12.11.2013

KALKLITIR - MAKUUHUONEEN TEHOSTESEINÄ


Makkariin ilmestyi viime viikolla islantilaisella Kalklitir*-kalkkimaalilla toteutettu tehosteseinä. Maalin tilasin Nougat-lifestylemyymälän kautta. Sävyksi valikoitui vaaleanharmaa San Saccaria. Innostuin maalista muiden blogien kautta ja halusin päästä näkemään miltä ekologisesti valmistettu eläväpintainen maali näyttäisi meidän kotona. 

Aluksi rajasimme seinään hieman parisänkyä leveämmän alueen, jonka maalasimme vesiohenteisella pohjamaalilla. Itse maali syntyi sekoittamalla pussillinen kalkkijauhetta 1,7 litraan kylmää vettä. Hyvin sekoitettu maali oli heti valmista siveltäväksi seinään. Ensimmäinen kerros oli nopea maalata ja seinä oli hyvin mielenkiintoisen näköinen, kun siveltimen vedot olivat selkeästi erotettavissa. Seuraavana päivänä seinä oli paljon vaaleampi ja tasaisempi. Toista kerrosta maalatessa, oli yön yli sankossa ollut maali paljon hitaampaa maalattavaa. Tuntui, kuin seinäkin olisi imenyt itseensä enemmän maalia. Toisen kerroksen jälkeen sävy myös tummeni ja lopputulos oli paljon intensiivisempi.

*www.kalklitir.com


Kalkkimaali sekoitettiin vispilällä.

























Seinään rajattiin maalattava alue.























Kalklitir, San Saccaria - ensimmäinen maalauskerros.


Lopputulos ensimmäisen maalikerroksen jälkeen.
Kuivunut maali oli paljon vaaleampi ja väri tasaisempi. 
Kyllä, kuvassa olen minä. Ja en maalannut tuolla sudilla noin päin koko seinää,
 jos niin luulitte.
Oho! Lipsahti ihan toinen kuva minusta.. Raksamuodin asiantuntija kuittaa.
Toinen kerros juuri maalattu.

Eipä olisi haitannut jos seinä olisi jäänyt tämän näköiseksi. Tykkään siveltimen vedoista!


Minulla ei valitettavasti ole kuvia valmiista pinnasta kuin Instagramissa, mutta voitte mennä kurkkimaan ne pari otosta sieltä. Lisäilen kyllä varmasti tänne blogiinkin, kunhan pääsen taas viikonloppuna valoisan aikaan tontille. Keltaisten työmaavalojen loisteessa eivät kuvat ota onnistuakseen. Mutta onnistunut lopputulos on onneksi seinässä, jes. Ehkä tämän talon halvin ja hienoin tehosteseinä, uskokaa pois. 






Pin It!

12 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! (Vaatteet ja seinä ;)!)

    VastaaPoista
  2. Hei. Hienolta näyttää. Sopisiko olkkarin tehosteseinäksi? Entä keittiökaapistoseinälle lasilevyn alle? Etukäteen kommentista kiittäen.
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopii olkkariinkin. Maali oli helppo levittää. Lopputulos ei ole tasainen, muttei sen tarvitsekaan olla. Keittiön välitilaan lasin alle myös hyvä vaihtoehto! Sävyjäkin on mistä valita, ihan vaaleanharmaasta tummanharmaaseen ja greigen sävyjäkin löytyy.

      Poista
  3. Tykkään niin!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi hienolta! Voi että minä tykkään tälläisestä rouheasta pinnasta! Kivaa, että löysin jonkin muunkin savolaisen sisustusbloggarin. :) Nuapurissa nimittäin ollaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vuan! Hyvä että joku muukin savosta kirjottelloo :) Ihana blogi sinulla ja liityin heti lukijaksi. Tiiän yhen toisenkin savolaesen sisustusbloggaajan, sattuupa olemaan vielä työkaverini. Kurkkaapas http://shesgotherselfalittlepieceofheaven.blogspot.fi/

      Poista
    2. Voi kiitos! Kävin kurkkaamassa vinkkaustasi ja voi miten kiva blogi se olikin! Tai siis on. :)

      Poista
  5. Heissan! Millainen pinta maalista tulee kuivana - irtoaako siitä pyyhkäistessä väriä? Vai tuleeko ihan kiinteä pinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt muistaissani. Maalia ei irtoa pyyhittäessä, mutta roiskeita siitä on hankala poistaa. Imaisi ainakin meidän neidin maitopullon roiskeet vastikään, eikä auttanut muuta kuin korjausmaalata. Onneksi maali säilyy ilmatiiviissä purkissa kaksi vuotta :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...