28.11.2014

KUPARILYHDYT





Eräänä iltana kyllästyin roskiksessa pyöriviin lasipurkkeihin, joita ei ilmeisesti saatu millään ilveellä vietyä keräykseen. Muistin laatikossa lojuvan spraymaalipurkin, jonka ostin viime talvena eteisenlampun maalaukseen (lampusta lisää täällä). Sen illan jälkeen ei ole korkki pysynyt kiinni, vaan ideoita maalattaviin kohteisiin putkahtelee tuon tuostakin. Joku saattaisin ajatella, että minut olisi hyvä vierottaa kuparispraysta ennen kuin tulee vahinkoa, mutta on se vaan niin hauskaa - ja ennen kaikkea halpaa tuo maalaaminen! 

Etsiessäni spraymaalausvinkkejä, löysin ihanan ohjeen lasipurkkien tuunaukseen. Tällä kyseisellä tekniikalla valmistetaan  'köyhän miehen hopeaa' eli hopeoitua lasia. Halusin kokeilla miten samalla tekniikalla saisi röpelöistä pintaa käyttäen jo olemassa olevaa spraytani.




Tämä omintakeinen lasipurkkituunaus syntyy siis näin:
'
Aluksi suihkepulloon sekoitetaan puolet vettä ja puolet väkiviinaetikkaa sisältävä seos. Sen jälkeen lasipurkki suihkutellaan kauttaaltaan kyseisellä seoksella. Sitten purkit spraymaalataan. Lopuksi syntyneet ilmakulpat taputellaan rikki liinalla. (Tämän vaiheen skippasin osittain, kun en halunnut rikkoa kaikkia kuplia.) Taivuttelin myös kuparisesta rautalangasta purkeille kahvat, jotta voin  laittaa ne joskus ulos roikkumaan. 


*Käyttämäni maali oli Maston Decoeffct Copper -spraymaali.





Pin It!

11 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Kiva idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Scilla. Tämä oli mukava kokeilu :)

      Poista
  2. Mahtava idea, hienoja tuli :)

    VastaaPoista
  3. Kuparispray on niiiiin koukuttavaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhankin :D Alan vahvasti epäillä, että siinä hajussa jotain koukuttavia aineksia, kun pitää suihkia koko ajan jotain.

      Poista
  4. So this was a DIY project? Cute and nice idea, well done :)
    Cheers PillePalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, this was my DIY project. Glass jars painted with spraypaint. Thanks!

      Poista
  5. Ei vitsi miten upeat! Meillä on yhdeksi tämän joulun väriksi valikoitunut kupari. Näissä on mahtava sävy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anna. Kupari tuo mukavasti lämpöä sisustukseen, hyvä valinta:)!

      Poista
  6. Hei! Todella upeat purkit tuli. Ajattelin kokeilla samaa tekniikkaa muillakin sävyillä lasipurkkeihin. Onko etikka kuinka tärkeä ainesosa tässä eli toimiiko ilmankin? Kuinka kauan annoit kuivua, ennen kuin taputtelit kuplia?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...