Näytetään tekstit, joissa on tunniste Indiedays. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Indiedays. Näytä kaikki tekstit

3.8.2014

DIY - TERASSIPÖYTÄ


Olen unohtanut kertoa, että nikkaroimme pöydän meidän terassille. Joku saattaa muistaa, että ostimme Ikeasta Bråkig-sarjaan kuuluneet kuparinväriset pukkijalat. Haaveilin työpöydästä makkariin, mutta sen jäädessä edelleen haaveen tasolle, sain tilalle ihanan terassipöydän. 




Pöytä on kasattu neljästä 148mm leveästä lankusta. Näistä rakennuksen ylijäämälankuista leikkasimme 180cm pätkiä, jotka ruuvasimme kiinni pukkijalkoihin. Vähän se pöytä aluksi keikkui, kun osa laudoista oli kieroja, mutta pienet siivut puuta jalkojen alle sai pöydän asettumaan. Ajattelin jättää pöydän sään armoille harmaantumaan, enkä käsittele sitä millään. En malta odottaa, että saamme terassirimoitukset paikoilleen ja pääsemme aloittamaan istuinpenkkien valmistus. Nyt pöytä oikein huutaa tuoleja ympärilleen. Nuo kuvassa näkyvät jakkarat olivat lainassa synttärijuhlien aikaan.



Olen mielettömän onnellinen myös kahdesta muusta. Lauantaina sain solmia uusia ystävyyssuhteita savolaisten sisustusbloggajien tapaamisessa. Mistä bloggarit puhuivat, mitä me touhuttiin ja missä kävimme, kerron teille myöhemmin. Se toinen asia liittyy yhteistyöhön, jonka olen saanut solmia Indiedaysin kanssa. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu monta muuta. En saanut sitä työpaikkaa, jota joskus hain, mutta olen saanut paljon muuta. Se esimerkiksi, mitä kaikkea me vahvat savolaisnaiset ja sisustusbloggaajat tulemme saamaan aikaiseksi yhdessä, jää nähtäväksi. Mutta toivon, oi,  hartaasti toivon, että tämä syksy on alku jollekin paremmalle. Ihan uudelle.




Pin It!

7.4.2014

NEWS

Tuntuu ristiriitaiselta olla täällä ulkomailla, kun kotona tapahtuu kaikkea uskomatonta. Sain tänään viestiä, että Indiedays on valinnut lattiatyynyni 10 parhaan DIY - vinkkien joukkoon! Wau ! Mikä kunnia! Juttuun pääset alla olevasta linkistä. Löydät ohjeet lattiatyynyjen tekoon DIY - kuvakkeen alta sivupalkista.
Mahtavaa maanantaita kaikille. Täällä sataa nyt vettä. Tuoksuu ihan kesälle.









Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...