15.9.2015

SISUSTUSIDEOITA POJAN HUONEESEEN





Sain toukokuussa mielenkiintoisen haasteen, kun Sisublogin Suvi otti yhteyttä ja pyysi minua auttamaan kotinsa sisustuksessa. Kohde on kaksikerroksinen rivitalokoti, jossa asuu vanhempien lisäksi  kaksi pientä poikaa. Jo kotikäynnillä huomasin, että Suvillahan on silmää! Koti oli kaikinpuolin kaunis ja toimiva, mutta hänen  haaveensa oli saattaa keskeneräinen sisustus loppuun. Minun tehtävänä oli antaa vinkkivitosia siihen, kuinka kodin viihtyvyys paranisi. Yhteistyö sujui enemmän kuin mainiosti ja Suvi uskalsi toteuttaa ne vähän villimmätkin ideat. Tässä ensimmäiset.


SISUSTUSSUUNNITELMAT

Lastenhuoneita asuttaa siis kaksi poikaa, joista toinen aloitti juuri eskarin. Lastenhuoneet sijaitsevat rivarin toisessa kerroksessa, heti olohuoneen vieressä. Makkarit ovat varsin pieniä, toinen 7,5m2, toinen 9m2. Aiemmin pojat nukkuivat samassa huoneessa ja toinen toimi ns. leikkihuoneena. Nyt pojille haluttiin omat huoneet. Molempiin piti mahtua ne tärkeimmät, eli sängyt ja työpöydät.

Äidin toiveena oli saada huoneisiin tehosteseinät, mielellään jotain mustavalkoista. Jotenkin sain puhuttua hänet ympäri kyselemään myös poikien mieltymyksiä. "Kysy ihan vain lempiväriä", muistan tarkentaneeni jo kotikäynnillä. Kun sitten selvisi, että toinen tykkäsi sinisestä ja toinen vihreästä, lähdin työstämään ajatusta eteenpäin. Halusin, että tästä kodista löytyy myös väriä! Suvi kertoi pitäneensä viime vuoden Asuntomessujen lastenhuoneista, joissa seinille oli maalattu sahalaitaa. Päätimme käyttää maalausta seinien tehosteena ja sahalaita valittiin "vihreään" huoneeseen. Aloin etsiä netistä maalausideoita siniseen huoneeseen, kunnes törmäsin seinään, jolle oli maalattu suuria kolmioita. Päätin ehdottaa sitä, sekä erästä toista villiä korttia. Nimittäin talosänkyjä. Olin törmännyt suloisiin talosänkyihin monessa paikassa ja toivonut sellaista salaa myös meidän kotiin. Onneksi tajusin ehdottaa sänkyjä asiakkaalle, sillä hän halusi toteuttaa ne!


Eskarilaisen huoneeseen valittiin tehosteseinälle isot kolmiot.
Ohjeet kolmioseinän maalaukseen löytyvät The Band Wife -blogista.

Inspiraatiota sahalaitamaalaukseen haettiin mm. Weekday Carnival -blogista


YHTEISTYÖSSÄ KiMa ILLUSTRATIONS

Alusta asti oli selvää, että halusimme käyttää kodin sisustuksessa mahdollisimman paljon yhteistyökumppaneita. Suvi halusi nostaa projektin myötä suomalaisia (ja savolaisia) sisustustuotteita esille. Minä tein työtä käskettyä ja etsin mielenkiintoisia tuotteita netistä ja toreilta. Lastenhuoneen suloiset metsäneläintyynyt ovat KiMan, kuopiolais-tallinnalaisen suunnitteluduon Kirsin ja Markon käsialaa. Törmäsin tuotemerkkiin loppukesästä Taidetorilla, joka on käsityöläisten kesätapahtuma Kuopiossa. Tyynyt ovat osa heidän Pohjala-mallistoaan, johon kuuluu lisäksi lampunvarjostimia, lakanoita, seinätarroja, laukkuja, postikortteja jne. Pohjala-mallisto on  heidän ensimmäinen mallistonsa. Se on saanut inspiraationsa Kuopion luonnosta ja eläimistä! KiMan nettisivuilla kerrotaan, että lapset usein ihastuvat Pohjalan suloisiin metsäneläimiin. Niin ihastuimme mekin ja saimme Suvin kanssa vielä neuvoteltua tyynyt toiveväreissä. Nämä yksilöt ovat siis tähän kohteeseen yksilöllisesti valmistettuja. Mieletön kiitos siitä KiMalle!

Tutustu yhteistyökumppaniin tästä:
http://kima.graphics/



KOLMIOITA JA SAHALAITAA










Poikien huoneiden maalauksesta vastasi asiakas itse. Suvi onkin kirjoitellut projektista omassa blogissaan täällä ja täällä. Myös maalisävyt voit kurkkia Suvin blogista. Sänkyjen valmistukseen pestattiin asiakkaan ukki, joten siitäkään ei minun tarvinnut huolehtia. (Psst. Jos haluat tilata samanlaisen talosängyn kauttani, se onnistuu! Laita vaan viestiä sähköpostiini!) Huoneisiin hankittiin uudet lakanat,  työpöytä, maailmankartta ja korkkitaulu. Matot ja muut kalusteet ovat omasta takaa. 












Sitten vielä lopuksi kuvat ennen muutosta. Kerrottakoon, että kerrossänkykin sai uuden omistajan.





Pin It!

7 kommenttia:

  1. Superkivannäköistä! Sänky on mahtava, maalaukset hienot ja tosi kivaa on myös se, että huoneissa on väriä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanna! Itse tykkään erityisen paljon sinisistä kolmioista, onnistuivat kyllä yli odotusten :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja postaus <3 Mutta parasta tässä on se, että nämä huoneet löytyvät nyt meiltä! Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, kuten ovat myös pojatkin. Ei olisi voinut paremmin onnistua! Iso kiitos siis sinulle! Olen niin iloinen tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Niin mukava kuulla, että lopputulos on mieluinen kaikille. <3

      Poista
  3. Tosi tosi kivan näköiset huoneet! 😊 Mistähän on noi ihanat työpöydän tuolit hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou Jaana! Selvittelin asiaa ja Ikeasta ovat. Parin vuoden takaisesta PS-mallistosta.

      Poista
  4. Hei, mistä tuo musta-harmaa-mintunvihreä-kolmiokuivionen päiväpeitto tai pussilakana on? Etsin juuri tuollaista kangasta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...