26.4.2015

TUOLIHULLUN PÄIVÄKIRJA






Veikkaan, että aika moni sisustusfriikki myöntää hulluutensa tuoleja kohtaan. Klassikkotuoleista haaveilen aina, mutta niiden ollessa saavuttamattomissa, olen harjaantunut vintagen metsästäjänä. Liekö median vai ruotsalaisten sisustusblogien, varsinkin vanhat Thonet-tuolit kiinnostavat minua. Muistatteko kotimme baarijakkarat, ne bistrotyyliset, jotka löytyivät pilkkahintaan torista? Jatkoa seurasi vastikään, kun  uutta omistajaa etsivät vanhat wieniläistuolit. Tuolien  nro 18. aitodesta en ole varma, pari leimaa pohjassa ei paljoa kerro, mutta lähinnä etsinkin tuoleja joiden kunto oli hyvä ja jotka sopivat  tuunaukseen.

Minusta on mukava tehdä ostamani tavaran eteen töitä. Tuntea löytämisen ihanuus - kun voi kihertää onnesta, että on paikalla ensimmäisenä. Kuitenkin päällimmäisenä ajatuksena se, että voi nähdä vaivaa kunnostamiseen. Olen hionut tuoleista nyt kolme ja yksi on saanut lopullisen mustan värinsä. Kuvassa ylhäällä voitkin nähdä tuolin kolme eri vaihetta. Pöydän takana on alkuperäisessä lakassaan oleva, edessä hiottu ja vasemmalla lopullisen värinsä saanut tuoli.  Maalasimme sen kiiltävällä kalustesprayllä ja tämä testikappale onnistui niin hyvin, että loputkin vedetään samalla tavalla. Toivotaan vain, että maali kestää perhe-elämän raadollisuutta.




Vielä vähän tuolihulluudesta. Ensimmäiseen kotiini tuunasin pinnatuolit, jotka maalasin valkoiseksi. Ne olivat kuusitoistakesäiselle hyvin rakkaat ja kulkivat  muutosta toiseen monta vuotta. Luulen, etten ole tuunausrintamalla yksin, sillä olkkariin verhoilemani 50-luvun Askon nojatuolit ovat alinomaan suosittujen tekstien listalla (klik!). Seuraava projektini tuolien parissa on nämä baarijakkarat, jotka minun tekee nyt ihan hirveästi mieli maalata mustaksi. Niistä tulisi oiva pari ruokapöydän jakkaroille, vai mitä?





Onko siellä lukijoissa kierrättäjiä, tuolihulluja, vai onko jokin aarre on saanut sinut vastikään kihertämään onnesta?




Pin It!

4 kommenttia:

  1. Ihnia tuoleja kaikki. Nojatuoli erityisesti mieleeni - kivaa 50-60luvun henkistä muotoilua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sike. Nojatuolit on lempparit myös ♡.

      Poista
  2. Thonet ihastuttaa minuakin...ja monet muut tuolit :) Jep, ehkä olen vähän tuolihullu itsekin :D

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Toiset hamstraa kenkiä, toiset tuoleja. Harmi vaan, kun tilaa on rajallisesti :D

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...