9.5.2014

DIY - VÄRJÄTYT SULAT│DIPPED FEATHERS




Jotkut asiat odotuttavat ja pitkään. Värjättyjä sulkia olen halunnut tehdä tästä postauksesta lähtien, tai ehkä jopa aiemmin. Silloin viimeistään, kun törmäsin kultaisten sulkien diy-ohjeeseen täällä. Nyt olen nauttinut pienen pätkän kesälomaani ja ehtinyt tekemään kaikenlaista. Tästä kerron hiukan myöhemmin, ensin kuitenkin ohjeeseen.

Materiaalit│

Sulkia 
Askartelumaalia
Kimalletta
sekä astian dippausta varten

Tarvikkeet ostin Askartelukulmasta, joka on paikallinen askarteluliike täällä Kuopiossa. (Verkkokauppaan pääset tästä.) Pebeo Deco Pearl askartelumaali on vesiohenteinen. Ohensin maalia vedellä, jotta se olisi juoksevampaa ja dippaus olisi helpompaa. Kimalletta ripottelin sulkien päälle heti värjäyksen jälkeen. Sulat kuivuivat noin parissa, kolmessa tunnissa. Aluksi ajattelin, että olisin pujotellut sulat rautalangan avulla makuuhuoneen seinälle roikkumaan. Muistin kuitenkin vanhan kehyksen, jonka olin saanut lahjaksi äidiltä. Kolme sulkaa pääsi koristamaan nyt takanreunusta. Loput jäivät odottamaan inspiraatiota lasimaljakkoon.











Pin It!

20 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! ihana idea tauluksi tehdä.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit!! Kullan kimalle käy tosi ihanasti noihin sulkiin. Nämä on täydelliset! Tässä on yksi linkki jos haluaa tehdä paperisia sulkia :)

    http://liagriffith.com/make-a-paper-feather-garland-with-glittering-tips/

    Ja mä tein tällä tavalla (mutta ehkä pakko joskus tehdä noita kultaisia!)
    http://athome.casablogit.fi/lue/2014/03/diy-sulkataulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Upeita vinkkejä,kiitos paljon, paperiset näyttävät herkän suloisilta.

      Poista
  3. Todella herkät ja kauniit! Ihana idea. Ihailen kaikkia, jotka jaksavat askarrella. Itse olen enemmän sahaajaruuvaaja-tyyppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Suuremman linjan tuunaukset on helpompi hallita kuin tällainen näpertely :D Mutta näitä oli ihan pakko tehdä!

      Poista
  4. Vautsi, niistä tuli suloiset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ovat kyllä suloiset ja ehkä vähän romanttiset. Aika erikoista minulta :D

      Poista
  5. Kauniita tuli! Tein Dekoon kuvausrekvisiitaksi "dipattuja" sulkia, mutta toteutuksen tein spraymaalilla. Niistäkin tuli kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuulostaa hyvältä. Voisin kokeilla tehdä hopean värisiä sprayllä. Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Sulkien lisäksi myös blogipäivitys näyttää hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari. Tämä lämmittää mieltäni kovasti!

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...