25.5.2015

KESÄPARATIISI













En meinannut uskoa silmiäni, kun etsin blogista tekemääni pihasuunnitelmaa (klik). Olin julkaissut postauksen kaksi vuotta sitten. Nauratti ja itketti yhtäaikaa, sillä tuntui kuin suunnitelman teosta olisi kulunut vain hetki. Voitte siis kuvitella mikä fiilis minulla on ollut istuttaessa puita, haistellessa tuoretta multaa, valitessa pensaita, googletellessa kukkien parhaita kasvupaikkoja rautakaupan puutarhaosastolla! Kauhunsekaisin tuntein olen valinnut alppiruusua varjoon, lumipalloheisiä rinteeseen, oikeanlaisia perennoja (Siis perennoja! Sana, joka oli minulle hepreaa kauan aikaa) paahteeseen ja köynnöksiä istutuslaatikkoon.  Istuttaminen on ollut aivan uudenlainen seikkailu ja olen nauttinut siitä. Etupiha on vielä pahasti kesken ja esittelen sen myöhemmin kesällä. Nyt toivon, että kukkani eivät kuole ja että puut lähtevät kasvamaan. Että tulisi lämmin kesä ja voisin hiimailla tuolla kesäparatiisissa liehuvassa kesämekossani.



ISTUTUKSET │

Alppiruusu ´Rhododendron Catawbiense grandiflorum´
Sammalleimu ´Phlox Subulata´ Purple Beauty ja Early Spring Lavender
Klimhortensia ´Hydrangea Petiolaris ´
Omenapuu Punakaneli 'Malus domestica '
Lumipalloheisi Pohjan neito ´At Viburnum Opulus´
Timanttituija 60-80cm ´Thuja Occidentalis Smaragd´
Pallotuija Danica ´Thuja Occidentalis Danica´
Pelargonia
Miljoonakello
Kuunlilja









Pin It!

5 kommenttia:

  1. Näitä kuvia voi olla kiva katsella parin vuoden päästä. Muutokset kun tuolla luonnon puolella voivat olla niin hiipiviä ja kuitenkin niin nopeita :)
    Nopea olet ollut istutuksinesi! Kyllä meillä etenee paaaaaaaaljon hitaammin tämä piha ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa miltä tuolla näyttää kahden tai kymmenen vuoden päästä. Lähti vähä kyl käsistä tuo istutus. Oli meinaa selkä ihan kipee kaikesta kyykkimisestä multasäkkien ja katteiden kans riehuemisesta :D

      Poista
  2. Meillä on kaikki tuo vielä edessä. Tällä hetkellä piha on pelkkä vihreä kenttä. Ja mun viherpeukalo on ennemminkin ruskea, joten kovin laajoja istutusoperaatioita ei liene tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin vime kesän kuvia takapihasta ja voi pojat, olen onnellinen että sorakenttä on muuttunut nurmikoksi. Nurmikkokin riittää!

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...