7.8.2013

K*A*N*G*A*S*V*U*O*K*K*O

Kutsu minua myöhäisheränneeksi, mutta minuun iski valtava inspiraatio kirjoittaa aiheesta vasta nyt, vaikka kesä on jo hiipumassa. Ehkä joku muukin siellä etsii  keinoja, kuinka saada kesä jatkumaan sisätiloissa, kun ulkona illat viilenee ja ensimmäiset lehdet kellastuu.

Kuin varkain, olen alkanut tykätä kukkakuvioista sisustuksessa. Olen hylkinyt kukkia ja kaikkea romanttista, niin kauan kuin muistan. Tai siitä lähtien, kun pääsin teininä eroon ruusutapettisesta makuuhuoneestani. Nyt kukat kiehtovat minua. Enkä tarkoita mitään yltiöäklöjä pinkkejä ruusuja, vaan olen  inspiroitunut kasviaiheista, luonnonkukista, akvarellimaisista piirroksista, jotka koristavat kotia tyynyistä tapetteihin.

Oikeastaan sain inspiraation tähän tekstiin kuvasta, johon törmäsin lapsuudenkaverini facebook-sivuilla. Albumi sisälsi kuvia hänen syntymävuodeltaan, 1982. Asuin hänen naapurissa ja ystäväni vietti mummolassaan kaikki kesät. Pysähdyin katsomaan kuvaa, jossa oli muovinen, oranssi pihapöytä.  Kuva herätti minussa voimakkaan muiston, sillä sen ääressä leikimme monet leikit.  Seuraavassa kuvassa ystäväni poseerasi siskonsa kanssa, mutta huomio kiinnittyikin heidän selkänsä takana olevaan tauluun kangasvuokosta. Kaunis, eikö?


Yksityiskohta valokuvasta vuodelta 1982.

Ensimmäinen luonnonkukka-buumi käytiin läpi  keväällä,  kertoo trendbible, joka tosin ennusti kasviaiheiden uudelleentulemisen jo vuonna 2011 . Boråstapeterin viime keväänä julkaisema tapettimallisto Garden Party on kunnianosoitus kesälle ja luonnolle. Tässä heidän kaunis tapettinsa, joka sopisi mainiosti vanhan mansardikattoisen huvilan seinälle, tai rantasaunaan, jos sellaisen ihanuuden sattuisi omistamaan. 


Ripaus kesämuistoja seinällä, Boråstapeter Garden Party 3451

Eksyin kasviaiheita etsiessäni moniin blogeihin, joissa luonnonkukkia näkyi koulutaulujen muodossa. Koulun opetustaulut ovat olleet monille keino tuoda akvarellitaidetta sisätiloihin ja minuakin viehättävät nämä kasviaiheiset taulut, kuten Ebba Masalinin tummalle pohjalle maalamat kasvit. Kun taulut ovat harvinaisia, osataan niistä pyytää kovaa hintaa (netissä taulut liikkuvat noin 40-80 euron tietämillä). Kurkkaapas vaikka Annikan olohuoneen ihanat opetustaulut blogista Vihreä talo.


Tässä lisää inspiraatiota kodinsisustukseen.

H&M Home Conscious -mallisto kesältä 2013 on vielä kaupoissa.

Aidoista kukista ja lehdistä saa näinkin sieviä tauluja.
Kuvassa yksityiskohta Asuntomessuilta 2013,  kohteesta Tunturikoivu.

Viherkasveilla tuot kesän tuntua sisälle. Kuvat sisustussuunnittelija Lotta Agatonin kotoa.


Täytynee kaikin keinoin yrittää saada viherkasvit elämään kauemmin kuin takapihan pelargoniat. Onko siellä joku muu, joka muuttuu haikeaksi näin kesän lopulla?

Terveisin Emilia, joka ei ihan vielä halua kaivaa villasukkia tai kynttilöitä esille.









Pin It!

4.8.2013

M*A*A*L*I*A P*I*N*T*A*A*N

Isäni tuli auttaman ulkomaalauksessa ja kolmessa päivässä hujautti rakentaa telineet ja maalata puolet talosta. Ammattilainen työssään - todellakin! Siitä kiitos ja kumarrus! Tässä kuvia maalatusta kodistamme. Vielä on päättämättä millä sävyllä laitetaan räystään aluslaudat. Onko mielipiteitä, vaihtoehtona, harmaa, valkoinen ja ruskea...



Älä välitä sotkusta kuvan etualalla, tai maalamattomasta teknisen tilan seinästä oikealla. Julkisivussa on nyt maalia!
Maalina Tikkurilan Paperi f497.

Siinä sitä on, valkoista seinää.

Harmaa maali loppui kesken ja päätyseinän 'mustanaamio' jäi vielä odottamaan maalausta.

Lähikuvaa takaterassilta.

Sitten vähän laajempaa kuvakulmaa...

...ja lopputulosta vähän kauempaa.

Milläs värillä sudittas nuo aluslaudat...?

Tai pilarit ja rimoitukset...? Siinäpä pulma.








Pin It!

2.8.2013

ASUNTOMESSUJEN*PARHAIMMAT*PALAT


Lopuksi ajattelin palkita messujen parhaimmistoa, inspiroivimpia tiloja ja ratkaisuja. Saa olla eri mieltä, mutta minua nämä kohteet henkilökohtaisesti liikuttivat.

I wanted to pick up some of the best ideas and inspiring decorations from this year's Housing Fair Finland. You may totally disagree, but these interiors made an effect on me.




YHTENÄISIN KOKONAISUUS

Durofix Kototalo (20),
sisustussuunnittelu Helena Karihtala

Messujen ehyin kokonaisuus oli ehdottomasti Durofix Kototalo, jonka sininen väri kuljetti vierailijan harmonisesti läpi talon. Keittiö on rohkea - muttei liian. Näin kuvista katsottaessa voisi luulla, että vain hullu valitsee sinisen keittiön, mutta sinisen sävy oli kaunis mustikkainen, kuin Arabian 24h astiastossa. Sama väri toistui maalisävynä lastenhuoneen seinässä, wc-tilassa, sekä kodinhoitohuoneen tehosteseinässä. Sinisen pariksi oli valittu keltaisia yksityiskohtia, kuten kastelukannu kodinhoitohuoneen tasolle, radio vessaan tai sitruunat keittiön pöydälle. En tiedä oliko ne kotoisasti asetetut vaunut eteisessä, vai erillinen ompelupiste, joka sai minut tykkäämään tästä kodista, mutta sisustus ainakin poikkesi raikkaasti muista kohteista, siitä siis propsit. Voit muuten käydä kurkkaamassa lisää tämän projektin valmistumisesta Helena Karihtalan kirjoittamasta blogista osoitteesta http://www.asuntomessut.fi/blog/helena-karihtala.











PARAS KEITTIÖ

Mielestäni messujen paras keittiö oli Lapplin Lumon(10) mittatilaustyönä teetetty saarekekeittiö. Välitilassa oli eleetön peililasi ja saarekkeeseen asennettu liesituuletin ei peittänyt näkyvyyttä ruokailutilan ja keittiön välillä. Mustan ja puun yhdistemä  puri ainakin minuun ihan täysillä. Keittiön on toimittanut Solid Furniture.







VÄLIOVI - UUTUUS

Kotimatkalla pohdimme liukuovimahdollisuutta kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen välille. Liukuovet olivat ehkä liiankin paljon esillä messuilla, kun silmä alkoi etsiä muita ratkaisuja. Ihanimmat väliovet löytyivät Lammi-Kivitalon Validus Motuksesta. Fenestran Witka Wood sisäovet ilahduttivat jälleen mustan ja puun yhdistelmällä. Mielenkiintoa loivat vaneriset karmit, upotetut piilosaranat ja  ulko-ovimainen ulkonäkö.






PARAS NÄKYMÄ

Messut ovat siitä ihana paikka, että siellä pääsee ihailemaan näitä hulppeita kaksikerroksisia taloja, joissa en mitenkään voisi asua kahden rasavillin lapsen kanssa. Lasiset kaiteet ja korkeat tilat yksinkertaisesti kauhistuttavat. Mutta, jos unohtaa tämän tapaturma-aspektin, voi ihailla upeita tiloja. Monessa kohteessa oli avoin näkymä toiseen kerrokseen ruokailuryhmän yläpuolelta tai olohuoneen puolelta. Mutta löytyi myös kohteita, joissa koko alakerran tupakeittiö oli nähtävissä yläkerrasta käsin. Parhaan näkymän palkinnon kuitenkin saa Omatalo Maisema  (19). Se oli huikea!







KOTOISIN TALOPOHJA

Useimmat 1-tasoiset talopohjat noudattivat messuilla linjaa, jossa keittiö, ruokailutila ja olohuone olivat yhtä suurta tilaa ja makuuhuoneet ryhmittyivät vastapäiselle seinustalle. Yksi talopohja oli minulle mieluinen kuitenkin pienellä erikoisuudella, nimittäin porrastetulla ratkaisulla, jossa pesutilat takkahuoneineen ja terasseineen olivat lisäksi omassa siivessään. RTV-Pintamateriaalitalon (5) pääsisäänkäynti oli siististi toteutetun terassin yhteydessä, vaikkakin sisäänkäynti messuvieraille kävi kodinhoitohuoneen kautta. Kohteen sisustus nyt ei ollut minulle se mieluisin, mutta porrastettu ratkaisu toi mukavaa vaihtelua muihin messutaloihin. Tilavat vaatehuoneet ja wc:t makuuhuoneiden yhteydessä ansaitsevat myös pisteet. Parasta asunnossa oli erillinen takkahuone ja lasitetut terassit. Terassilta löytyi niin oleskeluryhmä, kuin poreammekin. Luksusta, jep!


5 RTV-Pintamateriaalitalo

5 RTV-Pintamateriaalitalo
Kuvat:  http://www.asuntomessut.fi/hyvinkaa-2013/5-rtv-pintamateriaalitalo



UPEIN TAKKA

Täytyy myöntää, että tänä vuonna en inspiroitunut mistään takasta. Johtuneeko siitä, että omamme on jo tilattu, vai eikö messuilla vaan ollut esitellä mitään uutta ja erikoista. Parhaimman takan palkinnon saa Tulikiven messupisteellä esitelty Kide-takkauuni. Vihdoin pääsin näkemään pinnan livenä ja miten hieno se oli! No, jospa saisin takan sitten siihen seuraavaan kotiin ;)






ERIKOISIN KATTO

Mielenkiintoisin kattomateriaali löytyi Sebastian Sandelinin sisustamasta Bassotalo Villa Avantista (24). Kuvat saavat kertoa miksi.






TYYLIKKÄIN VESSA

Jämerä-Sisussa (28) oli panostettu tyylikkäisiin laattavalintoihin. Oleskelutiloihin oli valittu mustaa, neliönmuotoista ja himmeästi kimaltelevaa laattaa, joka näyttää varmasti upealta, kunhan messujen aikaiset suojukset voidaan ottaa pois. Laattavalinnat olivat tarkkaan harkittuja myös kodinhoitohuoneessa, pesutilassa, sekä mustanpuhuvassa vessassa. Tyylikkäimmän vessan palkinnon saa siis rohkean musta vessa.



Tässä vielä Jämerä-Sisun olohuoneen laattalattia.




 VALAISTUSIDEOITA

Messuilta sai paljon ideoita valaistukseen ja esittelenkin lopuksi kivoja ideoita valaistuksen toteuttamiseen.


Betonimaiset riippuvalaisimet, Kimara Aurinkorinne(6)

Näyttävät riippuvalaisimet tuovat rytmiä käytävämäiseen tilaan, Jämerä-Sisu (28)

Valolistan avulla luot tunnelmaa, Passiivikivitalo Lumikki (15)

Listan avulla totetettu valaistus tv-tason yläpuolelle, Tunturikoivu (11).

Kaiteen valaistus on kiva idea, Kivenherra (21)

Rappusten valaistusta, Bassotalo Villa Avanti (24)

Toisenlainen rappusten valaistus, Omatalo Maisema (19)

Upotettu led-valaistus saunassa, Lammi-Kivitalo Validus Motus (27)

Tähän toteutukseen olisi ollut kiva tutustua lähempääkin, lähinnä mietityttää miten valo on suojattu vesiroiskeilta,
Validus Motus (27).

Lammi-Kivitalon Majan(25) valaistus oli omaa luokkaansa, kuin sadepisaroita
 olisi valunut seinää pitkin. Upeaa!







Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...