27.12.2013

TAKAN ÄÄRELLÄ







Joulu on kyllä imenyt mehut tästä äidistä, samoin muutto ja viikon kestänyt flunssa. Mutta kaiken tämän sotkun ja sekametelisopan keskellä, olen yrittänyt nauttia uudesta kodista. Suurin osa tavaroista on purettu, tosin vaatteet nököttävät vielä jätesäkeissä ja pyykinpesukone on asentamatta ( ja pyykkivuori kasvaa samaa tahtia kuin kotitöistä syntyvä stressi). Lasten päiväuniaikaan olen yrittänyt istua aina eri nurkassa, kahvikuppi kädessä, tuijotellen ympäriinsä. Voi, kuinka minä tykkään tästä. Kummahan se olisi, jos en tykkäisi. Lempparinäkymäni on esitelty yllä kuvin. Pääosassa valkoinen takkamme, jossa voidaan poltella ekat pesälliset piakkoin. Sitä ennen käydään kyllä ostamassa takaneduslasi ja ainiin, kunnon takkapuita.

ps. Takan takana olevassa seinässä on Tunto Kivi-pinnoite, jonka työvaiheista voit lukea täältä

pps. Lisää kuvia kodistamme löytyy Instagramista.









Pin It!

20.12.2013

SAUNAMME





Siinä se on. Meidän oma sauna. Kiuaskivet on tosin vielä pesemättä ja kiukaan suojakaide asentamatta. Mutta hei, se ei estä meitä menemästä joulusaunaan. Lauteet on testattu koko perheen voimin, myös toppavaatteet päällä istuen, mutta fiilis on ollut kuin hotellin kylpylässä. Näkymä saunasta lasiseinän läpi kylppäriin on upea. 

Täällä sinnitellään vielä hetki muuttolaatikoiden keskellä, mutta huomenna alkaa siivous tontilla ja aattona oleskellaankin sitten mukavasti uudessa kodissa. Tsemiä muille raksaajille. Nyt tuntuu hyvälle. Meillä on valmista. Melkein vois itkee onnesta. Kyllä se loppu tulee, sittenkin.






Pin It!

14.12.2013

TUNNELMAKUVA


VALONTALO: Tunnelmakuva kodin sisustukseen.





















Clare Nolan neuvoo kirjassaan Sydamellä sisustettu, keräämään kuva-aineistoa tavoittelemasta tunnelmasta minkä haluat kodissasi vallitsevan. Olen koonnut Pinterestiin kuvia jo jonkin aikaa, mutta ajattelin esitellä koosteen myös teille, kertoakseni mitä tunnelmaa ajattelin lähteä meidän kodin sisustuksella hakemaan. 

Olen harras skandinaavisen tyylin ihannoija. Pidän vaaleista pinnoista, puusta ja luonnonmateriaaleista ja olen pintamateriaalejakin valitessa yrittänyt pysytellä tässä linjassa. Meillä on  valittu muun muassa puupaneelia ja kivipinnoitetta seiniin ja lattiaan on valittu vaalea saarniparketti. Haluan, että kotimme on sisustukseltaan skandinaavinen, moderni ja pelkistetty. Sisustusta olisi höystetty vintage-kalusteilla ja suomalaisella, ehkä myös afrikkalaisella käsityöperinteellä. Trendit joista pidän tällä hetkellä, ovat graafisuus ja marokkolainen muotokieli. Nämä kaksi inspiroivat minua etenkin tekstiilien muodossa ja toivon graafisuuden ja etnisyyden piristävän kotia esimerkiksi mattojen muodossa.

Värejä, joita kodissamme tulee näkymään ovat luonnonvalkoinen, musta ja harmaa, kirkas keltainen, pinkki ja rehevä punainen. Miten tämä kaikki tulee sointumaan yhteen, jää nähtäväksi. Joku viisas on joskus sanonut, että sisustaminen on alati muuttuva taideprojekti ja sitä se tulee olemaan myös minulle. Odotan innolla, että pääsen miettimään kotia huone huoneelta, ilman aikatauluja ja stressiä. Taideprojekti saa alkaa.


KUVAT │

Via: lineklein.blogspot.dk │www.altfordamerne.dk│Nikola Kragh Riis
Via: designfieldnotes.com 
Plywood Animals by Fermlivinfshop.com
Copper Shade, by Tom Dixon
Sali-matto by Anno
Black and white pillow, houzz.com






Pin It!

12.12.2013

SENSUROIMATON VALONTALO


Kiitos jo etukäteen kaikille ihanista joulukorteista, joita olette jaksaneet väsätä. Joudun kyllä nyt pahoitellen kertomaan, etten tänä vuonna ehdi laittamaan joulua, saati kirjoittamaan yhen yhtä korttia. Huono kummi ostaa lahjatkin viime tipassa. Ensi vuonna sitten paremmalla onnella.

Meidän suunnitelma on muuttaa aatonaattona, eli kaikki vapaa-aika menee viimeistelyhommiin ja kotona pakkailuun. Tässä kuitenkin todella sensuroimatonta kuvamateriaalia Valontalosta. Kuvat napsin tänään hätäseen, mutta juhlan aihetta oli, kun saatiin vihdoin sähköt. Valoa kansalle! 


ulkovalot
takaterassin valaistusta
valaisimme pilarit spoteilla
konstsmide modena ylös/alasvalot

vessan takaseinän laatta sai arvoisensa led-valaistuksen

keittiön laatta odottaa vielä led-valoaan

kattolamputkin toimii

tässä valmistuvaa kodinhoitohuonetta

saunan lauteet vielä vaiheessa

keittiö <3


PS.
Meidän pojalta irtos alkuviikosta ensimmäinen hammas. Äidin sydäntä riipaisi. Siinä se nökötti kämmenellä niin pieni, ensimmäinen hammas, jota kovasti odotettiin puhkeavaksi viisi ja puoli vuotta sitten.

Lämmintä joulun odotusta, toivottelee
tulevan Valontalon väki.







Pin It!

3.12.2013

TAISTELUNI




Ajattelin kertoa nyt pienestä taistelustamme, joka kasvoi vähän liian suuriin mittakaavoihin. Etsimme pitkän aikaa saunan ja kylpyhuoneen kattoon paneelia, toisin sanoen - liian kauan. Tuhlasimme kaikennäköisiin saunasuojiin rahaa - ihan liikaa, sekä ajelimme paneelin perässä ympäri Kuopiota - ristiin rastiin, monta kertaa. Laitoimme sähköpostia kolmeen eri firmaan - mutta tuloksetta. Viimein jouduimme myöntämään, että toiveemme valeurapaneelista oli liian hankala toteuttaa.  Kuopiosta emme siis löytäneet mieluista STS/ STP-profiililla olevaa kuusi, haapa tai leppäpaneelia (mäntyä kyllä). Mieluiten paneeli olisi saanut olla valeuralla, valepontilla, tai kääntöpaneelia (valheellisen rakkaalla paneelilla on liian monta nimeä). Leveys olisi saanut olla 95mm. Kun emme tätä paneelia saaneet Kuopiosta, etsimme netistä, jossa toimitusajat venyivät kahdesta kolmeen viikkoa - not good! Hintakin rahteineen olisi noussut ihan liian kovaksi. Kakkosvaihtoehtona meillä oli kapeampi 45mm paneeli, jolla olisi saanut luotua lähes samanlaisen efektiin. STS-profiililla olevaa paneelia löytyikin sattumalta Puukeskukselta ja materiaalina vielä leppä. Tässäkö se on, riemuitsimme viikko sitten. Kun sitten testasimme parafiiniöljyä, sekä väritöntä ja valkoista saunasuojaa, meinasin repiä pelihousuni. Mikään ei näyttänyt hyvälle ja käsitelty leppä muuttui heti punertavaksi. Jouduimme lopulta turvautumaan hätäratkaisuun ja otimme tänään valmiiksi käsiteltyä harmaata kuusipaneelia (jota laitoimme myös saunan seinään) jä käsittelemme sen Supi Arcticilla helmiäishohtoiseksi. (En enää keksinyt muuta, siis luovutin, pyydän anteeksi.)

Tästä taistelusta viisastuneena tiedämme, että jos joskus taas rakennamme, tilaamme puut saunan laipioon jo samalla, kun muuraamme talon perustuksia. Kiitos. 



Pin It!

30.11.2013

TERVEISET KEITTIÖSTÄ!



Tähän piti tulla kuva hyvin nätistä keittiöstä, mutta. Todellisuus tuolla työmaalla sattuu olemaan hieman toisenlainen. On sitä naulapyssyä ja ruuvia, puristinta ja silikoonia, kaikkea mahdollista heti tuossa tasolla kertyneenä vinot pinot. Niitä ei uskalla liikuttaa, kun kohta joku tarvii jotain. Mutta me ollaan tyytyväisiä keittiöön, se kait on tärkeintä. Ollaan saatu Kvikilta hyvää palvelua, vaikkei keittiöfirmojen kanssa koskaan mene kaikki nappiin. Aina puuttuu jotain tai joku on väärää. Pitääkö listata? No, kodinhoitohuoneen jalat olivat väärän mittaiset, oven kahvat väärän väriset, kodinhoitohuoneen tasoa piti lyhentää, keittiössä astianpesukoneen tasoa taas pidentää (uutta odotellaan kuukausi), jotain välipuita puuttuu, samoin laatikoiden putkia... jne. Mutta keittiön tasot - ihanat. Mano-ovet - ihanat. Kasikymppinen roskalaatikko, neljällä roskiksella - mahtava. Kaiken kruunaa  valkoinen putki,  liesituulettimemme Falmec Polar White. Ens viikon torstaina pamahtaa sitten kodinkoneet. Pääseekö tässä kinkun paistoon ennen joulua. Taitaa olla että pääsen (joudun) lähinnä siivoamaan.







Pin It!

25.11.2013

SIPARILAN STRUKTUURIPANEELI








Ruokailutilaan ja olohuoneeseen valmistui Siparilan struktuuripaneeliseinä. Paneeli on männystä valmistettu, valkoiseksi maalattu (145mm), piilokiinnitettävä sisustuspaneeli. Tuote on myös roiskevesisuojattu ja päätypontattu. Panelointi ei ollut siitä helpoimmasta päästä, sillä projektia hankaloitti muun muassa vino sisäkatto, sekä hieman kierot lankut, eikä kuulemaa paneloijakaan ollut ammattilainen. Mutta kyllä meni ensikertalaiselta hienosti, kiitos raksamieheni mun. Olet paras. Seinä on ihana. Pinta ei ole yhtään karhea, vaan se on hieno ja pehmeä. Puun syyt kuultavat kauniisti läpi. Tämä 145 mm sisustuspaneeli on sävyltään kermanvalkoinen. Lämmin valkoisen sävy on helposti erotettavissa esimerkiksi kuvassa neljä, jossa vieressä näkyy paperinvalkoinen ikkunaseinä, sekä kattopaneeli, joka on myös kylmä valkoinen. Aluksi epäröin ottaa tätä paneelia, juuri tuon värisävyhomman takia, mutta nyt kun seinä on nyt valmis, se tuo kivasti lämpöä ja tunnelmaa koko olohuoneeseen. Mitäs mieltä olette?


Ps. Jos jollakin roikkuu kotona ylimäääräiset poronsarvet, olisin halukas ostamaan/ottamaan ne. Sarvet menisivät tuohon paneeliseinälle ruokapöydän ylle. Kuin nappi silmään, naps.






Pin It!

23.11.2013

ANNA AURINGON PAISTAA









Kiitos, kiitos, kiitos!

Keittiö ja kodari on haettu.
Seinissä on tapetit ja aurinko palannut.
Siparilan paneeli on ihana.
Eka kerta on aina eka kerta,
tänään korkattiin vessa. Mahtia.

Hommaa on ihan hirveesti vielä.
Mut kyl me paahdetaan täällä niin,
että päästään...

jouluksi kotiin.







Pin It!

18.11.2013

HÄÄMÖTTÄÄ


Tapetit vas. Onzself OZ 3032, MissPrint Mountains Sunrise, Boråstapeter Scandinavian Designers 2759

Tänään viimeksi ihmettelin sitä, että me ollaan niin lähellä matkan päätä, valmista omaa kotia. Meidän rakennusprojektimme ei ole ollut se helpoin ja lyhin tie, vaan matkaa on tehty oikeasti monta vuotta. Aloitimme remontoimalla ensiasuntomme vuonna 2009. Sen jälkeen olemme asuneet neljässä eri osoitteessa, kylpyhuoneremontin keskellä, väliaikaisesti kolmen ihmisen tavaroiden kera yksiössä, välillä on eletty ilman keittiötä ja pesuhuonettakin. Olen muun muassa käyttänyt ainoana vessana kemiallista käymälää, sekä pessyt hiukset työmaalavuaarissa ennen töihin menoa. Nyt en siis voi uskoa miten voi olla mahdollista, että pääsemme lopultakin asumaan taloon, jossa kaikki on uutta. Varmaan vie myös hetken tottua ajatukseen, että koko perheellä on yhteistä vapaa-aikaa. Että miestäkin näkee hieman enemmän, kuin kymmenen minuuttia päivästä. Ja että joku muukin saattaa tehdä tiskit, ehkä. Olen niin helpottunut, kun sain kuulla tänään, että keittiömme on haettavissa perjantaina Kvikiltä. Siis keittiö! Voisin jatkaa päivittelyä pidempääkin, mutta tyydyn nyt kuitenkin tuohon yhteen huutomerkkiin (... mielessäni kerron sen sadalla). 

Minua on vaivannut pieni laiskuus, enkä ole jaksanut ottaa kuvan kuvaa tontilla. Siellä on niin paljon kaikkea ihanaa, kuten keittiön lattialaatta ja parkettiakin asennettu. Sorry, mutta pian näätte, lupaan sen. Teimme eilen myös kylppärin ja vessan kalustehankinnat. Löydettiin Ikean löytöpisteeltä sattumalta peilikaappi kylpyhuoneeseen 27:llä eurolla. Oli hyvä löytö! Ollaan myös ostettu kaikki hanat ja suihkut. Niistä sen verran, että kylppäriin tulee Cello Modern - kattosuihkut. Oli nimittäin ihan hyvä hinta-laatusuhde tuolla tuotteella K-raudassa. Noihinkin saisi palamaan ihan hirveät summat rahaa, siis hanoihin ja allaskalusteisiin. Suihkusettien hinnat kulkivat mielestäni ihan mielivaltaisesti sadoista euroista tuhansiin. Kuten myös hanojen, niin no kalusteista puhumattakaan. Jos aina ottaisi sen, minkä eniten haluaisi, huh huh. 

Kuvassa yllä ne ihanat tapetit, jotka pääsen tapetoimaan viikonloppuna. Sitä odotellessa ja  sitä keittiötä etenkin. Loppu häämöttää, sittenkin.







Pin It!

12.11.2013

KALKLITIR - MAKUUHUONEEN TEHOSTESEINÄ


Makkariin ilmestyi viime viikolla islantilaisella Kalklitir*-kalkkimaalilla toteutettu tehosteseinä. Maalin tilasin Nougat-lifestylemyymälän kautta. Sävyksi valikoitui vaaleanharmaa San Saccaria. Innostuin maalista muiden blogien kautta ja halusin päästä näkemään miltä ekologisesti valmistettu eläväpintainen maali näyttäisi meidän kotona. 

Aluksi rajasimme seinään hieman parisänkyä leveämmän alueen, jonka maalasimme vesiohenteisella pohjamaalilla. Itse maali syntyi sekoittamalla pussillinen kalkkijauhetta 1,7 litraan kylmää vettä. Hyvin sekoitettu maali oli heti valmista siveltäväksi seinään. Ensimmäinen kerros oli nopea maalata ja seinä oli hyvin mielenkiintoisen näköinen, kun siveltimen vedot olivat selkeästi erotettavissa. Seuraavana päivänä seinä oli paljon vaaleampi ja tasaisempi. Toista kerrosta maalatessa, oli yön yli sankossa ollut maali paljon hitaampaa maalattavaa. Tuntui, kuin seinäkin olisi imenyt itseensä enemmän maalia. Toisen kerroksen jälkeen sävy myös tummeni ja lopputulos oli paljon intensiivisempi.

*www.kalklitir.com


Kalkkimaali sekoitettiin vispilällä.

























Seinään rajattiin maalattava alue.























Kalklitir, San Saccaria - ensimmäinen maalauskerros.


Lopputulos ensimmäisen maalikerroksen jälkeen.
Kuivunut maali oli paljon vaaleampi ja väri tasaisempi. 
Kyllä, kuvassa olen minä. Ja en maalannut tuolla sudilla noin päin koko seinää,
 jos niin luulitte.
Oho! Lipsahti ihan toinen kuva minusta.. Raksamuodin asiantuntija kuittaa.
Toinen kerros juuri maalattu.

Eipä olisi haitannut jos seinä olisi jäänyt tämän näköiseksi. Tykkään siveltimen vedoista!


Minulla ei valitettavasti ole kuvia valmiista pinnasta kuin Instagramissa, mutta voitte mennä kurkkimaan ne pari otosta sieltä. Lisäilen kyllä varmasti tänne blogiinkin, kunhan pääsen taas viikonloppuna valoisan aikaan tontille. Keltaisten työmaavalojen loisteessa eivät kuvat ota onnistuakseen. Mutta onnistunut lopputulos on onneksi seinässä, jes. Ehkä tämän talon halvin ja hienoin tehosteseinä, uskokaa pois. 






Pin It!

9.11.2013

HOLA HOLA!


Hei, me emme ole karanneet Espanjaan, vaikka sellaiseen tuo mistermallorcamainen alkutervehdys viittaakin. Syynä tähän eteläeurooppalaiseen eleeseen ovat luultavasti biorytmit, jotka ovat nousussuhdanteessa (sikäli mikäli astrologiaan on uskominen). Kai tähän innostuneeseen oloon on syynä myös Virosta saapunut liesituulettimemme, jonka tilaus tehtiin hieman epämääräisissä olosuhteissa. Rahaa säästyi, mutta paluuviesti sikäläisestä firmasta meni sanasta sanaan näin: "Saatte sähköviestiä, kun jääkaappinne saapuu." Onneksi emme saaneet paluupostissa jääkaappia, emmekä sähköviestiä, vaan ihan suomalaisen puhelun ja nyt eteisen lattialla nököttää valkoinen, pyöreä liesituuletin: Falmec Polar White. 

Luulen, että osasyy tähän hyvään oloon ja tarmokkuuteen on myös editys, mikä on käsinkosketeltavissa. Kaikkea näkyvää tapahtuu ja minulla alkaa olla suunnaton palo päästä asumaan tontille, taloon, kotiin, himaan tai mikä sana vain tähän parhaiten sopii. Muutetaanko tässä sittenkin jouluksi? 


Katon panelointi valmistuu. 

Sisäseinät on maalattu. Keittiössä Tikkurilan sävy X486.
Takan takana Tunto Kivi -pinnoite, sävynä Meteoriitti. 


Vessan seinät on kaakeloitu. Takaseinässä Kaakelikeskuksen Apr Acoustic Blanco.
Tämä kivi menee kiukaan taakse. Kyseessä White Quartzite Stripes ja se on Kodin Terrasta.
Cellon valmiiksi käsitellyt  harmaat saunapaneelit odottavat asennusta. 
Siparilan strukuuripaneeli on myös hommattu,
Kun vain  ehtisi nakuttelemaan paikoilleen.

Samoin tämä Parlan parketti odottaa asennusta.

Hännän huippuna: Tuolla makkarissa on menossa pikku projektini Kalklitir.
Lisää kuvia tulossa pian!


Suurin kiitos lähtee kuitenkin talkoo-avuille, joiden ansioista saatiin viime viikonloppuna tehtyä iso satsi takkapuita ja kaksi peräkärryllistä kaatopaikkaroskia, sekä siivottua koko piha talvea varten. Ilman teitä emme olisi tässä. Nöyrin kiitos ja lupaus Tapaninpäivän saunaillasta on edelleen voimassa. (Vaikka saunassa ei olisi kiuasta tai talossa vessaa.) Niin huonosti tuskin menee. Hope not!






Pin It!

3.11.2013

STRUKTUURISEINÄ TUNTO KIVI







Pinnoitimme takan taakse jäävän seinän Tikkurilan Tunto Kivellä, joka on sävytettävä, luonnonkivirouheinen struktuuripinnoite. Värisävy, jonka valitsimme seinään on Meteoriitti KP41, sävy jossa yhdistyy kauniisti harmaa, sekä ruskea. 

Ensin seinälle maalattiin täyshimmeä Harmony-sisustumaali, värisävynä S486 (Vulkaniitti). Tunto Kivi -värikartasta löytyy jokaiselle pinnoitteelle valmiiksi suositellut pohjamaalisävyt, jotka korostavat kivipinnoitteiden omia sävyjä. Värikarttaan pääset tästä. Mielestäni Vulkaniitti oli hyvin lämmin ruskea ja tässä vaiheessa alkoikin epäilyttämään, oliko valittu Meteoriitti sittenkin väärä valinta kotiimme. Onneksi epäilys kumoutui jo seuraavana päivänä.


























Seuraava vaihe oli rajausteippien asennus ja  pinnoitteen levittäminen lastan avulla. Kun purkki saatiin auki, ihmettelimme hetken kivimassan ulkonäköä. Vaaleanharmaa puuromainen pinnoite, oli yllättävän löysää ja silloin alkoi epäilys heti kaivaa rintaa; osaisimmeko tätä sittenkään  levittää? Pian pääsimme huokaisemaan kuitenkin helpotuksesta, kun tuotteen levittäminen osoittautuikin helpoksi ja nopeaksi. Olimme molemmat odottaneet tuotteen olevan paljon raskaampitekoista tavaraa ja varautuneet, että aikaa levittämiseen menisi vähintään kaksi tuntia. Ensimmäisen kerroksen pinnoitukseen meillä meni aikaa noin neljäkymmentä minuuttia, mikä oli mielestäni huippunopeaa. Pinnoitettavan alueen koko oli noin 1,5*3,0 metriä. Kokeilimme aluksi erilaisia lastoja, jotta pinta saataisiin mahdollisimman helposti halutun näköiseksi. Suositellun teräslastan avulla jäljestä tulikin siistein, vaikka pintaan jäikin opastusvideossa ilmenneitä koloja. Videon mukaan ne peittyisivät seuraavan kerroksen yhteydessä. Tuotteen haju oli aika mieto, tosin hieman liimamainen. Sävy oli asennettaessa hyvin paljon vaaleampi, kuin pohjamaalin sävy, mutta tuotteen kuvauksessa kerrottiinkin, että se tummuu kuivetessaan. 



























Valitettavasti jouduimme työskentelemään työmaavalojen kelmeässä loisteessa ja minä en malttanut olla ajattelematta, miltä pinnoite näyttäisi eri aikaan päivästä. Siksi jätinkin kameran työmaalle, jotta joku ehtisi ottaa kuvia  pinnoitteen eri kuivumisasteista, värin tummumisesta ja valon vaikutuksesta värisävyyn. 
Alla olevassa kuvassa on kolme eri kuivumisvaihetta. Keskimmäinen kuvaa parhaiten sitä, minkä värinen tuote on puolenpäivän aikaan (ja mielestäni se on parhaimmillaan  juuri silloin, päivänvalossa, kun pinta on vaaleampi ja enemmän harmaa, kuin ruskea).



























Seuraavana iltana toistimme käsittelyn ja käytimme työkaluna lastaa, jolla saimme pinnoitteen kolot täyttymään, sekä hierrintä, jolla lastan jättämät jäljet peittyisivät. Työvaihe sujui yhtä nopeasti kuin edellisenäkin iltana, onneksi, sillä takan muuraaja oli tulossa jo seuraavana päivänä. Aikaa ei ollut hukattavana ja epäonnistumiselle ei ollut mahdollisuutta. Raakaa, mutta onneksi kaikki meni ilman hankaluuksia.



























Lopuksi kuvia vielä valmistuneesta pinnasta. Takkakin sattui tulemaan jo kuviin, ei kai haittaa? Oikeastaan odotan jo miten takka ja pinnoite toimii yhdessä. Kuvasin pinnasta myös videon, mutta siitä tuli niin huonolaatuinen, etten kehtaa sitä täällä esitellä. Yritän kuvata paremman videon vaikka valmistuneesta seinästä, kunhan takkakin on muurattu. 





We used Tikkurila's Tunto Stone ( a tintable effect coating for interior use) to make an effect wall behind our fireplace. First we painted the suggested primer to the wall. The color of the surface may slightly shine through, so the primer had to be from Tikkurila's own color chart. Then we applied the coating to the wall. In the end the coated wall had to be smoothed with a trowel. The Tunto Stone dries about 24 hours and the wall had to be treated two times. The color we used was Meteorite KP41 and the primer was called Volcanic S486.






Pin It!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...