12.10.2014

MEDIANÄKYVYYTTÄ


Aloitin bloggaamisen lähes kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen virallinen postaus on kirjoitettu 25.10.12, jolloin talonrakennusprojekti oli sillä asteella, että tontista oli kirjoitettu vuokrasopimus. Moni ei varmaan tiedä, että olen kirjoittanut blogia aiemminkin. Silloin emiliakareninan alta löytyi itsetehtyjä neuleita ja ompeluksia. 

Kaksi vuotta on pitkä aika. Tai lyhyt, jos miettii minkä mittaiseksi lapsi kasvaa kahdessa vuodessa. Tässä lyhyessä ajassa ja varsinkin tänä syksynä olen saanut monenlaista medianäkyvyyttä. Olenko ollut onnekas, vai löytyykö blogin takaa oikeaa osaamista? (Vai olenko äidin mukaan vain mielenkiintoinen persoona?) Mene ja tiedä. Mutta onnellinen saan olla siitä, että voin olla yksi tästä ihanasta joukosta. Lähes joka päivä löydän jonkun uuden blogin, inspiroidun sisustuskuvasta,  tai osuvasta kirjoituksesta. Toivottavasti rullaavat sivunäytöt kertovat viestiä, että joku siellä ruudun takana inspiroituu tämänkin blogin sisällöstä.




Vastikään Glorian Koti -lehti pyysi minua kertomaan pojan huoneen tapetista. Mielelläni vastasin kysymyksiin ja nyt pieni juttu löytyy lokakuun lehdestä. Olipas hauskaa tulla nimetyksi "suosituksi bloggaajaksi". Tätäpä ihmetystä ei ole aiemmin tapahtunutkaan. 


Pieni juttu Glorian Koti -lehden lokakuun numerossa.


Olen linkittänyt pari aiempaa lehtijuttua facebookin puolelle, mutta niiden esitteleminen yksitellen täällä blogissa olisi tuntunut pelkältä pröystäilyä. Mutta nyt ajattelin, että olkoot!

Tässä linkki lehtijuttuun, joka ilmestyi syyskuussa kuopiolaisessa NMT-lehdessä (aukaise sivu 63). Yksi haastattelu tuli annettua myös kuopiolaiseen Kaupunkilehteen, mutta sen digiversiota ei ole enää saatavilla. Kolme juttua tälle syksylle on aika paljon. Ei voi, kun kiittää nöyrimmin.


Aikakauslehti NMT kyseli mistä sisustusbloggauksessa on oikein kyse.


Mutta mitä seuraavaksi? Ajattelin ainakin väsätä nettisivut. Onneksi on syksy ja aikaa nörtätä netissä ihan luvan kanssa!



Pin It!

10 kommenttia:

  1. Onnea, kolme juttua samalle syksylle on upea saavutus! Mutta eipä voi ihmetellä, tyylikästä ja inspiroivaa blogia pidät!:)

    VastaaPoista
  2. Löysin juuri ihastuttavaan blogiisi, -jään lukijaksi ja tulen paremmalla ajalla uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti! Tulen mieluusti vastavierailulle :)

      Poista
  3. Voi, miten hienoa:)!!! Onnea lehtijutuista:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi, onhan tää aika ihmeellistä!

      Poista
  4. Et nää mittään pröystäile! Saat olla ylpeä omasta tekemisestäs! :) Asiaahan noissa jutuissa on, ei muuta ku rinta rottingille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Yritetään! Omista tekemisistä tuppaa aina olemaan aika epävarma :P

      Poista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...