Olen kirjoittanut keittiöön liittyviä postauksia varmaan eniten koko blogihistoriassani. Muistan aloittaneeni keittiömme suunnittelun noin vuosi sitten ja ensimmäinen keittiötä käsittelevä kirjoitus löytyykin tammikuulta '13, sen voit lukaista
täältä. Toinen keittiön suunnitteluun liittyvä kirjoitus löytyy
täältä. Kuten huomaatte, on suunnitelmat olleet aika selkeät heti alkuvaiheesta asti. Tämä on itse asiassa kolmas keittiö, jonka suunnittelin. Muistan haaveilleeni Kvikin kiiltävistä ja vetimettömistä Mano-ovista jo silloin neljä vuotta sitten, kun remontoimme ensiasuntoamme. Siksipä kai keittiötoimittajan valinta oli yllättävän helppoa.
Keittiön pintamateriaalit olivat jonkin aikaa hakusessa, niistäkin olen tehnyt postauksen viime elokuussa, sen voit lukaista
täältä. Muistan pohtineeni ensin valkoisia tasoja keittiöön, mutta ne väistyivät, kun näin Ala Carten keittiön Keittiömaailman myymälässä viime kesänä. Siellä oli nerokkaasti yhdistetty puinen saareke harmaaseen tasoon. Nappasin idean meidän keittiöön ja onneksi Kvikiltä löytyi nuo ihanat laminaattitasot tämän toteutukseen. Välitilan laatan löysin taannoin Laattapisteen nettisivuilta, mutta ostopäätös syntyi heti, kun pääsin näkemään laatan livenä myymälässä. Kodinkoneet ovat Whirlpoolin ja katossa killuu Falmecin Polar White -liesituuletin. Seinän maalisävy on Tikkurilan X486. Astianpesukone on nostettu korkeammalle, se on tuossa jääkaapin vieressä. Allas on Ikean Boholmen, 80 cm leveään kaappiin sopiva. Iso allas on ihan ykkönen ainakin meidän perheessä, jossa tiskiä kertyy ihan mallikkaasti. Hana on rosterinen Grana Agrion.
Ja mitä stailaukseen tulee, niin keittiön nurkkaan olen koonnut esille sinisiä astioita. Lautaset on saatu lahjaksi miehen mummolta viisitoista vuotta sitten. Ne ovat käytössä meillä edelleen, vaikka ovat vanhoja (minulla ei ole harmainta aavistustakaan ovatko arvokkaita tai ei), mutta kylläpä niistä maistuu savolainen mykyrokka maailman parhaimmalle.
Ps.Ostin vielä tuommoisia kukan reuhkoja, ettei kukaan vaan huomaisi, että keittiöstä puuttuu verhot ja baarijakkarat. Onnistuinko hämäämään? Ideoita baarijakkaroista otetaan vastaan!