Nykyään tulee liian harvoin jaettua inspiraatiota, joten tehdään siihen heti muutos. Näen päivittäin satoja sisustuskuvia lähinnä sen takia, koska seuraan Instagramissa ja Pinterestissä pelkästään sisustusaiheisia julkaisuja, bloggaajia, yrityksiä ja suunnittelijoita. Tämän kuvatulvan välistä löytyy helmiä ja varsinkin Tukholman sisustusmatkan jälkeen on tullut miettineeksi, miksei laadukasta skandinaavista muotoilua saa Suomesta. Kotona iskee väistämättä se perusmarkettiahdistus, kun on saanut kävellä toinen toistaan tyylikkäimmissä sisustuskaupoissa. Takaisin tullessa on tarjolla vain muodotonta muovailua, noh näin kärjistetysti.
on tanskalainen kuvittaja ja suunnittelija, joka on valmistunut Tanskan Design Schoolista vuonna 2003. Työskenneltyään monta vuotta muotoilun alalla, päätti hän viimein toteuttaa unelmansa ja perustaa oman tuotemerkkinsä. Pian hänen kuvittamiaan tuotteita myytiin designkaupoissa ympäri Skandinavian ja maailman.
Hänen työnsä keskittyy abstrakteihin aiheisiin tai eläinhahmoihin. Hän itse kuvailee työtänsä graafiseksi runoudeksi, jossa on ripaus satumaisuutta. Hyvin yksityiskohtaiset taideteokset ovat saaneet inspirtaationsa luonnosta, unista ja lapsuuden muistoista. Minua puhuttelee erityisesti kasviaiheet ja nämä pressikuvat (!), jotka on stailattu todella kauniisti. Mitä pidätte näistä?
Kuvat / Photos http://sofieboersting.com
Verkkokauppa / Shop http://sofieboersting.getshopflow.com/
Mielenkiintoisia töitä. Minulla on ajoittain kuvaähky. Liikaa kohinaa, sitten se mene ohi. Hyvää kesää sinulle.
VastaaPoistaKiitos Terhi, välillä tosiaan on pakko pitää taukoa kuvatulvasta, mutta sitten kun täytyy löytää jotain, on kuvien pariin mukava palata. Hyvää kesää myös sinnekin :)
Poista