15.2.2015

KYLPPÄRIREMPPA


Olen tällä viikolla nähnyt blogiystäviä, juhlinut ystävänpäivää oman kullan kainalossa ja aloittanut pitkästä aikaa neulonnan. Takkuilevan alun (eli parin puretun neuloksen ja koetilkun) jälkeen, sain haaveilemani optisen illuusioneuleen alulle. Ilman ohjetta neulovalle sattuu tietenkin mokia, joten ilman niitä ei tämäkään tekele ole lähtenyt. Haaveilemastani tyynynpäällisestä uupui silmukoita, joten neulon siis piponlevyistä tyynyä. Kuvia voit kurkkia instagramista, minut löydät sieltä nimimerkillä emiliakarenina. Esittelen tuotosta täällä blogin puolella myöhemmin, jos mitään esiteltävää tulee olemaan. 

Viikonloppuna ehdin ajella Kuopion rautakaupoissa etsimässä seinä- ja lattialaattaa remonttikohteeseen, josta viimeksi kerroin. Viimeksi 90-luvulla remontoitu sauna ja kylpyhuone halutaan päivittää tähän päivään ja minut pyydettiin avuksi pintamateriaalien valintaan. Kylpyhuone on malliltaan suorakulmainen, jonka päädyssä on noin kolmen neliön sauna. Suurimman muutoksen tilaan tuo saunan ja kylppärin välinen seinä, joka remontissa purettaisiin ja tilalle tulisi lattiasta kattoon yltävä lasiseinä. Jos seinä on mahdollista purkaa, saadaan kylppäriin paljon valoa saunan ikkunan kautta. Myös pintamateriaaleilla pyritään vaikuttamaan kapeahkon kylpyhuoneen valoisuuteen. Kylpyhuoneeseen halutaankin paljon vaaleaa pintaa, marmorikuvoitua laattaa ja saunaan valkokäsiteltyä paneelia.

Tässä inspiraatiotaulu kylpyhuoneen pintamateriaaleihin.
Remontoitavan kohteen  pintamateriaaleja.

Kuvan keskellä on piirtämäni 3D-kuva kylpyhuoneen toisesta pitkästä seinästä, jolle suurin osa toiminnoista sijoittuu. Seinille tulisi Villeroy&Bochin laatta New Tradition Bianco (30x60), jossa on hento viivamainen kuviointi ja kiiltävä valkoinen pinta. Suihkun taakse yksityiskohdaksi ehdotan Pukkilan lasi/luonnonkivimosaiikkia GSM-4890 (30x30), josta niin ikään löytyy marmorimaista kuviointia. Mosaiikkia voisi käyttää koristeena myös toisella pitkällä seinällä. Lattiaan on harkinnassa Open Space -malliston OPS 2002 Ankerite klinkkerimosaiikki (5x10), mutta perinteinen 10x10 laatta ei ole poissuljettu. Itse tietysti hehkutan kuusikulmaisen laatan puolesta, mutta vähän veikkaan, ettei tämäntyyppinen laatta mene läpi.


IMG_0309.jpg
6-kulmaista laattaa löytyy ainakin Pukkilan Natura-mallistosta.
(Kuva on Undir súd -blogista)

Kollaasiin valitsin kylpyallaskalusteeksi Hafa Sun -merkkisen kalusteen (vas. yläkulma) lähinnä sen muotoilun vuoksi. Vetimettömyys sopisi hienosti ylelliseen kylpyhuoneeseen. Mutta jonkilainen mittatilauskaluste tilaan on hankittava, kun tason alle sijoitetaan myös pyykinpesukone. Jos  budjetti antaa myöten, suosittelisin komposiittitasoa, johon on mahdollista upottaa allas, joka saadaan samanvärisenä kuin taso.

Komposiittitaso olisi hieno vaihtoehto vaaleaan kylpyhuoneeseen.
(Kuva Monicas hus -blogista.)

Tällä hetkellä saunassa on upotettu valaisin, jonka nähtyäni ajattelin heti - poistoon. Mutta tarkemmin ajateltuna voisi katon lokeroa hyödyntää ja luoda illuusio kattoikkunasta, kuten alla olevassa kuvassa on tehty. Katossa olevan kolon koko on noin 50x50, joten oikeanlaisella valaisimella ja lasilla saisi saunaan uniikin valaistuksen.


Kirkkaalla valolla ja siistillä paneloinnilla voisi saunaan luoda näinkin näyttävän valaisimen.
(Kuva Suomen Tervaleppä Oy)

Itse ainakin tykkään hirmuisesti tuosta valkoisesta saunasta. Kollaasin vaalea sauna on viime kesän Loma-Asuntomessuilta kohteesta Villa Aava.   Vaaleat haapalauteet oli meilläkin haaveissa, mutta rakennusaikana ei tajuttu, että haluamaa paneelia ei noin vain ole saatavilla. Sitä sitten kiireessä joutuu tekemään kompromisseja.

Rautakauppareissu oli muuten hedelmällinen. Liikkeisiin oli tullut mukavasti sementtilaattoja (joita ei vielä vuosi sitten ollut) marokkolaisilla kuvioinneilla ja en voinut olla niitä ihailematta. Jos nyt olisin rakentamassa, valitsisin kuviolaattoja ehdottomasti kylppäriin, vessaan, eteiseen. Hinnasta viis.


Sementtilaatat marokkolaisilla kuvioinneilla houkuttaa.
(Kuva Domus Classica)



Muut kollaasin kuvat │

Sauna: Loma-Asuntomessut Villa Aava
Kylpyhuone: Kylpyhuoneremontit, Laattapiste
Kiuas: Harvia Cilindro F, White
Pyöreä peili: Ikea Stocholm


Pin It!

5 kommenttia:

  1. Oi kun näyttää hyvältä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maikki. Nyt vain eka sovitaan budjetista ja katellaan miten suunnitelma muuttu :D

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä ja juuri viimeviikolla ihasteltiin asiakkaani kanssa noita kuusikulmaisia lattialaattoja. Upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kauniita. Harmittaa, kun ei uskaltanut laittaa tähän kotiin ja vielä enemmän surkuttelen noiden kuviolaattojen perään... No, seuraavaan kotiin sitten joskus ;)

      Poista
  3. Itse haaveilen noista marmorilaatoista ja pinnoista. Mittatilauskalusteet tulee meillekin, kun remontti aloitetaan ja päästään siihen vaiheeseen. Meillä muutenkin rempataan useampaa huonetta tällä hetkellä, joten valinnanvaikeus on ehkä tässä se pahin tekijä. Mutta tosiaan, nuo laatat kuvioilla ovat kyllä kauniit. Mistähän vain löytyisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...