Verhotangot on viimein asennettu kodin keskiöön, eli keittiöön ja olkkariimme. (Tähän alkuun on varmaan hyvä kertoa, että ollaan asuttu tässä kodissa jo joulusta 2013, joten pieni voitontuuletus on paikallaan). Törmäsin Saanan ja Ollin hamppukankaasta valmistettuun verhoon vuosi sitten Omasohva-blogissa ja päätin heti että tuommoinen on saatava meillekin. En tosin ommellut niin hienoa laskosverhoa kuin edellämainittu, vaan pelkän kapan. Kerran olen laskosverhoa koittanut ommella ja se oli niin hirveetä, että never again. Pikkasen jäi harmittamaan, etten tilannut kangasta enempää, sillä oisin voinut ommella myös tyynyn.
Saanan ja Ollin tuotteet ovat hurjan kauniita. Plussaa yritys saa kotimaisista valmistajista (kankaanpainanta ja ompelu) ja luonnonmateriaalin, hampun käytöstä. Maailman synty -kankaan kuviot muistuttavat minua noitarumpua esittävästä taulusta, joka minulla oli lapsena oman huoneen seinällä matkamuistona Lapin reissulta. Muotoilijapariskunta kertoo saavansa inspiraationsa muun muassa vanhasta, maagisesta Suomesta. Maailman Synty -kankaan kuvioinnit ovatkin yhdistelmä täkänäperinteen estetiikkaa, sekä menneen ajan luomismyyttejä.
Hieno valinta verhoksi :)
VastaaPoistaKiitos Sanna :) !
PoistaRakastan Saanan ja Ollin tuotteita <3 Ekaa kertaa törmään verhoon ja hyvältä näyttää!!!
VastaaPoistaSamoin! Tuotteet ovat ihanan raikkaita ja skandinaavisia. Ja kiitos, verho toi paljon kodikkuuttaa keittiöömme.
PoistaHieno valinta, tykkään kovasti - rauhoittava ja kodikas tunnelma <3
VastaaPoistaKiitos Tarja! Kangas taittaa hieman luonnonvalkoiseen ja toimi hyvin kaiken kiiltävän pinnan vastaparina. Verhot lisäävät kodikkuuttaa paljon :)
PoistaHyvä valinta, upean näköinen kappana! :)
VastaaPoistaKiitos paljon Jossu! Kuosi pääsee mukavasti oikeuksiin isompana pintana :)
PoistaEikö vain :)!
VastaaPoista