MENNINKÄISEN ILTAPALA

Tiitiäinen, metsäläinen,

pieni menninkäinen,

posket tehty puolukasta,

tukka naavatuppurasta,

silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen, metsäläinen,

pieni menninkäinen,

keinu kuusen kainalossa,

tuutu tuulen kartanossa,

sammuta siniset tähdet.

- Kirsi Kunnas-

  

"Menninkäisen iltapala" toteutettiin yhteistyössä kotoa löytyneiden 

pikkuapureiden ja rekvisiitan avulla. 

TERASSIKALUSTEET

Olen haaveillut pääseväni käsiksi terassin stailaukseen ja istutuksiin jo jonkin aikaa. Tänään vihdoin aukeni tilaisuus, kun viikonlopun kalenteri osoitti tyhjää. Sain nimittäin Viron reissulta kovan flunssan, jonka kourissa olen taistellut koko viikon. Akkujen latauduttua oli sunnuntaina hyvä hetki tarttua tuumasta toimeen.

Kävimme lasten kanssa poimimassa pihlajanmarjoja, käpyjä ja oksia terassin stailausta varten. Asettelimme kaikki nuo edellämäinitut, sekä taljat ja tyynyt, kynttilät ja omenat kauniisiin asetelmiin - mutta arvatkaas mitä tapahtui. Vettä. Vettä alkoi sataa kaatamalla.

Siihenpä jäi kuvien ottaminen. Yhden kuvan sain napattua instagramiin, ennen pisaroita.

Ei voi mitään, mutta huomenna uusi yritys. 

Viimeksi terassille valmistuivat nämä kuutiot

Terassikalusteet ovat mieheni käsialaa. Mäntylankut on maalattu Tikkurilan mustalla Valtti-kalusteöljyllä.

Mitäs tykkäätte Clas Ohlsonin ulkovaloista?

PERSPEKTIIVIÄ HAKEMASSA

Milloinkaan aiemmin minulla ei ole ollut näin vaikeaa aloittaa blogitekstiä kuin nyt, sillä en oikein tiennyt miten matkakertomukseni aloittaisin. Vietin viime viikon työmatkalla Virossa, kaupungissa nimeltä Narva. Yleensä matkakuvia on mukava näytellä, mutta tällä kertaa kaupunki, joka sijaitsi aivan Venäjän rajalla, oli hyvin erikoinen ja hyvin kaukana sellaisesta kauniista kohteesta, jota passaa esitellä blogissa. Jokusen kuvan latailin Instagramiin, mutta kulttuurishokki ei ehkä välittynyt niiden kautta.

Se hotellin itäsiipi.

Matkamme Virossa alkoi Tallinnasta, josta kesti neljä tuntia ajaa läpi aavemaisen maaseudun kohti Narvaa. Perillä olimme ennen puolta yötä ja vastassa oli hiljainen, rapistumaan jätetty kaupunki, joka sai selkäpiin karmimaan. Sitä turvattomuuden tunnetta ei paljon kirkastuva aamu helpottanut, kun hotellihuoneen ikkunasta näkyvä "itäsiipi" sai silmät selälleen. "Missä minä olen?", täytyi kysyä itseltään monta kertaa. Onneksi huumori auttaa monessakin asiassa ja niin vaan huumorilla selvittiin ne sängystä löytyneet luteet, kuin siivouskopinkokoiset hotellihuoneetkin.

Narvan kulttuurinähtävyyksiin kuuluu Narvan linna.

Kivirakenteinen linna rakennettiin 1300-luvulla.

Narvajoen toisella puolella on Venäjä. Kyseinen rajajoki sijaitsi parin sadan metrin päässä hotellistamme.

Omituisinta kaupungissa oli, ettei missään näkynyt normaalia elämää, äitejä lastenrattaiden kanssa, pariskuntia lenkillä, tai ulkoiluttamassa koiraa. Vastaantulijat olivat niitä laitapuolen kulkijoita, ihmiszombieita, tai maatuskamummoja kävelykeppeineen. Näkymä oli kuin 70-luvun Suomesta, jonka rikkoi aivan upouusi kauppakeskus, jonne myymälämme avattiin. Jäin miettimään, näimmekö kaupungista vain yhden puolen. Mutta onneksi paikalliset työntekijät näyttivät sitä normaalia elämää ja ottivat meidät ilolla vastaan. Keskustelu sujui luontevasti elekielellä, puhuihan suurin osa pelkkää venäjää. 

Sain reissusta myös monta uutta ystävää, jotka kotiin tullesaan päivittivät facebookia huojentuneena: "Onnellinen, että saan pestä pyykkiä, ajaa autolla ja laittaa ruokaa." Itsekään en ole aikoihin tuntenut oloani näin onnelliseksi seuratessani lasten leikkimistä tai juodessani vettä suoraan hanasta! Nyt aion nauttia arjen asioista täysillä ja olla onnellinen, että saan asua uudessa kodissamme kaikkine arjen mukavuuksineen. Ehkä tämä perspektiiviloma oli ihan paikallaan. Opinpahan arvostamaan ainakin jääkaapin olemassaoloa.