Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, kesä lähenee loppuaan. Hiljaiselo blogin puolella on tarkoittanut loman ottamista loman kannalta, mutta toisaalta pihatöissä on ahkeroitu niin, että Valontalo (joka pahalla hetkellä kastettiin myös Iisakin kirkoksi) alkaa olla valmis. Älkää kuitenkaan luulko, että kaikki on tehty, ehei. Ihmismielellä on kumma tapa keksiä aina uusia projekteja toisen päätyttyä. Kun alkukesä kului autokatoksen parissa, heinäkuussa ahkeroitiin etupihan kivetyksen, sekä etuterassin laatoituksen parissa. Niin vain saatiin nekin hommat ruksittua tehtävälistalta ja arvatkaas mistä nyt haaveillaan? No, leikkimökistäpä tietenkin.
Palatakseni vielä siihen listaan. Mieheni on pakonomainen listan tekijä. Kai se helpottaa, kun saa tekemättömät hommat lueteltua paperille. Minä sen sijaan, olen asioiden pyörittelijä ja suunnittelen kaiken päässäni. Perheessämme harrastetaan siis kahdenlaista projektinhallintaa, joka tarkoittaa että yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Tästä johtuen keittiön pöydät, raksahousujen taskut (sekä kaikki muutkin taskut) ovat täynnä miehen raapustamia listoja, joita en uskalla laittaa roskiin. Minä en osaa kirjoittaa ajatuksiani paperille ja välillä tuntuu, että sekamelska päässä yltyy liian suureksi ja purkauksista kärsii sitten mieheni. Ostin ongelmaan avuksi vihdoin kalenterin, jota aion käyttää yrityksen asioiden muistamisessa. Kännykkään tallensin hälytyksen, jotta muistan laittaa tytön hoitoajat viikottain. Mutta sitten palataan luovan ihmisen ongelmaan. Kuinka suoltaa ulos keskeneräinen projekti? Tällä hetkellä päässä pyörii leikkimökin suunnitelma, asiakkaan kodin sisustus, yrityksen keskeneräiset nettisivut, sekä etupihan muutamat istutukset. Välillä olisi helpompaa, jos ei olisi arkista muistettavaa, kuten vanhempainiltoja, satubalettia, salibandya, tai hammaslääkäriä, vaan elo olisi kuin lomalla, ajatukset vaeltaisivat luovista ideoista aamukahvin keittoon.
Arjen helpottamiseksi, sekä ilahdutamiseksi olen tehnyt muitakin muutoksia. Ylpeänä kerron, että minulla on uusi harrastus - juoksu. Kuulostaa varmaan maailman surkeimmalta ylläriltä, mutta tämä on iso käännekohta. Juoksu on ollut minulle kauhistus aina. Juoksukisojen viimeinen ilmoittautuu, hep! Kouluajoilta ovat jääneet elävästi mieleen syksyn viimeiset ulkoliikuntapäivät, jännitys ja ahdistus, kun piti juosta tuhatviisisataa metriä. Juoksu noudatti aina samaa kaavaa, alku lähti hienosti, mutta lenkin puolivaiheilla se alkoi, keuhkoja pisti niin tuhottomasti, että olisin voinut pyörtyä. Jalat olisivat kantaneet, mutta happi ei kulkenut. Rasitusastma se oli. Koko luokka ohitti yksi toisensa jälkeen, mutta paine ei helpottanut, pakkasilma viilsi kurkkua, itketti. Minua ei oltu luotu juoksemaan, vaikka intoa olisi ollut paljon.
Ostin kuitenkin kaksi viikkoa sitten juoksutrikoot (!). Tästä saa syyttää osin
Sisublogin Suvia, joka innosti minua urheilutrikoillaan. Sain häneltä siis visuaalisen kipinän kokeilla juoksua uudestaan. Lähdimme lenkille koko perheellä ja poikani toimi jäniksenä pyörän selässä. Olo tuntui kevyeltä ja sähäkät trikoot pistivät jalat liikkumaan. Aloitin juoksemaan varoen, odotellen sitä hetkeä kunnes keuhkoja alkaisi puristaamaan. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja pian juoksin samaa tahtia, kuin perhe pyöräili. Tuntui järkyttävän hyvälle. Nauroin ääneen. Nauroin, juoksin ja
hengitin. Taisinpa tuuletellakin jossain välissä. Lenkin jälkeisen endorfiiniryöpyn jälkeen päätin, että juoksen vartin metsälenkin joka toinen päivä. Nämä ensimmäiset kaksi viikkoa ovat tuntuneet mahtavilta, varsinkin silloin kun pää tyhjeenee kotiaskareista, keskeneräisistä projekteista ja mielen täyttää vain ajatus siitä, että jaksan juosta tuolle nyppylälle tai tuohon mutkaan. Lenkillä olen ihan vapaa tekemään päänsisäisiä to do -listoja.
Minua ei valitettavasti nähdä juoksemassa yleisillä teillä vielä vähään aikaan, sillä huohotan kuin pieni sika. Aloittelen uutta harrastusta näiltä syrjäisiltä lenkkipoluilta. Googlettelin muuten rasitusastmasta ja selvisi, että usein lapsuusiän astma häviää aikuisena! Erityiskiitos siis asiakkaalleni Suville, jonka ansiosta uskalsin kokeilla juoksua. Ilman sinua, olisivat trikoot edelleen kaupassa ja oman elämäni Rocky Balboa -hetki kokematta.
*Etupihan pihalaataksi valitsimme Lujan Sauvakiven ja terassille löytyi pakkasenkestävä 30x30 laatta Starkista, värinä antrasiitinharmaa.
