Näytetään tekstit, joissa on tunniste järjestelmäkamera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järjestelmäkamera. Näytä kaikki tekstit

17.7.2013

R*A*N*D*O*M P*I*C*S

Lakaisin tänään satayhdeksän neliötä sahanpurua ja olin onnellinen. Oman kodin eteen on niin ihana tehdä töitä, vaikka sade hakkaisi peltikattoon eläimen raivolla tai tuuli paukuttelisi ulko-ovella. Maanantaina saimme paneelit teknisen tilan ympärille. Tiistaina pojat nakuttelivat yläpohjan koolauksia. Tänään he touhusivat jotain villojen kanssa yläpohjassa. Minä siivosin jäljet ja harjoittelin kameran käyttöä.

Seuraa arkista työmaataidetta.














Pin It!

4.7.2013

B*DAY

Sain syntymäpäivälahjaksi kameran ja se on Canon EOS 600D. Tästä lähtien kaikki kuvat on otettu kyseisellä kameralla. Voi, kun minä tykkään siitä. Olen aiemmin kuvannut järjestelmäkameralla opiskeluvuosinani, mutta eihän opeista enää ole mitään muistissa. Toiset ne olivat tekniikat silloin 2000-luvun alussa! Kameran kuvat kun tallentuivat filmille, jotka sitten ITSE kehitimme. Voi, sitä tuskan määrää, kun otokset olivatkin ala-arvoisia. Että uusiks vaan, nii! On se nykymaailmassa kaikki turhan helppoa. Huonot kuvat klikkaamalla roskikseen, humpsista vaan. Tässä kuitenkin sensuroimattomia ensiotoksia tontilta. Jospa rankkasateet olisivat tältä kesältä ohitse ja tänään saatas peltiä meidän katon suojaksi. Aurinkoista päivää!









Mansikkakakkua aamupalaksi, nam!














Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...