9.11.2014

RAVINTOLA INTRO


Joskus on vaan hyvä, että paikalle saapuu joku ulkopuolinen tekijä, joka pyyhekumilla pyyhkii pois kaiken vanhan ja taikoo esille arvoistansa arkkitehtuuria ja jotain sellaista, joka saa silmät ja korvat aukeamaan. Näin on käynyt Kuopion Kauppakadulla sijaitsevalle Ravintola Introlle, joka omistajavaihdoksen myötä antoi sata vuotta vanhalle kiinteistölle uuden elämän. Kun soppaan lisättiin sisustusarkkitehti Joanna Laajisto, ei homma voinut kuin onnistua. 

Ravintola Intro sijaitsee vanhassa kivitalokiinteistössä aivan Kuopion keskustassa. Talon on suunnitellut arkkitehti J.V.Strömberg, jonka käsialaa on muun muassa torin tunnusmerkki kauppahalli. Vuonna 1919-1920 valmistunut "Harmaa kivitalo" on alunperin suunniteltu Pohjoismaiden Yhdyspankille. Sen tunnusmerkkejä ovat katutason kaari-ikkunat, toisen kerroksen kaariornamentit, sekä nurkka ja kattokoristeet.

Pitkään Kuopiossa asuneena harvoin kiinnittää huomiota talojen julkisivuun. Sitä tulee niinkuin sokeaksi omalle ympäristölleen. Ennemmin muistaa sen,  mikä liike kiinteistössä on aiemmin toiminut. Palasin ajatuksissa taaksepäin ja muistin, että ainakin vaatekauppa ja pankki sijaitsivat talossa, kun viisitoista vuotta sitten talsin katua edestakaisin. Myöhemmin Kauppakatu sai uuden merkityksen, kun anniskeluravintolat keskittyivät sen varrelle. Kuopion mittava toriremontti muuttaa Kauppakatua vielä kertaalleen, kun keskustan kadut muuttuvat kävelykaduiksi. Ensi kesänä voimme toivottavasti nauttia ulkoilmakahviloista, kun terassit saavat vallata kävelykadut monta kesää kestäneen katuremontin jälkeen.

Ensimmäiset huhupuheet ravintola Intron uudistuneesta sisustuksesta olivat: "Se on sellainen valkoinen". Kiinnostuneena jäin miettimään, oliko joku vihdoin tajunnut maalata pimeän kolon valkoiseksi. Tätähän on pakko päästä katsomaan! Paikalle pääsin lounasaikaan pari viikkoa sitten. Sisälle astuin heti ensimmäisten joukossa ja onneksi pystyin haukkomiseltani nappaamaan muutaman huonolaatuisen kuvan, ennen kuin paikka täyttyi ruokailijoista.

Lattiamateriaaliksi valittu geometrinen, Villa Lagoonin Cubes-sementtilaatta teki vaikutuksen heti eteisessä. Samoin kultaiset kynnykset ja avautuva näkymä ulko-ovelta baaritiskille. Mutta kyllä valkoiseksi maalatut seinät, katto, sekä paljastetut kaari-ikkunat, joista valo pääsi virtaamaan vapaasti, antoivat tilalle upean silauksen. Lattian vaihtuminen kokolattiamatoista laataksi toi optisen illuusion lisäksi tilaan myös mukavan kaiun. Ruokailun äänten lisääntyessä, tuntui kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin, suoraan vanhan linnansaliin tai vilkasliikenteisen juna-aseman ravintolaan. Vielä mainittakoon, että lounas maistui oikein hyvälle. Toivon, että pääsen näkemään paikan myös iltavalaistuksessa, kun tila muuttuu taas erilaiseksi. (Eikä tuo klubin puolikaan näyttänyt kovin vastenmielisestä...)








...










Restaurant and Night Club Intro designed by Joanna Laajisto.
Pictures Mikko Ryhänen


× Last four pictures by me.

Ravintola Intro
Kauppakatu 20, 
70100 Kuopio



Pin It!

10 kommenttia:

  1. VAU! Enpä ole ehtinyt vielä itse täällä uudistuneessa Introssa piipahtamaan. Näyttää kyllä tosi upealta ja eihän tämä edes ole valkoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ehkä valoisuus on sekoittanut puskaradion ;)

      Poista
  2. Oho! Todella keskieurooppalaisen tyylikäs! Onpa hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Ammatillaisen kädenjälki näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tyylikäs. Keskieurooppalainen tuli minullekin mieleen, hyvä sanavalinta! Suosittelen lämpimästi,jos tännepäin joskus eksyt :)

      Poista
  3. Kiitos tästä vinkistä! :) Täytyy laittaa paikka tutustumiskohteiden listalle!

    VastaaPoista
  4. Voi että hieno, tuolla pitää päästä joskus käymään. Todella kaunis lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Minustakin lopputulos on mielettömän fiini ja huolella suunniteltu. Erottuu edukseen!

      Poista
  5. "Lattian vaihtuminen kokolattiamatoista laataksi toi optisen illuusion lisäksi tilaan myös mukavan kaiun. Ruokailun äänten lisääntyessä, tuntui kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin, suoraan vanhan linnansaliin tai vilkasliikenteisen juna-aseman ravintolaan."

    Tuo kaiku ei ole mukava. Melu ei ole mukavaa. Jos minulla on tilaisuus istua työpäiväni vilskeessä hetkeksi alas syömään hyvää ruokaa, teen sen mieluummin paikassa jossa pää ei leviä melun takia. Minun mielestäni sisustussuunnittelija on jättänyt akustiikan suunnittelun tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät rauhallisen paikan lounastaa, jossa ruokailun äänet eivät ärsytä.

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...