi, kun lapsena kaapin ylähyllyltä kaivettiin se korkea pahvilaatikko, jossa päällimmäisenä oli monta joulua nähnyttä kuusenkoristetta. Oli kulunutta nauhaa, isän tekemiä puisia joulukuusenkoristeita, pieniä sieviä valkoisia poneja ja se yksi pelottavakin juttu - pukin naamari. Tällaisen nostalgisen laatikon haluan koota tämän joulun jälkeen meillekin. On meillä jo joitakin palloja, valoja ja nauhoja kertynyt vuosien varrella, mutta tähän laatikkoon pääsevät tänä vuonna myös lasten koulussa ja hoidossa syntyneet askartelut (toivottavasti niitä tulee paljon!) ja kaikki jutut mitä keksimme yhdessä joulukuun aikana tehdä. 





Viime vuonna minua ihastutti erityisesti Pihkala-blogin kynttelikkö, jossa lasipullot oli numeroitu tarranumeroilla. Tarraidean ajattelin lainata kotiimme, mutta pienellä muutoksella. Syntyi adventtikynttilät neljään vanhaan Teema-mukiin. Numerotarroja myydään muun muassa Clas Ohlsonilla ja mustat kynttilät ovat Tigeristä. Aika pienellä vaivalla syntyi kotimme ensimmäinen diy-joulukoriste. Niin sievä, että ehkä säästän kynttilät ensi joulullekin.




PS. Kynttilöiden polttaminen on muuten lasten kanssa  aika mahdotonta. Sammutusyksikkö, kun seuraa perässä, minne ikinä yritän tuikun sytyttää. Ehkä hyvä niin, eipähän satu vahinkoja. 


Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...