Saatoin joskus paasata eräälle bloggariystävälleni tästä pojan huoneen tapetista, joka on mielestäni ollut kotimme paras sisustuspäätös. Pojan huoneen vuoristotapetti löytyi MissPrintin mallistosta ja sen graafinen, mutta samalla skandinaavinen muotokieli kiehtoi minua - kuten myös keltainen väri, joka sattui olemaan pojan vaatimuslistalla ykkösenä. Moni on sanonut tapetin muistuttavan muumilaaksoa ja olen aivan samaa mieltä. Toisaalta kuvio on mustavalkoisena aika ajaton ja sopii kasvavan pojan huoneeseen vielä pitkäksi aikaa.
Keltainen ei ole minun lempiväreistäni ykkönen, mutta sen olemassaolo tekee minut iloiseksi ja etenkin sitruunankeltainen yhdistettynä sinivihreään on yksi lemppareistani. Kotoamme löytyy keltaista siis pojan huoneesta, keittiön muumiastioista ja löytyypä eteisestä pari Nokian keltaisia kumppareita. Omasta vaatekaapistani ei keltaista juuri löydy. Paitsi yhdestä kukkamekosta.
Yksi väri. Yksi päivä. Haasteen tarkoituksena on löytää kodista 5 väriä ja esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan.
Värihaasteen minulle heitti Nuapurissa-blogin Maru. Tänään haastan Lauran Leijonanpesä-blogista. Otatko haasteen vastaan?
